OSA I: Elän kuin kasarilla ja ysärillä
Kirjoitin vuoden ensimmäisessä postauksessa, että harkitsen vakavasti luopumista elektronisesta viihteestä, suoratoistopalveluista, ja muista vastaavista helpon dopamiinin lähteistä.
Dubain painajaisesta palattuani (ks. täällä) hermostoni elää kuin hunnigolla. Palautuminen on lähestulkoon olematonta. Infernaalinen väsymys seuranani päivien kulkua voisi verrata suossa tarpomiseen. Tiedän, että iltainen sukellus sohvan sumuiseen maailmaan ei aivan maksimoi palautumista.
Tosin, luulen, että outouden tunne lienee suhteellisen normaalia. Selvitymismoodista palautuminen ei välttämättä tapahdu ihan hetkessä. Asiaa ei yhtään auta tämän päivän uutiset kahdesta droonista Kouvolan seudulla (YLE, 29.3.2026). Tämä tuntuu itseasiassa jo jonkinmoiselta jumalaiselta vitsiltä, jossa droonit seuraavat perässäni jopa rauhaisaan Suomeen.
Oli miten oli, muu ympäristö jatkaa luonnollista puksuttamistaan, sekä elämää kuin ennenkin. Näinhän sen toki pitääkin olla. Varsinaista palautumista helpottavaa pehmeää laskua ei oikein ole ollut koettavissa.
Hermoston palautumista edistävä “Unfiltered M testaa” -projekti
Mutta, ei hätä ole tämän näköinen!
Projekteja ja erinäisiä testejä rakastavana henkilönä laskin 1+1, ja päätin, että nyt jos koskaan olisi paras mahdollinen hyötysuhde tarjolla aikamatkasta kauteen ennen internetiä!
Näillä sanoilla lanseeraan itselleni vähintään kahden viikon ajanjakson, jossa elän kuin kasarilla/ysärillä konsanaan.
Tein pari vuotta sitten hieman vastaavan neljän viikon kokeilun (ks. täältä: Kuukausi virallisia terveyssuosituksia). Tuolloin tavoitteena ei ollut ottaa kantaa yhtä kokonaisvaltaisesti elämänkulkuun, tai yksinkertaistamiseen kuin nyt. Siinä mielessä tämä projekti tuo varmasti hieman uutta tulokulmaa haasteisiin.
Uljas ja uusi 80- ja 90-lukulainen elämäni näyttää tältä seuraavat kaksi viikkoa…
Syvätyöllä käsiksi vahvuuksiin ja onnistumisen kokemuksiin
Eliminoin keskeytykset ja taion itselleni mahdollisuuden tehdä syvätyötä. Blogin kirjoittaminen rauhallisessa flow-tilassa on oiva konkreettinen esimerkki ns. syvästä keskittymisen tilasta.
Olen profiilini perusteella analyyttinen introvertti, joka syttyy pitkän tähtäimen tekemisistä. Rakastan merkitysten pohtimista, ja minä nyt vain tarvitsen itsenäisiä hetkiä luomisen tilaan päästäkseni.
Koen, että olen itse antanut modernin yhteiskunnan viedä minulta mahdollisuuden hyödyntää omia vahvuuksiani, ihan huomaamatta. Missiona on nyt luoda itselleni ympäristö, joka on enemmän luonteva, ja tässä tapauksessa se edellyttää energeettistä rauhaa.
Käytännön tasolla siis siivoilen kaiken pahan uhallakin kalenteriani, ja keskityn vain yhden asian tekemiseen pidempijaksoisesti. Uskon tämän nostavan tuottavuuttani paremman mielen ohella.
Oma aikani on arvokkain omaisuuteni
Aika ennen kännyköitä, sähköposteja ja chatteja oli siinä mielessä mahtavaa, että ei ollut jatkuvasti kaikkien saatavilla. Ja mikä tärkeintä, siitä ei tarvinnut tuntea minkäänmoista syyllisyyttä!
En ole kaikkein saatavilla olevin henkilö ollut tähän päiväänkään asti, mutta olen potenut siitä toisinaan ihan hirveitä tunnontuskia.
Nyt yritän olla kokematta asiasta syyllisyyttä. Aikani on minun hallinnassa. En ole ryhtymässä hermiitiksi, enemmänkin vain vieläkin valikoivammaksi. Toivottavasti kukaan ei ota tätä henkilökohtaisesti, sillä kohderyhmänä on jokainen interaktio.
