Arkiaktiivisuus on salattu korkoa korolle -ilmiö

Olen tietotyöläinen, joten teen istumatyötä. Kukaan ei liho tai rapistu yhden päivän istumisen johdosta. Mutta, mitä tapahtuu, jos istuu päivästä, kuukaudesta, vuodesta, vuosikymmenestä toiseen, aina hieman enemmän kuin muut? Tuhansien näennäisesti pienten valintojen toistuessa, alkaa vaikutus muistuttamaan korkoa korolle -laskelmaa, mutta kehossa. Niin hyvässä, kuin pahassa.

Istuminen on vaarallista – pitäisikö näyttöpäätetyöntekijöiden saada vaarallisen työn lisää?

Itse työterveyslaitoksenkin mukaan liiallisella persuuksen kuluttamisella on tutkitusti selviä haittoja. Yhteyttä on löydetty mm. sydän- ja verisuonitautien, sekä 2 tyypin diabeteksen sikiämiseen. (Pahoittelut raflaavasta sanavalinnasta, oli pakko.)

Tottahan on, että jos istuu 12 tuntia, makaa 8 tuntia, ja on jalkeilla maksimissaan neljä tuntia vuorokaudessa, että tämä ei mitenkään voi olla hyvä resepti kropalle! En usko, että olemme evoluutiomielessä sopeutuneet vielä moiseen passiivisuuteen. Naiivilla logiikalla väitänkin, että pelkästään arkiaktiivisuutta kasvattamalla voitaisiin lisätä roimasti kansanterveyttä, pitkäikäisyyttä, sekä elämän laatua.

Ennaltaehkäisy vain ei oikein tunnu olevan nykypäivänä kuuminta hottia. (Ei kait siihen ole resurssejakaan tarpeeksi…) Ihmiset tuppaavat ottamaan neuvot hyvät saarnoina, ja loukkaantumaan syvästi, jos puututaan omaan henkilökohtaiseen tilaan. Siitäkin huolimatta, että tarkoitusperät olisivat hyvät.

Olen klassinen sohvanörtti – istuminen on toinen luontoni

Luokittelen itseni luontaisesti klassiseksi sohvanörtiksi. Voisin helposti, ja yhtään vaivaantumatta möllöttää internetin syvyyksissä läppärin kera pienen ikuisuuden. Kehostani puuttuu kaikki luontaiset “VARO” -mekanismit liiallisen istumisen tiimoilta. Joudun oikeasti tekemään raakaa työtä, että en muutu sammaloituneeksi murikaksi.

Tunnen jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, koska en osaa tunnistaa tarpeeksi hyvää tai erinomaista arkiaktiivisuuden tasoa. Jos vertaan itseäni vaikkapa sote- tai rakennustyöntekijöihin, niin näyttöpäätetyön tietotyöläisenä jään auttamattomasti jälkeen arkiliikunnan pisteitä jaettaessa. Tai sitten minun pitäisi liikkua suorastaan maanisesti työpäivien jälkeen…

“Voin syödä ihan mitä tahansa lihomatta.” Paitsi (!), odotahan, jos salainen aseesi poistetaan…

Kun tiedetään, että NEAT (=Non-Exercise Activity Thermogenesis) vaikuttaa kokonaisenergiakulutukseen jopa 10-30%, niin kyseessä on korkoa korolle mekanismin lailla osalle kansaa jatkuvasti suhteessa enemmän terveyshyötyjä kumuloiva salainen ase.

Käytännössä NEATin superharrastajat voivat kuluttaa päivässä jopa satoja (!) kaloreita enemmän liikehdinnällään. Samalla he tulevat harjoittaneeksi arjen sujuvuuden kannalta tärkeitä lihaksia, sekä pienentävät riskiään sairastua kansansairauksiimme.

Kaksi naista, samat jumpat, samat kalorit: toinen laihtuu – toinen lihoo

Kuvitellaan vaikka kaksi 46-vuotiasta naista. Molemmat ovat 169-senttisiä, painavat 63 kiloa ja käyvät kolme kertaa viikossa salilla. Toinen työskentelee sairaanhoitajana, toinen näyttöpäätteen ääressä. Silti heidän päivittäinen energian kulutuksensa voi erota jopa 500–700 kilokaloria (!!!) – ei kuntosalin, vaan tavallisen arjen vuoksi. Toinen kävelee, kantaa, kumartuu ja seisoo lähes koko päivän. Toinen tekee täsmälleen samaa, kuin minä juuri nyt, eli istuu.

