Puhti on lääkäri- ja hoitajakammoisen unelma
*Tämä postaus sisältää mainoslinkin Puhdin sivuille. Jos päädyt tutkimaan terveyttäsi sen kautta, minä en saa tietooni mitään henkilötietoja tai tuloksiasi - ainoastaan kupin kahvia bloggauksen kylkeen.
Yritän vaalia terveyttäni parhaan taitoni ja itsekurin mukaan – eli suunnilleen sen verran kun jaksan, muistan ja ehdin. Haluan kokea täysipainoisesti elämässäni vielä lukemattomia asioita (mm. Matkustushaaveita), ilman diagnooseja, jos vain mahdollista.
Pidän ennaltaehkäisystä. Vihaan äärettömästi ongelmien lävähtämistä käsille. Terveyden vaalimiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn luulisi luontaisesti kuuluvan myös säännölliset lääkärintarkastukset. Jostain syystä ne eivät vain eksy kalenteriini yhtä helposti kuin pitsaperjantai.
Kehtaako kukaan muu tunnustaa lääkäri- tai hoitajakammon?
Minua on lähes mahdoton saada lääkärin tai sairaanhoitajan pakeille, lukuunottamatta hammaslääkäreitä, he ovat ok. He eivät yleensä kysele miltä tuntuu tai miten voit, vaan keskittyvät itsellisesti arkeologisiin kaivannaisiin suussani.
Samaan aikaan puhun kauniita sanoja ennaltaehkäisystä. Kyllä, kyllä – kaikki pitäisi hoitaa ajoissa, varautua ja olla viisas etukäteen. Huolehtia itsestä. Hirveän hypokraattista, voisi kyynisempi todeta. Ja hän olisi oikeassa.
Tunnustan, että koen epämukavana jonkun toisen (vieraan) armoille antautumisen. Armoille antautumistahan hoidettavana oleminen pohjimmiltaan on. Joku toinen, ulkopuolinen, diagnosoi sinut ulkoisten tekijöiden perusteella.
Hän päättää, miten sinua hoidetaan, mikä on sinulle parasta. Hän voi olla oppimisesta ja ammatillisesta kasvamisesta innoissaan oleva, säkenöivän fiksu tyyppi, tai sitten seuraavaa kahvipaussia odottava zombi, joka kuuntelee vain, koska pitää. Hänellä voi olla aikaa, tai sitten ei. Hänellä on prioriteetit – elämäsi ja terveytesi on vain yksi monista. Kenties listan alimmainen, koska jonkunhan siellä on oltava.
Pahin skenaario? Päätyä asiakkaaksi ihmiselle, joka on henkisesti jo muuttanut muihin hommiin ja vetää paskalla maanantaifiiliksellä menemään. Sellaiselle, jonka silmissä ei pala mikään valo.
Tunnustan, olen ääretön pelkuri. Yritän minimoida välttelytekniikalla tämän riskin realisoitumista. Ei kovin kypsää, tai aikuismaista.
Pelkooni ei liity kipu tai teknisten toimenpiteiden kammo. Itseanalyysini kertoo, että en pidä hoitosysteemin valtarakenteista tai sen luomasta alisteisuudesta. Kenelle ei tulisi epämääräinen olo, kun kuulee puhuttavan itsestään kolmannessa persoonassa? Ihan kuin en olisi paikalla lainkaan. “Potilas pyörittelee silmiään.“
Sorry – syytän itseäni ja epäluuloisuuttani, systeemiä, ja sen huonoa ennustettavuutta, en yksittäisiä toimijoita! Onneksi me vängät voimme tilata omat tutkimuksemme täältä —>
Puhti on lääkäri- ja hoitajakammoisen unelma
Joten, strategiani on self help, kuten yleensäkin. Määrään Puhdissa itse itselleni tarvittavat kokeet. Otan huomioon tuntemukseni, elintapani, ympäristöni ja sukurasitteeni. Voin tulkita tuloksia kirjaston ja netin perusteella.
Olen järkeillyt, että samoja kirjallisia lähteitä ne ammattilaisetkin käyttävät. Problem solved! No, ainakin osittain, koska (kliininen) kokemushan minulta puuttuu. Tunnustan.
Puhdin ansiosta minun ei tarvitse selitellä tai vakuutella ventovieraalle, että miksi haluaisin verenkuvan tai sokeriarvot tai kolesterolit tietooni. Ei tarvitse kuvailla, että miltä tuntuu. En luultavasti kuitenkaan osaisi tehdä sitä oikein. Siten kuin oikeasti haluaisin.
Puhdissa huolehdin vain paketin määrittelystä ja ajanvarauksesta. Laboratoriokokeet ovat yksinkertaisia. Hoitaja varmistaa, että verta otetaan riittävästi tutkimuksia varten, ja että näytteet kirjataan järjestelmään. Kliimaksi on, kun harrastetaan small talkia loma- tai viikonloppusuunnitelmista.
Mitä hyötyä Puhdin kokeista on ollut?
Olen ottanut tavaksi käydä Puhdin kokeissa vähintään kerran vuodessa. Yleensä kesäloman alkamisen kunniaksi. Heinäkuussa 2024 olin Liikkujan Puhti -paketin tulosten mukaan muutoin ns. vihreällä, paitsi varastoraudat olivat laskeneet alle vihreiden arvojen.
Jännityksellä kävin seurannassa vuotta myöhemmin 2025. Osa Laaja Puhti -paketin tuloksista valmistui jo samana päivänä, ja loputkin seuraavana! Ihan mahtavaa palvelua.
Määräsin 2024 tulosten perusteella itselleni rautakuurin. Nyt, vuoden pitkäjänteisen työn tuloksena varastorauta-arvoni olivat nousseet 60:een, eli takaisin vihreälle! Olen huomannut tämän myös olossani. En enää mm. nukahda kahdeksalta illalla sohvalle. Parasta oli kuitenkin saada mustaa valkoisella, numeerisia todisteita asiasta.

Tulokseni olivat onnekseni kokonaisuudessaan edelleen esimerkilliset. Ainoastaan natrium arvo oli alhainen, mutta tämä johtuu varmasti liiallisesta veden litkimisestä suhteessa suolojen määrään. Lisäksi yksi sitkeä punasoluarvo oli hilkusti punaisella, mutta luulen sen olevan “parantumattomasti” ja muuttumattomasti ko. tasolla. On nimittäin aina keikkunut samoissa lukemissa, riippumatta muista arvoista.

Suosittelen Puhdin paketteja kaikille omasta terveydestään kiinnostuneille. On äärimmäisen motivoivaa nähdä omat arvot, ja seurata vuositasolla niiden kehittymistä.
PS. Toivottavasti kukaan hoitoalan ammattilainen ei pahoita mieltänsä epäluuloistani. Tämä teksti kertoo tuhat sanaa enemmän minusta, kuin sinusta. Peace.
