Sohva, sade ja 17 lomavaihtoehtoa
Pohjanmaalla on ollut harmaa ja sateinen kesäkuun ensimmäinen viikonloppu. Olen onnellinen. Tämä tarkoittaa vähempää syyllisyyttä. On kerrassaan mahtavaa, kun ei tarvitse tuntea huonommuutta siitä, että a) en ole hymyilemässä pihalla posket punaisena auringon kanssa kilpaa, b) sorkkimassa pihassa kasveja, jotka kasvavat ennen pitkään kuitenkin takaisin tai ihan vain kuolevat, tai c) samoilemassa kesäisillä terasseilla ja toreilla ihmisten ilmoilla.
Sade tuo armon
Aina ei vain voi huvittaa. Kontrasti odotusten (siis mitä hyvä ihminen yleensä tekee aurinkoisina päivinä), muiden ihmisten käyttäytymisen, sekä sisäisen olotilan välillä saattaa aktivoida massiiviset syyllisyyden tuntemukset. En usko, että se on mitenkään terveellistä.
Sade tuo armon luterilaiselle puurtajallekin. Vaikkahan oikeasti, säällä ei ole tuon taivaan merkitystä. Se on vain ulkoinen tekijä, yksi monen muun joukossa. Samoin, kuin vaikkapa liian kirkkaat valot.
Poikkeuksellinen loma, ja tyhjä paperi
Kesän ensimmäisenä viikonloppuna, sateen ropistessa kattoon, suunnittelin tulevaa lomaani. Siinä vaiheessa, kun muut yrittävät saada maailmaa valmiiksi juhannukseen mennessä, olen itse jo lomalla. Tämä on todella poikkeuksellista, sillä yleensä lomailen heinäkuussa. Poikkeuksellista on myös se, että pidän omasta tahdosta vain kolmen viikon loman. Yksi viikko saa jäädä odottamaan vuoroaan mahdollista syyslomareissua varten.
Totesin lauantaiaamun kunniaksi, että “Herranen aika (!), loma alkaa tasan viikon kuluttua, eikä minulla ole MITÄÄN reissusuunnitelmia tehtynä.” Pahin painajaiseni olisi möllötellä kotona, tai mökillä koko loma. Itseni tuntien kelaisin vain samoja (työ)juttuja, ja pahimmillaan plarailisin sähköposteja “aikani kuluksi”.
Olen niin rajoittunut, että aivoni tarvitsevat ihan oikean siirtymän uuteen ympäristöön lomamoodin aktivoimiseksi. Mitä aikaisemmin loman alusta, sen parempi. Vaikkapa heti kello viisi perjantai-iltapäivällä.
Valitettavasti kaikki eivät ole koodattu samoin, joten minun täytyy yleensä käyttää suhteettoman paljon aikaa, sekä neuvotteluenergiaa lomasuunnitelmien lukkoon lyömiseen. Tänä vuonna käsinpoimitulle, arvovaltaiselle “valitaan tästä-listalleni” päätyi yhteensä 17 kohdetta.
Kesäloman 2026 suurimmat tavoitteet
Reissusuunnitelmien tekeminen alkaa aina samoin, eli teen ensin listan toiveista. Ne vaihtelevat yllättävän paljon vuodesta riippuen. Kesän 2026 toiveita ovat:
- Rauha. Tämä on tärkein kaikesta. Voi ihan hyvin olla kuollettavan tylsää, hyvällä tavalla. En halua toista Dubain painajainen -kokemusta muutaman kuukauden sisään.
- Luonto. Aistini huutavat vapaata kaupungeista ja betonista. Pitää päästä maaseutumaiseen ympäristöön.
- Terveys. En oikein tunnista kehoani enää. Haluan korjata asian. En vain vielä tiedä miten.
Puhutaan siis todella perustarpeista. Olen tänä vuonna helppo nakki, vai pitäisikö sanoa raato?
17 lomavaihtoehtoa myöhemmin…
Käytin koko sateisen lauantain listan tekemiseen sohvan uumenissa. Tutkin pakettimatkat, kaupunkilomat, ja sen jälkeen halvat lennot. 17 ehdotuksen listalle päätyi kohteita kolmelta mantereelta, eli mentiin todellakin laidasta laitaan suunnitelmissa.
