-
-
Keittokirjani ja yksi vaaleanharmaapunainen mössö
Minulla on keittiössä pieni paradoksi.
Rakastan ruokaa, ravitsemustieteen hifistelyä ja ruoanlaittoa, mutta en erityisemmin nauti reseptien kehittelystä. En halua improvisoida, yhdistellä kymmentä erikoista maustetta tai rakentaa annoksia Instagramia varten. Mieluummin joku muu on jo tehnyt kokeilut puolestani.
-
-
Sähköpyörästä positiiviseen kierteeseen
Olen innostunut, suorastaan hurahtanut! Tätä tunnetta olen janoisasti metsästänyt jo tovin. Vihdoinkin tuntuu siltä, kuin arjessa olisi jotain mukavaa särmää, erilaista. En olisi uskonut huhtikuussa pyöräkaupoille astellessani, että sähköpyörän (!) hankinta voi sysätä elämässä positiivisen spiraalin pyörimään.
-
Arkiaktiivisuus on salattu korkoa korolle -ilmiö
Olen tietotyöläinen, joten teen istumatyötä.
Kukaan ei liho tai rapistu yhden päivän istumisen johdosta. Mutta, mitä tapahtuu, jos istuu päivästä, kuukaudesta, vuodesta, vuosikymmenestä toiseen, aina hieman enemmän kuin muut? Tuhansien näennäisesti pienten valintojen toistuessa, alkaa vaikutus muistuttamaan korkoa korolle -laskelmaa, mutta kehossa. Niin hyvässä, kuin pahassa. -
Eikä siinä vielä kaikki
Monesti elämässä on kyse siitä, miten itse valitsee suhtautua asioihin. Puuhasin loman alkajaisiksi itselleni Operaatio Nollapiste -projektin. Yhtenä rauhoittavana elementtinä projektiin kuuluu runsas määrä kävelyä. Ei siis mitään hikilenkkeilyä, vaan kävelyä enimmäkseen luonnossa. Lomallahan olisi aikaa samoilla metsissä ja poluilla. Nå, aina ei kaikki mene ihan kuin Strömsössä…