Vihaan pyöräilyä, mutta ostin sähköpyörän
Olen aina vihannut pyöräilyä. Pyöräilin aikoinaan ikivanhalla, ohutrenkaisella Tähtipyörällä käyräsarvien kumarassa joka paikkaa, säällä kuin säällä, aina reilusti yli parikymppiseksi. Kaverini ajelivat tuossa vaiheessa jo tyylikkäästi autoilla, mutta itse vasta haaveilin moisesta aikuisten mahdollisuudesta. Ymmärrettävästi taivaat ja maat aukenivat minulle lakeuksien vapauden huutaessa saatuani ajokortin plakkariin.
En ole pyöräillyt oikeastaan kahteen vuosikymmeneen
Dumppasin ahkerassa käytössä olleen, rämäksi käyneen käyräsarvisen surutta silloisen asuntoni roskalavalle heti ajokortin saatuani. Niin syvästi olin suivaantunut ikuiseen polkemiseen. Se edusti minulle aikakautta, jolloin kaikki vaihtoehdot eivät todellakaan olleet auki.
En sen koommin tarttunut pyörään lähes kahteen vuosikymmeneen, muutamaa hassua poikkeusta lukuunottamatta. En edes omistanut pyörää, ennen kuin 2010-luvulla perin mummoni vanhan kelan. Siitäkin tosin meni avain hukkaan, enkä saanut aikaiseksi operoida lukkoa auki.
Kolme pointtia. Miksi vihaan pyöräilyä?
Olin jostain syystä assosioinut pyöräilyn vahvasti elämän rajoituksiin. (Siihen, että muut ne vain ostelevat ajokortteja ja autoja osana luonnollista kasvua, mutta minä en voi. Jne.) Mutta, sen ohella pyöräily ei innostanut/innosta rehellisesti monesta muustakaan syystä:
- Vaakasuorassa vesi- tai räntäsateessa mankelointi muistuttaa kafkamaista paikallaan junnaamista, turkkamaisesti räkäposkella, voimatasojen ollessa nolla. Kuka rakastaa?
- Kun miinusasteita on tarpeeksi, niin pyörä kangistuu lähes toimintakelvottomaksi. Ei voi olla mitenkään terveellistä hinkuttaa menemään jäätyneellä kalikalla? Vähän kuin ajaisi neliskanttisilla renkailla.
- Ketään ei varmasti yllätä, että kävelyn tapaan olen myös äärimmäisen h-i-d-a-s pyöräilijä. On muuten ihan hitokseen ärsyttävää, kun koripyörämummot painelevat vain kevyesti suhaillen ohi.
Lienette siis saaneen kiinni pointtini. Todellakin vihasin pyöräilyä yli kaiken. En voinut ymmärtää ihmisiä, jotka lähtivät vartavasten ihanille pyörälenkeille. Kerrassaan kammottava ajatuskin.
Perspektiivin muutos auttaa aina – vaivaan kuin vaivaan
Kunnes…
Pari vuotta sitten opiskelin Turun Avoimessa yliopistossa ympäristötieteen perusopintoja. Osana opintoja kirjoitin esseen päästöttömästä kaupungista, jossa sai visioida unelmiensa kaupunkimiljöötä ja -kulttuuria sydämensä kyllyydestä. Haaveilin tuolloin introssani mm. seuraavaa…
Unelmieni kaupunki ei ole suuri metropoli, vaan hallittavan kokoinen paikka. Luonnon läheisyys on käsinkosketeltavaa. Rakennusten katoilla ja parvekkeilla kukoistavat kasvit ja puistoalueet pilkistävät sieltä täältä näkyviin. Liikenteen melua ei kuulu, ja ilma on puhdasta, vapaa katupölystä ja autojen päästöistä. Palvelut ovat lähellä ihmisiä, tavoitettavissa kävellen, pyöräillen tai joukkoliikenteen avulla, joten auton omistamisen tarve on vähäistä. Rakennukset on valmistettu kestäviksi vuosisatoja ja ne hyödyntävät puhtaasti tuotettua energiaa. Kierrätystä, korjaamista, lainaamista ja yhteisomistusta arvostetaan ja pidetään myös itsestään selvänä. Ruokaa tuotetaan ja viljellään kaupunkifarmeilla. Terveelliset elämäntavat, ja kasvisruokavalio ovat normeja. Tavaroita ei kuljeteta kaukaa, vaan niitä valmistetaan ja tuotetaan tarpeen mukaan…
Unfiltered m
Innostuin taustatutkimusta tehdessäni ihan valtavasti ajatuksesta liikkuvasta kaupungista terveillä arvoilla. Liikenne aiheuttaa ilmansaasteista jopa 30%, joten tutkin paljon erityisesti mahdollisuuksia autoilun vähentämiseen. Hain inspiraatioita maailman menestyneistä pyöräilykaupungeista, kuten esimerkiksi Utrechtista (Hollanti), Musterista (Saksa) tai Kööpenhaminasta (Tanska).
Pohjoismaiden pääkaupungeista erityisesti Kööpenhamina on onnistunut pitkäjänteisellä strategialla luomaan pyöräilemisen kulttuurin, jossa kaikki pyöräilevät lapsista vaariin. Parin vuoden takaisten tietojen mukaan jopa 41% työmatkoista pyöräillään, kaduilta löytyy omia kaistoja ja jopa liikennevaloja pyöräilijöille. Suomessa vastaava luku oli tuolloin vain 20%.
