Reilun parin viikon Elämää analogisella aikakaudella -projektini on nyt päättynyt. On tullut aika raportoida viimeisen viikon kuulumiset, sekä vetää yhteen koko höskä.
Rehellisyyden nimissä toinen viikko oli huomattavasti haastavampi. Uutuudenviehätyksen häivyttyä tapojen purkamiseen tarvittiinkin astetta enemmän tahdon voimaa. Laarini ei ole loputon, joten epäonnistumisiakin tapahtui.
Lanseerasin viikko sitten projektin, jonka pääasiallinen tarkoitus on rauhoittaa hermostoa hieman liian jännittävän kevään päätteeksi. (Voit lukea enemmän tavoitteista lisää täällä: Osa I: Elän kuin kasarilla ja ysärillä.) Nyt testiä on takana ensimmäinen viikko, joten kerrataan kuulumiset suhteessa viiteen teemaan.
Tervehdys lukijani! On ilo olla takaisin täällä, kirjoittamassa blogia, turvallisesti sohvannurkasta.
Radiohiljaisuus johtui jumittamisesta Dubaissa keskellä Lähi-Idän konfliktia. Olin kuvitellut tässä vaiheessa jakavani ihania reissukuulumisia, mutta ne vaihtuvat nyt lennosta sotakirjeenvaihtoon.
Olen viimeaikoina katsellut erilaisia japanilaisia YouTube videoita. “Salaryman” teeman ympärille on kehittynyt aivan oma taiteenlajinsa. Näillä videoilla youtubaajat kuvaavat hullun pitkiä päiviään toimistotöissään. 10 tuntia ei ole mitään verrattuna kellon ympäri läppärin äärellä paahtaviin työnorjien suorituksiin
Kirjoittelen tätä postausta lauantaiaamuna klo 6 siemaillen samalla helmikuun hämärän hiljaisuudessa aamukahvia. Tosiasiallisesti heräsin tänään luontaisesti jo ennen viittä. Omassa päässäni hälytyskellot soittivat virhettä. “Nyt on väärin nukuttu. Kerrankin on mahdollisuus nukkua pitkään ja herätä ilman kellon soittoa. Tämä on epänormaalia ja vaatii korjausliikettä.”