Aktiivisempi osapuoli voi syödä jopa 500-700 kcal, eli yhden kokonaisen runsaan aterian (!) verran enemmän lihomatta. Passiivisempi osapuoli taas huomaa heti lihovansa, vaikka noudattaisi täsmälleen samaa ruokavaliota, kuin ns. “ihan samoissa jumpissa” käyvä ystävänsä. Eli terveyden lisäksi liiallinen istuminen vaikuttaa myös vakavasti ulkomuotoon.

Miksi arkiaktiivisuus on naapurille toinen luonto, mutta vaatii itseltä jatkuvaa keskittymistä?

Kokonaisvaltaisemmin terveyshörhöilyjä vuosikausia harrastaneena, en omaa enää lapsen uskoa perinteisiä painonhallinta, terveys-, ruokavalio- tms. suosituksia kohtaan. Ne tuntuvat enemmänkin siiloutuneilta viritelmiltä, kuin systeemiajattelun perikuvilta. Suorastaan jopa puoskaroinnilta. (Okei, provosoin nyt hieman tahallani, mutta tämä on omakohtaisen, empiirisen tutkimuksen tulos.)

Nallekarkit eivät aina jakaudu tasan, eivät myöskään arkiaktiivisuuden suhteen. Toisilla saattaa olla luontaisesti niin hyvät lähtökohdat NEAT pisteiden keräämiseen, että voivat vuosikausia toistella yksisarvisina “En lihoa millään, en käy salilla, mutta juoksin puoliskan” -mantrojaan.

Oikeassa elämässä edellä esiin nostetun ammatin lisäksi huomaamattomaan arkiaktiivisuuteen (NEAT) vaikuttavat mm.

• perimä,
• persoonallisuus,
• ikä,
• ympäristö ja
• energiataso.

Hiton perimä!

Itse omaan hassun perimäprofiilin sikäli, että todennäköisyys “puuhastelulle” on alhaisempi kuin keskivertohenkilöllä, mutta liikkujan kapasiteettini on korkeammalla tasolla. (Sivuhuomautus, tällaisten DNA-testien todisteluvoimaisuus on vielä lapsen kengissä, joten suhtaudun tuloksiin terveellä varauksella.)

Ehkäpä osittain tästä johtuen takaraivossani mölyää jatkuvasti se riittämättömyyden tunne? Fyysistä kaistaa jää käyttämättä, kun en vain motivoidu riittävästi puuhastelun pariin. Viisikään tuntia jumppaa viikossa ei paljon pelasta, jos muuten jää päivittäin jopa tuon mainitun 500-700 kcal verran aktiivisuudessa verrokkejaan jälkeen.

Onneksi perimä on vain yksi tekijä pitkässä listassa!

Oma hypoteesini persoonallisuustyypeistä ja arkiaktiivisuudesta

Persoonallisuustyypeistä (MBTI:hin viitaten) minulla on hypoteesi, että sensorit (S) liikkuvat ja puuhastelevat todennäköisesti luonnostaan enemmän kuin intuitiivit (N). He huomaavat herkemmin konkreettisen ympäristön poikkeamat/potentiaalit, ja ryhtyvät rivakammin fyysiseen toimeen, eli siivoamaan/korjaamaan/järjestelemään.

Intuitiivit (N) puolestaan huomaavat todennäköisemmin kiinnostavan teorian, ajatuksen, viitekehyksen tms. He voivat syventyä läppärin ääreen tekemään tutkimuksiaan tuntikausiksi. Kumpainenkin toteuttaa omaa luontoaan, mutta sensoreille se tuottaa fyysistä hyötyä.

Jos olet yhtään lukenut blogiani, niin osaat varmasti sijoittaa minut intuitiivien (N) -heimoon. Jopa tekoäly tekee saman luokituksen, poikkeuksetta. Olen siis joskus huvittanut itseäni kyselemällä, että mikähän MBTI tyyppi olisi minulle todennäköisin kirjoitusteni perusteella.