Informaatio ei enää tulvi yli äyräiden tähän laariin
Olin nuorena köyhä, joten sain internetin kotiini melko myöhään suhteessa muihin. Muistan, kun tein yliopistohommia iltaisin kampuksen ATK-luokissa. Monilla tehtävät hoituivat kotona. Itseäni sapetti melkoisesti, koska olin sidottu yliopiston aukioloaikoihin.
Nettivapauden hyvä puoli oli kuitenkin informaation ja mahdollisuuksien rajallisuus. Asiat olivat enemmän ns. omissa bokseissaan. Kun tein kouluhommia, en plarannut toisella silmällä keskustelupalstoja tai katsonut tv:tä tai tehnyt ruokaa tai siivonnut. Luin itseasiassa jopa kokeisiin usein lukusaleissa. Oli koulu, ja oli koti.
Olen vasta nyt myöhemmin ymmärtänyt, että informaatioita voi todellakin olla myös liikaa saatavilla. (Samoin misinformaatioita…).
Kokeilun aikana annan itselleni luvan lukea netistä YLE:n uutiset aamulla, ja illalla. (Tai sitten katsoa vastaavat pläjäykset töllöstä.) Muutoin lopetan jatkuvan elektronisen informaationarkkauksen, ja katsotaan mitä tapahtuu.
Blogiharrastukseni on tämän rajauksen ulkopuolella. Toisaalta, tein ensimmäiset nettisivuni joskus kultaisella ysärillä (siellä koulun ATK-luokassa), joten en riko ihan hirveästi ajan henkeä.
Palaan aikaan, jolloin viihdettä oli saatavilla vain rajatusti
Milloin sinä olet viimeksi ostanut lehden, tai käynyt kirjaston lukusalissa lukemassa lehtiä? Niin – pohdin ihan samaa.
Ysärillä aikoinaan lehden ostaminen oli minulle luksusta. Säästeliäänä vietin aikaa myös kirjaston lehtienlukusalissa. Lainasin pinoja erinäisiä harrastelehtiä kotiin tutkittavaksi. Pointti on se, että lehdet ovat sivumäärältään ja saatavuudeltaan rajattua viihdettä. Sille oli aikansa ja paikkansa.
Kirjoja olen kasarilta lähtien lukenut paljon, ja aion lukea tämän kokeilun aikanakin. En ole koskaan kokenut kirjojen turruttavan aivojani samoin, kuin esimerkiksi itseään toistavat sarjat tai elokuvat.
Itseasiassa, kirjat onnistuvat usein nostattamaan inspiraatioita, näyttämään esimerkkiä mahdollisesta ja herättämään suuria tunteita. Kirjoissa oma mielikuvitus kuvittaa, äänittää, lavastaa ja luo hahmoista juuri omanlaiset. Lukemisessa saa siis toisinsanoen käyttää luovuuttaan lukuelämyksen maksimoimiseen, ja tämähän passaa minulle mainiosti.
Olen laittamassa pannaan suoratoistojen kaltaiset, kuukausimaksulla toimivat palvelut. Pyrkimyksenä on laskea ulkoisten ärsykkeiden määrää.
Ysärillä parasta oli hakea viikon lauantaileffa R-kioskilta, ja nautiskella siitä rauhassa. Leffaa ei voinut vaihtaa kesken kaiken toiseen, parempaan. Se katsottiin loppuun, mikä oli tullut valikoiduksi.
TV-sarjojen suhteen katsoin viikossa ehkäpä max. 1-2 jaksoa per päivä? Valitettavasti en jostain syystä pysty muistamaan tarkemmin tv-tottumuksiani. Anyways, yhtenäiskulttuurin kulta-aikana katsoin varmasti sitä kaikkea samaa mitä muutkin katsoivat.
Tuolloin oli normaalia kyläillä tämän tästä ja huvikseen ystävien, sekä sukulaisten luona, tai ihan vain hengailla “kirkolla”, kuten kutsuimme kylän keskustassa olemista. Luulen, että osin tästä (ja harrastuksista) johtuen en muista niin tarkkasti tv-tottumuksiani.
