Aivosumun ennalta ehkäisy ja hoito
Tiedättekö tunteen, kun aivot ovat sulaneet pelkäksi tahmeaksi mössöksi pitkän päivän päätteeksi? Minä tiedän. Tiedän myös, mikä sen aiheuttaa: kyseessä on päätösväsymys.
Harjoitat aivoja päivän mittaan jatkuvasti – ei ihme, että on sumuisaa. Fiksut ovat automatisoineet.
“Ei koske minua” – voisi joku ajatella, mutta…kyllä koskee! Teet päivän mittaan päätöksiä solkenaan: vastaatko niihin 700 sähköpostiin, 90 teams viestiin, 30 whats up viestiin, 5 puheluun – vai keskitytkö ison kuvan edistämiseen, puetko aamulla päällesi kauluspaidan vai villapaidan, syötkö perunaa vai makaroonia, menetkö jumppaan vai katsotko suoratoistoa, siivoatko vai annatko olla jne.
Toiminta vaatii (mikro)päätöksiä, paitsi jos (!) olet onnistunut rutinoimaan, eli automatisoimaan tietyt toimet. Mm. Steve Jobs pukeutui aina mustaan poolo-paitaan, farkkuihin ja lenkkareihin. Hän halusi minimoida arjen pienet päätökset, keskittyä oleelliseen, ja tehdä asioista mahdollisimman yksinkertaisia (kuten Applen design -ideologiastakin paistaa). Automatisoinnin myötä toiminta tulee enemmänkin sieltä selkärangasta. Teen näin – piste.
Dieetit eivät epäonnistu aamuisin
Jos ajatusta viedään pidemmälle, niin tiesittekö, että useimmiten dieettien murtumiset, uuden hienon elämän räjähtämiset alkutekijöihin, pahat asiat ja väkivallan teot tapahtuvat tilastollisesti muulloin kuin aamuisin?
Herätessä emme vielä kärsi päätösväsymyksestä. Ideaalistihan olemme saaneet huuhdella yön aikana aivot kaikesta tauhkasta. Pöytä on puhdas, ajatus on kirkkaampi. Mutta…mitä pidemmälle päivää viedään, niin sitä haastavammaksi käy.
Tietoisuuden kasvattaminen ja ennaltaehkäisy on parasta
En tykkää korjata vahinkoja, mutta rakastan ennaltaehkäisyä. Tästä syystä yritän rakentaa arkeen rutiineja ja samalla kasvattaa tietoisuutta riskipaikoista. Teen jopa kalenteriin joskus pieniä merkkejä itselleni, kun huomaan päivän sisällöstä jo valmiiksi, että olen vaarassa siirtyä alhaisen energian moodiin.
Tiedän, että kokoustäyteisen, ja vaikeita asioita sisältäneen päivän jälkeen vaatii enemmän tahdonvoimaa lähteä ryhmäliikuntatunnille (taas ihmisten keskelle). Tiedän, että on vaikea edistää omaa varsinaista ydinstrategiaa, kun muut yrittävät kannibalisoida ajankäyttöä omilla agendoillaan. Tiedän, että mitä enemmän tiedostan tämän JA rakennan itselleni rutiinit kurssissa pysymiseen, sitä paremmin saan ennaltaehkäistyä aivoväsymystä.
Miten hoidan konkreettisesti jo syntynyttä aivosumua?
Jos sitten kuitenkin käy niin, että mikään ajatus ei kertakaikkiaan liiku, niin mitä teen?Konkreettisesti?
1. Sohva ja mieli – yksin
Rehellisesti: linnoittaudun sohvalle mietiskelemään, ja/tai katsomaan jotain dokkaria tai sarjaa. En ole tuossa moodissa pätkääkään ulospäinsuuntautunut, vaan se on sellainen hiljainen “loading“-vaihe. Olisin toki halunnut kertoa, että riennän salille jumppaan, mutta se olisi ollut valehtelua. Usein toki menen sinne jumppaankin, mutta en silloin, kun sakkaa tosi pahasti.
Parasta palautumista tuossa tilanteessa on, jos löytää jonkin kiinnostavan dokkarin, joka onnistuu inspiroimaan ihan uuteen nousuun. Itselläni siis kaikenmoinen tulevaisuuten suuntautuneisuus, ja ihan uudet, kiinnostavat teoriat ovat niitä palautumista edistäviä tekijöitä. (Toki liikunta on se toinen iso.)
Uusien ajatuksien suhteen luulen, että kikka on siinä, että se siirtää fokuksen niistä reaalimaailman päätöksistä tilaan, jossa kaikki on vielä mahdollista. Varsinaista valintaa (=arjen pieniä päätöksiä) ei siis tarvitse edes tehdä.
2. Liikunta siivoaa
Kuten mainitsin, niin liikunta auttaa aivosumuun tehokkaasti, siis jos ja kun sinne jumppaan asti ensin selviää. Teen aina viikon alussa katselmuksen kalenteriin ja viikon jumppiin. Lätkäisen vaihtoehdot kalenteriin varauksina, ja voilá, suunnitelma on toimintaa vaille valmis. Välillä toki tilanteet elävät.
Tietoisuuden kasvun myötä olen oppinut paremmin ennakoimaan riskin paikat, joten osaan tehdä nykyään myös plan b, c ja d:tä = jos en ehdi jumppaan 1, niin menen vaihtoehtoisesti jumppaa 2 tai 3, jos en pääse lainkaan jumppaan tiistaina, niin teen perjantaina (yleinen lepopäivä liikunnassa) harjoitteen 4 jne…Jotkut tunnit ovat niin rutinoituneita, että en ikinä edes kyseenalaista suorittamista ns. viitsimisen näkökulmasta.
Pyrin automatisoimaan itselle/yhteisölle pitkällä tähtäimellä hyötyjä tuovat asiat. Jos/kun niistä tulee selkärangasta kumpuavia, kyseenalaistamattomia prioriteetteja, niin ei vaadi erityistä tahdonvoimaa toteuttaa niitä. Uskon, että tämä on yksi menestyksen ja hyvinvoinnin salaisuuksista. Ne pienet purot…korkoa korolle jne. Ks. lisää pohdintaani aiheesta täältä: Arkiaktiivisuus on salattu korkoa korolle ilmiö.
3. Konkreettinen tekeminen palkitsee aivot pois sumusta
Uusilla tiedoilla mässäilyn ja liikunnan lisäksi kolmantena kikkana itselläni aivosumun purkamiseen toimii yllättävänkin hyvin jokin konkreettisen tylsä tekeminen. Ehtona on, että toiminnan pitää tuottaa mieluusti näkyvää lopputulosta. (Tosin, sitähän se konkreettinen tekeminen yleensä aina tuottaa, tämä tulee aina välillä itselleni yllätyksenä 😎).
Siivoilun, ruoanlaiton, järjestelyn, silittämisen tms. suorittavan tekemisen jälkeen voi päteä, että “valmis” = aivojen palkitsemisjärjestelmä aktivoituu. Melko tehokasta lääkettä aivosumuun siis…Toimii ainakin paremmin kuin aivoton scrollaaminen.
Näillä kolmella konstilla hoidan itse aivosumua. Parasta on kuitenkin ennaltaehkäisy. Yksikin ilta on liikaa aivosumun kanssa.
