Keittokirjani ja yksi vaaleanharmaapunainen mössö
Tiedättekö, yksi lempielokuvistani on Julie & Julia (2009). Bloggaava toimistohiiri, joka yrittää löytää suuntaa elämälle ruoanlaiton ympärille keskittyvän projektin avulla, ja keski-ikäinen rouva 50-luvulla, joka haluaa palavasti oppia ranskalaisen kokkailun salat – näiden henkilöhahmojen ympärille kietoutuva tarina jaksaa ilahduttaa.
Miksi? Elän tuhkimotarinoista, joten mikäs sen kiinnostavampaa, kuin päästä tirkistelemään kahden naisen elämän kehityskaaria. Lisäksi, rakastan ravitsemustiede-hifistelyä, ruokahävikin minimointia ja vielä bloggaamistakin, joten ei liene ihme, että Julie & Julia onnistui kipuamaan parhaat elokuvat listani TOP10:een.
Reseptiikkaa arvostava kokki
Elämän suunnan löytymisen ohella tarinan keskiössä on keittokirja. Itselleni keittokirjat ja reseptiikka ovat ruoanlaiton ydintä. En ole intuitiolla fiilistelevä kokki, vaan yritän noudattaa reseptejä pilkulleen.
Poikkeuksen tekevät epämieluisat mausteet, eli en käytä sipulikasveja, enkä itämaisia mausteita tai -seoksia (lue curry, kurkuma, kumina, garam masala jne). Lisäksi käristelen keitoksiani yleensä aina enemmän kuin resepti ohjeistaa, joten se lienee toinen ominaispiirteeni kokkina. Näissä asioissa siis ohitan iloisesti ohjeet.
16 keittokirjaa – suosikkeja yhdistää yksi seikka
Omistan kaikkiaan 16 keittokirjaa. Suosikkikeittokirjojani yhdistää oikeastaan yksi tärkeä tekijä: Niiden reseptiikassa ainesosalista on lyhyt ja arkinen.
En erityisemmin halua sotkea montaa elementtiä yhteen ruokaan, enkä myöskään metsästää eksoottisempia (ja kenties samalla kalliimpiakin) aineksia ympäri kaupunkia. Jos ruoan voi valmistaa useimmiten kotona jo saatavilla olevista aineksista, niin se päätyy suurella todennäköisyydellä vakituiselle listalleni.
Leipominen on kivaa, mutta miksi en leivo?
Keittokirjavarastostani ei löydy leivontaan erikoistuneita kirjoja. Pidän leipomisesta, mutta sitäkin enemmän omien tuotosteni syömisestä. Tästä syystä olen tietoisesti vältellyt leipomista parikymmentä (!) vuotta.
Leivon toki edelleen erityisiin juhlatilaisuuksiin, mutta muutoin vain äärimmäisen harvoin. Tämä on oikeastaan ankeaa ja surullistakin, koska leipominen voi parhaimmillaan olla terapeuttista, ja aina (!) vähintäänkin kivaa.
Pitäisi oikeastaan tarkastella uudelleen asennoitumista koko leipomiseen. Olin aikoinaan hyvinkin innokas leipuri. Lapsena/nuorena herkkuhampaan tyydyttämiseksi piti nähdä itse vaivaa, sillä karkkeja ei juurikaan ostettu. Lähes aina kaapista löytyi kuitenkin jauhoa, sokeria ja kananmunia, joten niillä pääsi jo hyvin alkuun. Nykyään herkkukulttuuri on ihan erilaista, joten lieneekö se(kin) osin vaikuttanut leipomisen hiipumiseen?
Omat keittokirjani TOP3 ja suosikkireseptit
1. Rakkain keittokirjani on Chocochilin, eli Elina Innasen Vegaanin keittiössä (2015). Ostin tämän opuksen 11 vuotta sitten siirtyessäni vegaanin ruokavalioon (1.1.2015). (Hoks! Vegaani-kategoriani löytyy täältä.)
