Sähköpyörästä positiiviseen kierteeseen

Olen innostunut, suorastaan hurahtanut! Tätä tunnetta olen janoisasti metsästänyt jo tovin. Vihdoinkin tuntuu siltä, kuin arjessa olisi jotain mukavaa särmää, erilaista. En olisi uskonut huhtikuussa pyöräkaupoille astellessani, että sähköpyörän (!) hankinta voi sysätä elämässä positiivisen spiraalin pyörimään.

Uuden toimiston parkkipaikkaongelma sysäsi sähköpyörän ostoon

Ostin sähköpyörän toimipisteemme muuton yhteydessä, pääosin ratkaisuna parkkipaikka-ongelmaan, mutta myös palvelemaan haavetta pykälän vihreämmästä elämästä.

Hitusen vajaa kymmenen kilometrin matka suuntaansa on täydellinen taival taitettavaksi moottoriavusteisesti. Vielä, kun sain käyttööni oman lokerikon toimistorakennuksen suihkutiloista vaatteiden vaihtoa varten, niin kaikki tekosyyt työmatkapyöräilyn vaikeudesta joutivat romukoppaan.

Unirytmi muuttuu

Alkuun huhtikuun viileät kelit sapettivat. Sormien sinertäessä, tai nenän vuotaessa aamun koleassa ilmassa en ihan aina saavuttanut euforiaa.

Jouduin aikaistamaan toimistolle lähtemistä tunnilla, sillä uuden konttorin “free-seating” maailmasta huolimatta haluan istua aina samalla paikalla. Aikainen lintu madon nappaa tässä asiassa, joten unirytmini muuttui. Nousin aamuisin jo 5:45 entisen 6:30 sijaan, jotta ehdin ulkoilemaan labbiksemme kanssa. Tämä tarkoitti luonnollisesti myös aikaisempaa nukkumaan menoa. Onneksi olen aamuvirkku. Luulen itseasiassa unirytmin muutoksen palvelleen minua vain positiivisesti.

Sama rytmi on säilynyt neljän kuukauden ajan. Pyrin polkaisemaan itseni liikkeelle kohti toimistoa seitsemän aikaan, jolloin saan suhailla vielä ihan rauhassa pitkin kiiltävää asfalttia. Koen, että oikea haaste alkaa vasta päivien pimentyessä. En tiedä miten innokkaasti olen heräilemässä lokakuun pimeisiin aamuihin, ja hyppäämään satulan selkään? Aika näyttää…

Olotila on yleisesti vain…virkeämpi!

Sähköpyörässäni on kolme avustustasoa: Eco (suunnilleen sama kuin ajaisi normaalilla pyörällä), Trial (mukavasti rullaavaa ajoa, mutta kuitenkin jonkin verran tuntumaa poljinten alla), Boost (eron Trialiin huomaa erityisesti mäissä tai tuulella, eli pyörä vain hurisee eteenpäin ilman suurempaa puskemista).

Lupasin alusta alkaen itselleni, että en käytä tehokkainta avustusta. Täytyihän pyöräilystä saada edes pientä liikunnallista hyötyä, sähkömoottorista huolimatta. Lupaus on pitänyt hyvin, eli poljen pääosin keskiavustuksella (Trial). Jos hermoa oikein kiristää, niin saatan vaihtaa kevyimmälle avustukselle (Eco), ja huhkia höyryt pihalle sykettä nostamalla. Off-moodia en ole testannut pidempiä matkoja, mutta onhan se huomattavasti raskaampaa, kuin tavallisella pyörällä ajo rungon painon vuoksi.

En ole huomannut erityisesti kunnon kohenemista, mutta yleinen olotila on virkeämpi. Levollisempi. Olen jäänyt jopa pienoisesti koukkuun erityisesti aamun avaamiseen kevyellä kardiolla. Tuntuu, kuin veri alkaisi kiertämään elimistössä. Sitä tuntee itsensä jotenkin valmiimmaksi päivän haasteisiin. Vähän kuin olisin saanut työpäivän rutiineihin automaattisesti myös lämmittely- ja jäähdyttely-tuokiot.

Voittaja-fiilis

Pohjanmaan hiljaisia katuja aamutuimaan suhatessa tuntee itsensä vähän kuin kaupungin kingiksi.

Itse myönnetty titteli kiillottuu entisestään, mitä huonompi sää on. Tämän viikon torstain rankkasade aiheutti lähimmäisissä kauhistelua “et kai sä nyt pyörällä mene“, mutta kylmän viileästi nousin voittajan elkein satulaan. Päivä alkaa ihan toisin verrattuna siihen, että hilaisin itseni kotitoimiston työtuoliin.

Muutos ja vaikutus henkiseen olotilaan on niin suuri, että olen yrittänyt listata itselleni lisää vastaavanlaisia, pieniä haasteita voitettavaksi. Tarkoituksena ei ole hajottaa itseä kurjuuteen. Yritän vain löytää asioita, joiden tekemisestä on oikeasti enemmän hyötyä, kuin välttämisestä (yleisen hyväksynnän siunauksella).

Tiedän, että tämä voi kuulostaa pahimmillaan sellaiselta inhottavalta ylemmyyden ja paremmuuden tunteessa vellomiselta. Ja osinhan se onkin sitä. Mutta, antakaa ilman (geneettisiä, tai harjoiteltuja) erikoislahjakkuuksia/kykyjä elävän tuntea itsensä hyväksi edes jossakin 🤓. Olkoonkin se sitten vaikka rankkasateessa yksin pyöräily.

