Kaksi vuotta sitten toteutin pitkäaikaisen haaveen. Perustin blogin. Tiedostin hyppääväni vintageksi koetulle pelikentälle, mutta en antanut sen häiritä. Tunsin palavaa halua saada oma ääni kuuluviin, mutta mikään perinteisistä somealustoista ei puhutellut. En ole erityisen hyvä verkostoitumisessa, joten blogi muotona on kaltaiselleni tuuleen huutelijalle lähes täydellinen.
Olen värjännyt hiukseni viimeksi 3.6.2023. Lähes kolmivuotinen projektini oman hiusvärin esiin taikomiseksi on tullut päätökseen. Jokainen haiven on nyt luomu, hyväksytty sellaisena, kuin se on syntynyt. Päällimäisenä tunteena on outo vallantunne. Uskallan liikkua ihmisten ilmoilla ilman koristeluja.
Vihasin pyöräilyä lähes koko aikuisikäni – se edusti minulle pakkoa, hitautta ja loputonta vastatuulta. Nyt, parin vuosikymmenen tauon jälkeen, hyppäsin yllättäen takaisin satulaan sähköpyörän kyydissä. Mitä ihmettä tapahtui, ja voiko vannoutunut pyöräilynvihaaja oikeasti muuttaa mielensä?
Reilun parin viikon Elämää analogisella aikakaudella -projektini on nyt päättynyt. On tullut aika raportoida viimeisen viikon kuulumiset, sekä vetää yhteen koko höskä.
Rehellisyyden nimissä toinen viikko oli huomattavasti haastavampi. Uutuudenviehätyksen häivyttyä tapojen purkamiseen tarvittiinkin astetta enemmän tahdon voimaa. Laarini ei ole loputon, joten epäonnistumisiakin tapahtui.
Lanseerasin viikko sitten projektin, jonka pääasiallinen tarkoitus on rauhoittaa hermostoa hieman liian jännittävän kevään päätteeksi. (Voit lukea enemmän tavoitteista lisää täällä: Osa I: Elän kuin kasarilla ja ysärillä.) Nyt testiä on takana ensimmäinen viikko, joten kerrataan kuulumiset suhteessa viiteen teemaan.