Taisin olla onnekas, että päädyin juuri tähän kirjaan, sillä se on aivan mahtava perusteos arjen kokkailuun – ilman monimutkaisia hifistelyjä ja kilometrin mittaisia reseptejä. Kirjasta heavy-käyttöön ovat päätyneet erityisesti Rice & Beans, Kaalilaatikko ja Paahdettu tomaatti-kikhernekeitto-reseptit. Olen ostanut kirjaa lahjaksi myös sekasyöjille, niin vakuuttunut olen ollut reseptien maukkaudesta.
2. Toinen ahkerassa käytössä kulunut keittokirjani on Vegaanin keittokirja (toim. Inna Somersalo, 2015). Tässä kirjassa pidän erityisesti reseptien arkisuudesta, mutta myös mausteiden kombosta.
Siinä missä Elinan kirjasta saattaa välillä löytyä hieman eksoottisempiakin mausteita, niin Vegaanin keittokirjassa maustetaan ilahduttavan perinteisillä aineksilla. Tästä kirjasta valmistan erityisen usein Kermaista kikherne-tomaattipastaa, Savutofukiusausta, Kasvismakaronivuokaa, Linssi-tomaattikeittoa, sekä Soijabolognesea.
3. Kolmantena rakkaimmat keittokirjani listalle nousee Keittotaito (Koskimies – Somerkallio, 1932, uusittu 1962, oma painos 2000). Opin oikeastaan kokkailemaan ja leipomaan tämän kirjan ansiosta lapsuudenkodin vanhemman painoksen turvin.
Tämän kirjan reseptit ovat kaikkein lyhyimmät. Yksinkertaisuus, konstailemattomuus, säästeliäisyys ja vanhanaikaisuus lämmittävät sydäntä erityisen paljon. Jos pyrkisin säästämään ruokakuluissa ja palaamaan suomalaisen keittiön juurille, niin syventyisin erityisesti tähän opukseen.
Vegaaniseen ruokaan siirtymisen jälkeen en ole juurikaan Keittotaidon reseptejä plarannut. Viime vuonna pidin haastekuukauden, jossa pyrin kuluttamaan ruokaan maksimissaan 80 euroa kuukaudessa.
Tuolloin hain inspiraatioita ja henkeä juurikin vintagea huokuvasta Keittotaito-opuksesta. Suosikkireseptejäni tästä kirjasta olivat aikoinaan erityisesti leivonnaiset ja jälkiruoat. Kiisselireseptit toimivat mainiosti, samoin sokerikakkupohjaiset reseptit. Makeisiin keskittyneestä kappaleesta kokkailin useinkin, vaikkakaan lopputulokset eivät useimmiten vastanneet odotuksia 😁.
Onko keittokirjojen aika kuollut?
Netin myötä tarve keittokirjoille on sinänsä poistunut, mutta tykkään itse plarata edelleen fyysistä kirjaa ja hakea sieltä inspiraatiota. Kirjat pysyvät kaapissani. Verkossa on liiankin helppo hukkua valinnanvaikeuteen. Kerran jos toisenkin on käynyt niin, että linkki suosikkireseptiini on kadonnut bittiavaruuteen aikojen saatossa.
En ole kokannut kuin murto-osan keittiössäni tarjolla olevista fyysisistä resepteistä. Vaikka netti posahtaisi huomenna, niin pärjäisin pitkästymättä oman reseptikirjastoni turvin vallan mainiosti koko loppuelämäni.
Estetiikasta ei niin väliä
Internetin myötä ruoan estetiikka ja asettelu on noussut entistä näkyvämpään osaan. Tämä puoli kokkailussa on omaa heikkousaluettani, johon en juurikaan jaksa panostaa. Liian fiinit ruokakuvat eivät oikein puhuttele (päinvastoin oikeastaan). Arvostan enemmän sellaisista Kotikokki.net kaltaista arkirealistista esillepanoa.
Omien reseptien kehittely on toisarvoista
Siinä missä toisaalla olen enemmän luojan (creator) roolissa, niin kokkailun suhteen en omaa vastaavaa intohimoa. Minulle on ihan ok noudattaa pilkulleen reseptejä. En aktiivisesti pyri kehittelemään omia reseptejä jaettavaksi sukupolvesta toiseen.
