Luonto on henkilökohtainen parantajani

Suomalaiset ovat metsäläistä kansaa. Rakkaudella sanottuna. Ainakin Unfiltered M:n sukupolveen kuuluvat, ja sitä vanhemmat. Tunnen suurta kiitollisuutta luontoyhteydestämme. Me voimme pukea tuulipuvun ylle, ja hypätä kahisten metsäpolulle. Ihan pokkana. Mitä metsä ei paranna, ei ole tarkoitettu tapahtuvaksi.

Tyttö epäkunnossa

Heräilin aamulla komeaan auringonpaisteeseen puoli kuuden aikaan, mutta en malttanut heti nousta ylös. Yritin kovasti nukkua pois Vegasin reissun hurjia univelkoja, tosin siinä erityisemmin onnistumatta.

Olen ollut hieman epäkunnossa viimeiset viikot sitten Elämää analogisella aikakaudella-projektin päättymisen huhtikuun puolessa välissä. Uskon, että osana juurisyitä ovat yksinkertaisesti ne pyhät kolme: 1) Liian vähän hyvälaatuista unta, 2) Liian vähän liikuntaa (koska ranne), ja 3) Järkyttävän huono ruokavalio. On-off -tyyppinä, kun menee huonosti, niin sitten menee todellakin huonosti.

Reaalimaailmaan maadoittuminen auttaa

Onneksi, syklisyyttä tasapainottaa reaalimaailmaan maadoittuminen. Sähköpyörän oston myötä olen lisännyt hurjasti 9,3 km päässä sijaitsevaa lähityötä, joka vanhanaikaisuudessaankin toimii itselleni erinomaisesti arjen tasapainottajana.

Pyöräreissujen lisäksi aamulenkit labbiksemme kera tuovat rauhaa elämään. Matelulenkkien aikana ehtii hyvin ajatella syntyjä syviä, sekä availla päiväänsä kohti positiivista kierrettä.

Tänään tunsin tarvitsevani ekstra-puhdistusta kaiken sen Vegasin keinotekoisuuden, ja sitä seuranneen hulivili “pura matkaviikolla kertynyt työkuorma niin-nopeasti-kuin-mahdollista, ja suorita uudet tehtävät, sekä valmistaudu seuraavaan reissuun” -viikon jälkeen.

Iskmo-Jungsundin luontopolku on jännä yhdistelmä tasaista ja pientä mäkeä

Päätin käydä kuluttamassa maisemia läheisellä Iskmo-Jungsundin luontopolulla. 12 kilometrin polku sijaitsee alle vartin automatkan päässä kotioveltani, joten minun ei tarvitse tehdä kovinkaan spektaattelimaisia valmisteluja päästäkseeni hieman pidemmän polun ääreen.

Reitillä on mahdollista säädellä pituutta itse. Lyhyemmälläkin tarpomisella saavuttaa ensimmäisen taukopaikan Strömssundissa. Sieltä, lammikon ääreltä löytyy polttopuita, grillipaikka ja penkki rauhaantumista varten.

Polku on osin juurikkoinen, ja useimmiten kostea, joten kulkija voi varautua jalkojen kastumiseen tavallisilla lenkkareilla. Yhdistelmä on jännä. Osin kuljetaan kukkulaista metsäpolkua, ja osin tallataan tasaista hiihtoladun pohjaa. Tästä johtuen en oikein tiedä voisinko suositella polkua huonojalkaisille. Ehkä en?

Labbis lenkillä – HIIT treeniä, matelua ja mutajuoksua

Teemme yleensä labbiksen kanssa vain lyhyemmän, eli 4-5 km kiekan, koska hän rupeaa pidemmillä reissuilla yleensä loppumatkasta makoilemaan, ja keksimään kaikenmoista hermojaraastavaa oheispuuhaa.

Jokainen labbiksen omistaja pystyy suurella todennäköisyydellä samaistumaan siihen energiaan, jolla labbis hinkuu uimaan lätäkössä. Mikä tahansa lätäkkö kelpaa. Oikeastaan, mitä rapaisempi, niin sen parempi.

Kutsumme leikkisästi labbistamme usein “Rantojen/Ojien Raneksi”. Suorassa ja nätisti kulkeminen on äärimmäisen haastavaa törkyisen kosteiden houkutusten äärellä.

Euroviisujen jälkeisellä polulla ei näkynyt ristin sielua, mutta oivalsin jotakin tärkeää

Euroviisujen jälkeisenä aamuna emme kohdanneet poluilla ketään! Lienevätkö viisuvalvojaiset verottaneet porukkaa yleensä melko aktiiviselta reitiltä? Itse annoin luovutusvoiton viisuille, enkä edes yrittänyt valvoa, saati sitten päivystää Suomen esiintymiseen saakka. Ihan mahdoton tehtävä, varsinkin, kun en tänä vuonna päässyt yhtään viisuhuuman ytimeen.

Viime vuonna kirjoitin jopa erikseen artikkelin Erika Vikmanista, mutta nyt ei vaan jotenkin lähtenyt. Pikaisella analyysillä uskoisin Suomen esityksen olleen omaan makuuni liiaksi täydellisyyteen hiottu. Siitä puuttui särmä, rosoisuus ja pieni säväys härmäläistä räkäisyyttä. Suomeksi, esitys oli vain liian hyvä. Taidan olla hc-metsäläinen, tai sitten vain “Monroelainen” 😏.

Imperfection is beauty…

Pika-analyysi toi toisaalta helpostusta olooni. Miksi pitäisi yrittää taivuttaa kaikkea täydellisen harmoniseksi kokonaisuudeksi, etenkin, jos kerran sisimmässä pidän itsekin rosoisuutta mielenkiintoisempana?

Imperfection is beauty, madness is genius and it’s better to be absolutely ridiculous than absolutely boring.
- Marilyn Monroe

Epätäydellisyys symboloi jonkinlaista elämäniloa, rohkeutta, sitä, että on oikea ihminen, ei vain kuori. Ketä enää jaksaa esimerkiksi kiinnostaa somen trendit, jossa jokainen vain kopioi toisiaan? Käsikirjoitus, tekstit, koreografia ja musiikki ovat samoja, vain esittäjä vaihtelee. (Kunnes algoritmit nostavat jälleen uuden trendin pinnalle, jonka perässä sokeasti juoksemme.) Eikö olisikin kiintoisampaa antaa kaikkien kukkien kukkia?

…metsäkin sen kertoo.

Katsokaas, juuri edellä mainittujen oivallisten vuoksi kannattaa kastella lenkkarinsa, kestää mudassa rypevää labbista, kompastella juuriin, ja antaa rään valua poskelle paperin puutteessa.

Sitä metsä tekee. Auttaa löytämään ne uudet lasit, tai kuuraamaan entiset. Siten, että taas tuntuu paremmalta, helpommalta, ja ennen kaikkea OPTIMISTISEMMALTA!

Metsäkään, tai luonto ei ole parhaimmillaan silloin, kun se hohkaa suorissa rivissä viljeltyjä samoja havupuita tai koivuja. Luonnonmetsässä mikään ei ole täysin suorassa tai hallittua — ja juuri siksi siellä on helppo hengittää. Se ei yritä mitään, se vain on.