Tekopyhä ekologi
“Ihminen on ristiriitainen otus“. Näin yritän lohduttaa sisintäni, kun saan itseni kiinni tekopyhistä ajatuksista, ideologioihini täysin sopimattomasta käyttäytymisestä, tai muuten vain suoranaisesta typeryydestä. Yleensä epäonnistun lohdutusyrityksissä kirkkaasti, ansaitusti.
“To be, or not to be, that is the question“
On vapauttavaa perata omia ajatusten vinoumiaan (= kognitiivinen vinouma) ruotoon asti. Toki se edellyttää uskallusta myöntää olevansa epätäydellinen, epälooginen. Taitoa katsoa tarpeeksi tarkkaan ja syvälle.
Pelkkä katsominen ei riitä, vaan sitten pitäisi vielä päättää, että miten suhtaudun löydökseen? Jatkanko samalla tiellä ja hyväksyn poikkeamat, VAI yritänkö tulla tietoisemmaksi, paremmaksi, eheämmäksi, ja muuttua?
Oma poikkeamieni laari on ehtymätön. Voisin kirjoitella joka viikko yhdestä löydöksestä, ja juttua riittäisi hamaan tulevaisuuteen saakka.
Bloggaajien, somettajien, toimittajien ja oikeastaan ihan kaikkien ihmisten epämääräisyys ärsyttää, joten seuraa ripittäytyminen esimerkin kautta…Mitä siis tarkoitan löydöksillä, tai ajatusten vinoumilla? Ihan käytännössä?
Tekopyhä ekologi
Identifioin itseni suhteellisen ekologiseksi ihmiseksi (tai vähintäänkin wanna be:ksi). Syön vegaanisesti, vältän ruokahävikkiä mm. pakastamalla, kuljen työmatkat useimmiten pyörällä (ja muutenkin), en tuhlaile materiaan (suhteessa verrokkeihin), yritän ostaa laatua (=kestävämpää ja täten vähemmän materiavirtaa), käytän materian loppuun, suosin luonnonmukaisuutta, myös kirjaimellisesti, eli en muovaa väkisin nurmikkoa joka paikkaan, vaan annan luonnon elää jne.
En ymmärrä miten (ja miksi) olemme ihmiskuntana ajautuneet tilanteeseen, jossa hukumme tavaraan? Tai korjaan, ymmärrän teoriassa: Teollistuminen ➡️ Massatuotanto ➡️ Halvemmat hinnat ja helppo saatavuus ➡️ Ei jälleen myyntiarvoa.
Liikakuluttamisen tiellä olemme edelleen, kiihtyvällä tahdilla. Omaan tuomitsevia ajatuksia kertakäyttökulttuurin tiimoilta. Nämä ajatukset kuulostaisivat mustaa valkoisella kirjoitettuna niin tökeröiltä, etten vahingossakaan päästä moisia lentäviä viikatteita ulos suustani. Tuntisin itseni myös epäilemättä tekopyhyyden jumalattareksi, joten jätetään tämä rasti seuraavaan kertaan.
Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta ostetaankohan ylläolevan eläinestetiikan kaltaista designia? Ehkä? Modernia kitschiä, jonka ei ole tarkoituskaan olla vakavasti otettavaa?
Tunnustus…
Kirpputorit, vanhan tavaran liikkeet, vintage-puodit, tori.fi, vinted, kierrätyskeskukset…Oi nuo vanhan, tai käytetyn tavaran mekat! Nämä alustat sopivat täydellisesti ekologiseen arvomaailmaani ja identiteettiini.
Paitsi että….
Oikeassa elämässä inhoan kaikkea edellä mainittua. En ole ostanut mitään käytettynä vuosikausiin. Tunnen oloni suorastaan fyysisesti sairaaksi käytetyn tavaran liikkeissä.