Paras (ihka oma) bravuurini on perunasuikale-mustapapu-sekavihannes-soijarouhe-kaurakerma paistos, joka nautitaan puolukkahillon kera. Isolla wokki- tai paistinpannulla n. 45-60 minuutissa valmistuva paistos muistuttaa ulkonäöltään vaaleanharmaapunaista mössöä, jota ei voi ulkonäkönsä puolesta tarjota missään tapauksessa vieraille.
Salaisuus on nimenomaan pitkään hauduttelu ja paistaminen, siten, että ulkomuoto mössööntyy. Valmistusprosessi tuottaa taian tähän ruokaan. Jos pitäisi nimetä oma ns. “lohturuoka”, niin se olisi tämä vain suolalla, mustapippurilla ja salvialla maltillisesti maistettu paistos.
Ennakoiva elämäntapa säästää ruokakuluissa(kin)
Omassa keittiössäni on ominaista ennakoitavuus ja ruokahävikin minimointi. Jää- tai kuivakaappini eivät koskaan huuda tyhjyyttä. En ole varautuja, ainoastaan kaupassakäynnin tehostaja.
Valmistan useimmiten arki-iltojen ruoat viikonloppuisin ja pakastan annokset valmiiksi. Kun massakokkailua harrastaa tarpeeksi pitkään, niin pakastimeen kertyy lopulta hieno ateriavalikoima helpottamaan kiireisiä päiviä.
Ilman esivalmisteltuja annoksia söisin arkena huomattavasti epäterveellisemmin ja myös liian leipäpainotteisesti (oi tuo suuri rakkauteni).
Metodieni johdosta väitän syöväni huomattavan edullisesti suhteessa keskivertokuluttajaan. Rakastamani lyhyet reseptit, arkiset ainekset, vegaanius, vähän prosessoitujen ainesten suosiminen, esivalmistelu, pakastaminen, ruokakaapin perusainesten ylläpito rutiininomaisesti, sekä kauppalistat ovat vinkkejäni kulujen minimoimiseen.
En ikinä tilaa valmisruokaa, enkä juurikaan harrasta ulkona syömistä, joten ruokakulujen kurissa pitäminen ei ole kummoinenkaan haaste.
Tosin, rehellisyyden nimissä, kulujen minimointi näyttelee vain pientä roolia kokonaisuudessa. Oikeasti metodini ovat enemmänkin tulosta halusta syödä terveellisesti, ja nimenomaan itse omin käsin valmistettua ruokaa.
Ja, jotta en välittäisi harhaista kuvaa täydellisen terveellisesti syövästä askeetista, niin joo, kyllähän minäkin osaan vetää sipsi-kaljavegaani linjalla, jos oikein pahasti sakkaa.
Ehkä keittokirjoissa ei olekaan kyse vain ruoasta?
Julie & Julia elokuvassa ruoanlaiton ympärille rakentuneesta projektista muodostui lopulta merkityksellinen suunta elämälle.
En haaveile omasta keittokirjasta, ruokablogista tai Michelin-tähden ravintolasta. Itselleni keittokirjat tarjoavat paon pään sisältä oikeaan maailmaan. Joku toinen on miettinyt prikulleen mitat, lämpötilat ja optimoinut maut, oman päänsä sisällä.
Reseptien seuraamisessa ja ruoan valmistamisessa on vain yksinkertaisesti jotain rauhoittavaa. On mukavaa tehdä käsillään jotain konkreettista ja hyödyllistä – ja ennen kaikkea saada aina (!) jotain valmiiksi. Saa päteä, että on saanut elämässään edes jotain aikaan. Jotain, joka vieläpä auttaa pysymään hengissä! Olkoonkin, että se olisi sitä vaaleanharmaapunaista mössöä puolukkahillon kera.
Kunhan se maistuu jokseenkin hyvältä 😎.