Kaiken tämän visioinnin ja pohdiskelun seurauksena olin valmis antamaan pyöräilylle uuden mahdollisuuden. Edustan siis varsin klassista “never say never” -tyyppiä 😀. Lisäksi, voisin itse konkreettisesti osallistua vihreämmän ja liikkuvan kaupungin rakentamiseen! Saisin elää tasapainoisemmin arvojeni mukaista elämää.
Työpaikan toimipisteen muutto toimi sysäyksenä muutokselle
Tutkimuksen tekemisestä ja valaistumisesta kului kuitenkin pari pitkän synkkää vuotta, ennen kuin tartuin toimeen. Työmatkani lyheni puolella 9,3 km:iin huhtikuun 2026 alusta työpaikkani toimipisteen muuton ansiosta. Minun silmissäni varsin optimaaliseen matkaan pyörällä taitettavaksi.
Samoihin aikoihin käynnistin “elämää analogisella kaudella” -projektin. Tavoitteena oli tehdä selvempää rajaa työn ja kodin välillä palautumisen nimeen (sekä purkaa turhan pitkää hermit moodia). Omalla kohdallani tämä tarkoitti helpoimmillaan etätyön vähentämistä, ja vanhanmallista fyysisen siirtymärituaalin uudelleenlanseerausta. Otin old school-keinoja käyttöön, ja yllätykseni ne toimivat!
Opin uudesta työmatkastani sen, että kuluttaisin lähes saman ajan (n. 30 min.) riippumatta siitä kuljenko omalla autolla, bussilla tai pyörällä. Ostin alkuun bussikortin, joka toimii vihreämpänä vaihtoehtona oikein passelisti erityisesti tosi huonoilla keleillä tai talvella. Hyötysuhteiltaan näistä vaihtoehdoista pyöräily on kuitenkin täysin omaa luokkaansa.
Sähköpyörän(kään) osto ei ollut hetken mielenjohde
Kävin pääsiäisenä testaamassa ensimmäistä kertaa elämässäni sähköpyörää, ja siitähän se ajatus sitten lähti. Olin leiponut pari vuotta ajatusta pyörään investoimisesta, ja samalla kerännyt sähköpyörän mentävän pumpsin rahaa säästötilille.
Sivuhuomautus: En siis tee yleensäkään mitään ostopäätöksiä erityisen nopeasti. Filosofiani mukaan ostan fyysisiä asioita pääosin vain toiminnalliseen, oikeaan tarpeeseen. Investoinnin on myös jotenkin palveltava isompaa tarkoitusta. En ole vuosikausiin ostanut mitään näin kallista fyysisten esineiden rintamalla. (Toisaalta, törsään säästyneet rahat sitten elinympäristööni suhteutettuna normaalia tiheämpään matkusteluun, kuten blogistakin lienette havainneet. Tähänkin voisi joku toki halutessaan moralisoida monenmoista.)
Halusin katumaasturiversion sähköpörästä
Halusin pyörän, joka sopii pitkänmatkan ajoon. Sen olisi pelitettävä sekä maantiellä, että hiekkateillä. Työmatkapyöräilyn ohella haaveilen 30 km mökkimatkan taittamisesta säännöllisesti pyörällä. Mökkitiestämme osa on perinteistä hiekkatietä.
Pyörätiemme eivät ole ihan mahtavimmassa kunnossa muutenkaan, joten hain ensisijaisesti hieman paksurenkaisempaa vaihtoehtoa. Pyöräilykausi voisi kattaa myös osan talvikuukausista, esim. maaliskuusta marraskuuhun. Vaikka olenkin onnistuneesti pyöräillyt historiassa ohutrenkaisella kelalla läpi vuoden, niin ei se nyt mitään erityistä herkkua ollut. Paksummat renkaat tekisivät menosta huomattavasti turvallisempaa. En kuitenkaan lähtenyt vielä tässä vaiheessa keulimaan fat-bike osastolle.
Pyörän ulkonäöllä tai värityksellä ei ollut mitään merkitystä, joten sen suhteen olin varsin kaikkiruokainen. Halusin, että pyörässä olisi ehdottomasti joppari, ja siten mahdollisuus tavarankuljetukseen, sekä lokasuojat rapaisempia kelejä varten. Pärjään arjessa mainiosti repun turvin, mutta mökille pyöräillessä tarvitsisin enemmän vaihtoehtoja tavarankuljetukseen.
“Helkama-pyörä on polkupyörä, entinen ritsa on lälläripyörä…”
Pitkän tutkinnan tuloksena päädyin lopulta ostamaan Intersportista Helkama CE10 27,5″ 10-v -maastosähköpyörän. Ko. malli sattui olemaan tarjouksella, joten sain pyörän hintaan 1999,-. Akun kantama on n. 100km, joten ihan joka päivä ei tarvitse olla latailemassa. Tämän lisäksi pyörä täytti kaikki edellä listaamani toiveet täydellisesti.
Nyt kokonaisen viikon suomalla arvovaltaisella asiantuntijuudella hehkutan sähköpyörän olevan paras investointini useaan vuoteen. Olen hykerrellyt ilosta voittaessani bussin työmatka-ajossa, sekä nauttinut tämän viikon auringonpaisteesta täysin rinnoin.
Kirjoitan pidemmän arvion sähköpyöräilyn autuudesta (?) vasta, kun olen hankkinut kokemusta myös niistä huonommista keleistä. En tiedä vielä miltä tuntuu sähköpyöräillä pitkin rannikkoa, kun on kylmä, tuulee ja sataa. Tulevalle viikonlopulle on luvattu jopa räntäsadetta, joten enköhän pääse testaamaan Suomen kevään epävakaisuutta hyvinkin pian 😉. Pysykäähän kuulolla siis.