Jalkauduin tämän kirjoituksen yhteydessä paikalliselle kirpparille. Kyseinen kirpputori/outlet on hyvinkin siisti, tilava, ja hyvänä pidetty. Henkilökunta on ystävällistä. Paikassa ei ole yhtään mitään vikaa.
Kaikesta huolimatta…YÖkin hyllyjen välissä. Kuulostaa ihan hirveältä! Tietämättä paremmin, tuomitsisin “hienopieruna” moisen käytöksen. Ko. henkilö sulahtaisi omassa päässäni hyvinkin herkästi siihen epätoivottuun “snobi” -kategoriaan, josta ei ihan helpolla pois pääse.
Energiat nollissa kirppareilla
Henkilökohtainen ongelmani on energiat. (Jeps, tiedän kaivavani tällä vain entistä syvempää kuoppaa, mutta…) Hyllyjen välissä samoillessani oloni valtaa lähes poikkeuksetta syvä turtumus, ikäänkuin kaikki virta solahtaisi kerralla kanveesiin – ulottumattomiin. Päätä alkaa kivistää, rintakehälle laskeutuu oudon raskas olo, ja pystyn vain vaivalloisesti jatkamaan kierrosta.
Kaikki vain jotenkin muuttuu sameaksi, kuin kuollut lampi, josta happi on kadonnut vuosikymmeniä sitten. Siinä vaiheessa, kun pahoinvointikohtausta pitää tosissaan pidätellä, niin annan periksi. Pihamaalla vedän henkeä sisään, katselen ympärilleni ja värit alkavat palata takaisin maailmaan.
En dramatisoinut, vaan tällaiselta minusta oikeasti tuntuu. Sitä on todella vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole moista kokenut.
Ei auta, vaikka yritän muistuttaa itseäni kierrätyksen hyveistä, mahdollisten aarteiden löytymisestä, tai ihan vain mielenkiintoisesta ajanvietteestä kansankulttuurin ja -historian parissa. Tahmea tunne syö kaikki nuo hienot ajatukset alleen. Oma heikkous ärsyttää.
Miksi kirpparit sammuttaa minut?
En haluaisi elää tämän ristiriitaisuuden kera, joten tutkin ongelmaani ja ajatusvinoumaa tarkemmin internetin syvyyksissä. En löytänyt (vielä) varsinaista ratkaisua, mutta järkevämpiä selityksiä ongelmani juurisyyksi kylläkin.
Lukemani mukaan kirpputorit saattavat olla (erityisherkille) kuormittavia, koska ne sisältävät valtavasti informaatiota, kaaottisessa muodossa. Kaikenkarvaiset kuosit ja värit elävät suloisesti rinnakkain kirppareiden syvyyksissä. Ne edustavat kukin omaa aikakauttansa, eikä mikään oikein sovi totutun sovinnaisesti yhteen.
Siinä missä moni muu näyttää etenevän pragmaattisemmin, ja ongelmitta kirppareiden syövereissä, saatan itse jumittua kysymysten tulvaan:
- kuka tämän tavaran omisti,
- missä sitä käytettiin,
- miksi siitä luovuttiin
- mikä sen historia on, jne.
Hirveä määrä prosessoitavaa tauhkaa, joten ei mikään ihme, että “energiat” alkavat oireilla kirppiksillä käydessä.
Ratkaisu?
Voi olla, että en koskaan opi kirppishaukaksi.
Mutta, on varmaa, että opin päivä päivältä paremmin tunnistamaan omia ajatusten vinoumiani, ja luovimaan kohti kestävämpää tulevaisuutta. (Tunnistettua) tekopyhyyttäkin pahempaa on kyvyttömyys nähdä omassa itsessään mitään kehitettävää, tai edes sitä tekopyhyyttä.
Onneksi oma tunnistettujen vinoumieni listani on sentään pitkä kuin synti, vaikka toki tämäkin voidaan tulkita kyseenalaisesti.
Äh, summa summarum, on mahdotonta olla täydellinen.