Tämä on vain ja ainoastaan oma hypoteesini, jota pitäisi perata enemmän ajan kanssa. En ottanut muita riippuvuuksia huomioon, tein vain karvalakkitulkinnan.

Iän karttuminen ei aina ole välttämättä pahasta arkiaktiivisuudelle

Vuosien karttuessa mittariin arkiaktiivisuus ei varmasti luontaisesti kasva, ellei siihen erityisesti kiinnitä huomiota. Kaikenmoiset iän tuomat krempat vähentävät liikeratoja, tekevät meistä hitaampiakin.

Tosin, uskoisin, että joillekin eläkkeelle jääminen mahdollistaa huomattavasti aktiivisemman elämän. Työpäivän istumatuntien vaihduttua vapaavalintaisiin virikkeisiin, voi aikansa yhtäkkiä käyttääkin halutessaan fyysisempiin toimiin.

Toisaalta, voihan siinä käydä huomaamatta päinvastoinkin. Jos työn suoma, vuosikymmenien “salainen” lisäaktiivisuus poistuu, niin lopputulos saattaa yllättää ikävästi.

Seura tekee (=opettaa) kaltaisekseen

Myös ympäristöllä on yllättävän suuri vaikutus koko elämäämme, halusimme tai emme. Tämä on ihan tunnettu fakta kaksoistutkimusten myötä.

Onneksi omassa elämässäni ydin-perheeni on urheilullinen. Arkiaktiivisuuden saralla puolestaan esikuviani ovat lähes 90-vuotiaat, kotonaan itsenäisesti asuvat isovanhempani. He ovat oikein klassisia puuhastelijoista. Uskon, että tämä ominaisuus on varmasti yksi tekijä hyväkuntoisuuden taustalla.

Peli ei ympäristön suhteen ole suinkaan menetettyä, vaikka seura ei olisikaan ihan priimaa. Voihan sitä aina itse yrittää muuntautua siihen hyvän esimerkin muotoon. Helppoa tämä ei ole, mutta ei mahdotonta.

Patterin näyttäessä tyhjää ei vain liiku

Ikävä fakta on myös se, että heikoilla energiatasoilla voi olla suorastaan ylivoimaista ponnistaa ulos sohvannurkasta arkiliikkumaan. Omasta systeemisestä energiastaan kannattaa totisesti huolehtia, koska kokonaisvaikutus hyvinvointiin on suorastaan radikaalia. En puhu pelkästään fyysisestä, vaan myös emotionaalisesta, hengellisestä, ja mentaalisesta energiasta.

Itse muistuttelin itseäni systeemisen energian kunnossapidosta kesäloman aikana. Voit tsekata lisää pohdintojani tuolta ajalta Energiat liikkeelle postistani. Kun ymmärtää paremmin, miten keho tuottaa ja säätelee systeemienergiaa, alkaa ymmärtää myös sitä, miksi toisella riittää virtaa puuhasteluun, kun toinen ei saa itseään ylös sohvalta, vaikka aikaa olisi kuinka paljon.

Jatkan harjoituksia

Kuten opimme, ainakaan itselleni NEAT pisteitä ei ropise laariin omalla mittapuullani riittävästi automaation lailla. Voisin kirjoitella inspiraatiomielessä jossain vaiheessa jatkona konkreettisen vinkkilistan aktiivisuuden nostamiseen – huomaamattaan.

Haluaisin näkyvämmin mallintaa kehon korkoa korolle ilmiön vaikutuksia. Luulen, että esimerkeistä saattaisi olla apua muillekin? Enkä tarkoita nyt pelkästään sellaista perinteistä “käytä portaita hissin sijaan”, “käy kaupassa kävellen” tai “leikkaa nurmikkoa tai tee puutarhatöitä” tyyppistä listaa.

Haluan tietää tarkemmin, että jos kävelen portaat kolmanteen kerrokseen 50 kertaa viikossa hissin sijaan, niin mitä hyötyä siitä on? Oikeasti? Tutkitaan…

PS. Vinkkejä arkiaktiivisuuden kasvattamisesta otetaan vastaan!