On kulunut jo puoli vuotta (!) edellisestä oman hiusvärin kasvatukseen liittyvästä postauksesta. Tunnen itseni jokseenkin turhamaiseksi kirjoittaessani hiuksiin liittyvistä asioista, joten postausvälit tämän teeman ympärillä ovat venähtäneet. Olen kuitenkin ryhtynyt leikkiin, joten en viitsisi jättää lukijoitani kellumaan päättymättömään projektiinkaan.
Lanseerasin joulun alla testin, jonka aikana tarkoitukseni oli luopua ultraprosessoidusta ruoasta kahdeksi viikoksi, aina 23.12. saakka. Ajankohta oli mahdollisimman haastava, tiedetään. Tunnetusti joulun alla on kovastikin menoa, ja jos jonkinmoista houkutusta jouluherkkujen ääreen. Blogin hengessä kerron nyt ultra-rehellisesti miten kävi.
Katsoin joku aika sitten dokumentin ultraprosessoidusta ruoasta. Tunsin itseni…heikoksi. Olen tietämättäni syönyt vuosia (!) joka ikinen aamu ultraprosessoitua soijajogurttia – olkoonkin, että se on ollut sokeritonta ja maustamatonta. Tämä on vain yksi esimerkki pitkässä listassa tiedostamattomia syntejäni. Tölkkilimsa-addiktiostani en viitsi edes mainita mitään (öhöm).
Älkää ymmärtäkö väärin, en pane pahakseni syksyn saapumista ja pimeän laskeutumista kylmään pohjolaamme. Minulle syksy on aina merkinnyt uuden lukukauden alkua, ikäänkuin toista uutta vuotta. Välitilikauden päätöksessä huomasin, että olin kuluttanut enemmän läppäriä kuin tossuja ja mekkoja. Miten ihmeessä tässä näin on käynyt?
Mitä tapahtuu, kun lähtee 42 kilometrin kävelylle treenaamatta? Onko se ylipäätänsä viisaasta? Pitkänmatkanjuoksua harrastava siskoni kyseli jo parisen kuukautta sitten minua mukaan Vaasan marssille. Vastasin, että ehdottomasti EI, koska enhän ole edes harjoitellut moista suoritusta varten. Mutta…toisin kävi.