Siirtymärituaali luonnossa nollaa aivot

Fyysisen aktiivisuuden lisäksi sähköpyöräily tuo arkeen mukavan siirtymärituaalin. Töiden päätyttyä en voi muuta kuin sulkea läppärin ja…lähteä. Tämä tuntuu modernissa yhteiskunnassa jopa jotenkin syntisen radikaalilta – hyvältä. Aivot saavat oman, rauhaisan puolituntisen suuntaansa, jolloin ei tehdä muuta.

Pyöräillessä koko kaupunki tulee iholle: kuulen linnut, haistan merituulen ja suolan tuoksun, huomaan ympäristössä enemmän elämää. Näen huoltoasemalle aamukaffille kurvaavat työmiehet, vastaan kävelee aina se sama nainen – toimistolleen hänkin menossa, bussipysäkeillä odottelevat ne muutkin pykälää vihreämmät aamuvirkut – osa puhelimiaan näpräillen, osa kuulokkeiden tuomaan äänimaailmaan uppoutuneena, osa vain seisten omissa aamuisissa ajatuksissaan.

Olen osa sitä reippailijoiden virtaa, joka posket punaisina soljuu arjen askareisiinsa. Tärkeintä ei ole “suorittaa” matkaa nopeasti, vaan olla osa luontoa, sosiaalista yhteisöä. Tämä on se kategoria, johon haluan kuulua ja identifioida itseni.

Varusteluinnostus tuli puskan takaa

Sähköpyöräily on nostanut minulle vieraan varusteluinnostuksen pintaan.

• Ostin heti alkuun sään (=sateen ja tuulen) kestävän ulkoiluasun kevät/kesä/syys-kaudelle. Kertaalleen housunlahkeet kunnolla kettingkien väliin jättäneenä halajan jo seuraavan sukupolven housuja. Varsinaisesti pyöräilyyn tarkoitetut, kapeampilahkeiset ulkoiluhousut toisivat mielenrauhaa kokemuksesta jokseenkin järkyttyneeseen mieleen.
• Hankin juuri korin jopparille. Painavampien kassien kuljettaminen helpottui kummasti oitis. Nyt voin tarvittaessa ajella reppu selässä ja kauppakassi korissa. (Tai sitten sulloa jopa molemmat koriin.)
• Kalseampia aamuja varten hankintalistalle on päätynyt sateen ja tuulen pitävät hanskat. Elättelen toiveita, että saisin moiset synttärilahjaksi.
• Toistaiseksi olen suojannut korissa matkanneen työrepun sateisina päivinä S-marketin muovipussilla (tyyli ennen kaikkea 😎), mutta tarkoituksena on ostaa se muutaman euron repun sadesuoja.
• Sateen kestävät, varrelliset goretex-kengät olisivat myös kivat. Vaikka vaihdankin yleensä töissä popot toisiin, niin olisi se silti kiva polkea syksyn sateissa varpaat kuivina. Samat kengät palvelisivat myös paremmin kuin perheen kesken jaetut, ihan liian isot kumpparit koiran ulkoilutuksessa, joten pelkkään polkemiseen en kalliita kenkiä hankkisi.
• Käytin nykyisen munakypän (eli pyöräilykypärän) valintaan alle minuutin. Se ei ole ehkä korein kaikesta, mutta ennenkaikkea on liian nafti kylmemmille ilmoille pipon kanssa. Selvisin kevään viileimmistä päivistä tuubihuivin avulla, mutta kylmemmille keleille olisi ihan kiva tällätä pipokin päähän. Eli uusi pyöräilykypärä olisi myös ihan kiva nykyisen S-koon rinnalle.

Pahimpana, lue kalleimpana, “varustelu-hullutuksena” on ehdottomasti e-fatbike kataloogien plarailu. Nyt, kun olen päässyt täysin uuteen rytmiin, niin en haluaisi millään luopua elämäntavasta talvikuukausien johdosta. Olen nuoruudessa polkenut ohutrenkaisella pyörällä ympärivuotisesti, eli sinänsä talvipyöräily ei ole uusi juttu. Iän myötä koen kuitenkin, että läskipyörä voisi olla se turvallisin vaihtoehto? Helpommin päältä irrotettava akkukin olisi kiva.

Pienistä puroista kasvaa suuri virta

Kuten huomaatte, täällä liidellään ihan huolella.

Teemassa liikutaan ihan aikaisemman postaukseni ytimessä, eli kannattaa lukaista myös Arkiaktiivisuus on salattu korkoa korolle ilmiö postaus.

Kaiken aikaisemman hehkutuksen lisäksi huomaan myös epäsuoria hyötyjä. Osittain sähköpyöräilyn ansiosta olen siirtynyt lähes 100%sti lähityön pariin. En olisi millään uskonut näin tapahtuvan(vapaaehtoisesti), mutta jotain on vain kliksahtanut pääni sisällä.

Nykyään, vaikka suunnittelisinkin alkujaan etäpäivää, niin siitä huolimatta löydän itseni herättelemässä kehoa työmatkalla. Saas nähdä miten kauan tämä boogie kestää? HC introverttinä (ja vielä HSP) arvostan mahdollisuutta etäilyyn. Toisaalta, tämä(kin) on osa sitä “voittaja-fiiliksen” luomista, eli menen kohti sitä, mikä ei hetkessä tunnu luonnollisimmalta valinnalta. (Kunnes joku päivä onkin toisin.)

Tuntuu, kuin olisin kokonaisvaltaisesti muuttumassa ihmisenä. Isoja sanoja, mutta ero vuoden alkuun ja tammikuuhun on valtaisa. Mihinkähän tämä vielä johtaa?