Listan valmistuttua pakotin matkaseurueen (=Mr. ja Juniori) merkkaamaan siihen omat TOP5 kohdetta. Voittajaksi selviytyisi se, joka saisi eniten myönteisiä mainintoja – demokratian nimessä, vaikkakin tässä asiassa haluaisin kovasti olla diktaattori. Pisteitä keräsivät mm. Albania, Japani, Thaimaa ja Italian Alpit.
Voittaja on…Zakynthos, Kreikka!
Voittaja löytyi (onneksi) myös omalta TOP5 listalta. Matkustamme hieman yli viikon kuluttua Kreikan Zakynthoksen saarelle! En saa tällä kertaa uutta maata karttaani, mutta ko. saarella en ole aikaisemmin vieraillut. Kreikan postaussaagani saa siis lisää jatkoa.
Zakynthos on reippaasti alle neljän tunnin lentomatkan päässä Suomesta, joten matkustamiseen ei tuhraannu liiaksi aikaa. Kohteessa ei ole odotettavassa hirmuisaa kulttuurikimaraa. Päänautinnoksi jää kristallinkirkkaasta merestä, sekä lämmöstä nauttiminen. Passaa siis oikein mainiosti aistien tasaamiseen. Näen jo sieluni silmin itseni keinumassa aaltojen vietävänä kohti nirvanaa.
Mukaan reissuun pakkaan annoksen loma-luettavaa. Tyypillisesti kassiin sujahtaa ainakin jotain Nordic Noir:ia ja elämänkertaa. Nextory kulkee mukana puhelimessa, joten en usko joutuvani potemaan yhtäkkistä kirjallisuuden pulaa.
Mitä pelkään?
Olen hieman kauhuissani lukenut Zakynthoksen vetävän puoleensa rankasti juhlivia brittituristeja, joten toivon totisesti, että naapuriimme ei pesiydy ko. seurueita. Hotelliamme oli ainakin arvosteluissa kehuttu rauhalliseksi, joten toivotaan parasta. Onneksi emme ole ihan juhlien ytimessä eli Laganaksen kylässä. Tsivilin pitäisi olla perheystävällisempi, tosin sieltäkin löytyy elämää.
En myöskään erityisesti välitä massaturismipaikoista. Omalla kohdalla asenne ei varsinaisesti liity keinotekoisuuteen, tylsyyteen tms., vaan enemmänkin ihmispaljouteen. Zakynthoksessa lienee turisteja laumoittain, joten toivon, että loman hieman aikaisempi ajankohta rajoittaisi populaa edes hilppasen.
Venetsia on edelleen kauhujen galleriassani sen jälkeen, kun navigoin sen kapeilla kujilla keskellä kovinta heinäkuun hellettä tuhansien muiden turistien tungoksessa. Massojen keskellä samoilu ei todellakaan ole meikäläisen kauraa, oli kyse sitten turisteista tai paikallisista. Tästä syystä monet kulttuurillisesti kiehtovat kaupunkilomat vaativat itseltäni alleen hiukan isomman energiataseen.
Miten käytän loman jälkimmäisen puoliskon?
Suunnitelmat kahdelle viimeiselle lomaviikolle ovat vielä auki.
Ajattelin tällä kertaa säätää ne kunnolla valmiiksi vasta Zakynthoksen rentoutusloman jälkeen. Tuolloin osaan kalibroida tarkemmin mitä aktiviteetteja mieleni ja kehoni kaipaavat vielä reissun jälkeenkin. Ehkä lisää merta, tai sitten kulttuuria kaupungin sykkeessä, tai himourheilua, tai festareita? Kuka tietää…
Täydellisten suunnitelmien puute(kin) on itselleni hieman poikkeuksellista. Yleensä tykkään kartoittaa lomapäivät etukäteen siten, että en “tuhlaa kallisarvoista vapaa-aikaa”. Ehkäpä muistatte, kun aikoinaan kirjoitin, että yksi suurimmista painajaisistani olisi todeta kuolinvuoteella, että en elänyt tarpeeksi. Tämä pätee edelleen, joten kahden viikon aukko kuumottelee sisintäni kieltämättä vääränä.
Mutta (!), mietin, että ehkä on oikeasti hyvästä, että ei aina masteroi kaikkea, jatkuvasti. Mitä jos antaisikin elämän enemmän vain tapahtua? Yllättää? Soljua? Vähän pelottavaa.
Äh, kuinka vaikeaa…..Onneksi edes sataa ☔️.