Lyhyestä virsi kaunis. Tarkoituksena on siis luopua tolkuttomasta viihdetarjonnasta, ja korvata se vanhanaikaisilla kirjoilla, lehdillä, kirjoittamisella, puuhailulla ja kyläilyllä.
Selkeämpi raja työn ja vapaa-ajan välillä
Olen päässyt etätyön makuun vasta koronan aikana, eli suhteellisen myöhään. Ennen tuota tein aina toimistolla työt, vaikka periaatteessa olisinkin voinut tehdä rajatusti etätöitä jo parisen vuosikymmentä.
Palautumisen kannalta yhtenä konttorilla tehtävän työn etuna on siirtymäriitit kodin ja työpaikan välillä. Siirtymä antaa selkeämmän viestin aivoille: nyt ollaan vapaalla vs. töissä. Tämä nopeuttaa ainakin omalla kohdallani palautumista.
Siispä, suunnittelin kasvattavani toimistolla vietettävien päivien määrää. Nykyisellään olen toimistolla keskimäärin kahtena päivänä viikossa, joten kaikki tämän yli on plussaa.
Vaikeuskertoimia tähän tavoitteeseen tuottaa auton jakaminen vanhemman pojan kanssa. (Tai siis autohan on minun, mutta on ollut helpompi antaa auto hänelle, kuin lukittautua kuskailuvuoroihin.)
Toisena haasteena on muutoksia vihaava kissamme, joka reagoi voimakkaasti minkä tahansa rutiinin (tai sisustuksen) vaihtumiseen. Seurauksena on pikkuruisia lirautteluja, joiden jatkuva siivoaminen ei varsinaisesti innosta. Onneksi labbiksemme ei ole samaa maata, eli hän pystyy nautiskelemaan elämästään kotosalla pötkötellen muiden ollessa töissä.
Lähityön lisäämiseen liittyvä kohta projektissani on myös muutenkin se vaikein. 2020-luvun trendin mukaisesti toimistomme sijaitsee avokonttorissa, jossa taustahäly on melkoinen. Hälyisen ihmismassan, ja kalsean kirkkaiden valojen alla kahdeksantuntisen viettäminen ei ihan ole ideaalia kaltaiselleni introvertille. Toisaalta, olen huomannut, että muiden ihmisten seura jostain syystä vähentää kohdallani perfektionistista viilaamista, joten annan tälle yritykselle mahdollisuuden.
Tavoitteena parempi palautuminen ja rauha
Tavoittelen projektilla…
- enemmän (mielen)rauhaa,
- yksinkertaisempaa arkea,
- tuntemusta, että “onpahan tylsää ja miten tämä aika kuluukin näin hitaasti”,
- tuottavuuden lisääntymistä (kuulostaa vähän turhan ekonomistiselta, eli voisin keksiä tähän paremman sanan, jos jaksaisin),
- enemmän flow-tilaa
- lisääntynyttä energiaa
- hermoston nopeampaa palautumista
- ja lopuksi, ihan vain jotain kivaa projektin omaista haastetta ja puuhastelua arkeen 🤓.
Valitsin vedenjakajaksi internetin. Koen, että sen mahdollistamat palvelut ja tuotteet ovat vaikuttaneet elämäni laatuun mullistavimmin. Niin hyvässä, kuin pahassa.
Haluaisin selvittää, että ovatko mielikuvani kasarin/ysärin rauhasta yhdistettynä suureen tuottavuuteen (ja vieläpä ilman stressiä) vain nostalgian huminaa, vai oikeaa todellisuutta?
Listasin tavoitteisiin viisi isoa teemaa, mutta uskon, että yritän retroilla muutenkin. Kaipailen esimerkiksi oudosti aikakauden tietynlaista epätäydellistä estetiikkaa. Sellaista rempseää kotikutoisuutta, kun ei ollut niin tarkkaa. En vain kertakaikkiaan syty täydellisyydestä (ulkoisten asioiden ollessa kyseessä).
En ole oikeasti lainkaan taipuvainen nostalgiaan, joten projekti ui siinä mielessä hieman vastavirtaan oman luontoni kanssa. Vihaan esimerkiksi suuresti 90-luvun eurodance-jytkettä ja montaa muuta aikakauden musiikillista tuotosta. Siitäkin huolimatta, kieroutuneella tavalla pelkästään koko höskän suunnittelukin jo tuo omaa kutinaa ja kipinää päivään, joten näillä mennään!
