Oman hiusvärin kasvatusprojekti – harmaita häpeilemättä

Värjäsin ensimmäisen kerran hiukseni ysärin kahdeksasluokkalaisena kuparin sävyiseksi kylämme marketin sävytteellä. En kuollaksenikaan muista mistä sain inspiraation, tai saatikka sitten väriaineen merkkiä. Sen muistan, että sävyte toi mahtavan kiillon, ja siitä ei jäänyt lainkaan juurikasvua. Olin tuosta hetkestä lähtien koukussa.

Hiusten värjääminen osa itseilmaisua

Hiusten värjäämisestä muodostui jännittävä rituaali, jolla sain piristystä arkeen ja juhlaan. Kupari säilyi luottovärinä, mutta tein kokeiluja myös muilla sävyillä. Onnistuin mm. värjäämään vahingossa hiukseni mustiksi juuri ennen häitämme. Tavoittelin charmikasta suklaanruskeaa, mutta häitä juhlin ihan tummassa tukassa. Olen myös ollut lähes blondi miljoonan raidan ansiosta. Vaaleampi tukka oli toki kesällä ihan kiva, mutta koska omaan huokoisen hiuslaadun, niin hyvästä hoidosta huolimatta vaalennukset katkoivat hiukseni ihan karmeaan kuntoon.

Huonokuntoiset ja ylikäsitellyt hiukset saivat aikaan sysäyksen luonnollisempaan lookiin

Vuonna 2016 hiukseni ohenivat jostain syystä ihan huomaamatta radikaalisti. Aikaisemmat paksut hiukseni olivat enää muisto vain, ja syytin mielessäni alituista hiustenkäsittelyä. Vaalensin tuolloiset kirkkaan kuparit hiukseni beigen ruskeiksi, ja pätkäisin samalla itselleni lyhyen polkan, jotta pääsin nopeasti eroon karmeista latvoista. Kasvatin 2,5 vuodessa oman hiusvärin ja pituudet takaisin. Samalla lopetin rasittavat suoristusrauta- ja kiharrusurakat. En kiinnittänyt enää juurikaan huomiota hiuksiini, joten voisin sanoa kasvatuksen sujuneen ihan huomaamatta.

Huomasin, että oman hiusvärin kanssa oli helppo elää. Kauppojen kirkkaissa loisteputkivaloissa ei milloinkaan pilkottanut vihaamani juurikasvu. Kasvot näyttivät luonnollisemmilta ilman meikkiäkin, ja tasaisen peruukkimaisen sävyn sijaan värini eli ja tanssi valon mukaan. Tuosta valoefektistä muuten tunnistaa helposti värjätyn tai värjäämättömän hiuksen eron, kun ottaa oikein asiakseen sitä tarkastella. Hiusten paksuutta en kuitenkaan valitettavasti saanut takaisin, joten liruhiuksilla tallustellaan edelleen tänäkin päivänä.

Oma hiusvärini on sekoitus hiirenharmaata hiekan ruskeaa häivähdyksellä punertavaa. Nyt kuitenkin mukana oli myös harmaita, karkempia ja kurittomia suortuvia, jotka etenkin toimiston loistevaloissa ja pukukopeissa kirkuivat olemassaoloaan. Kävin motivoimassa itseäni erinäisissä “Silver sisters” ryhmissä ihastelemalla ryhmien ladyjen harmaita hiuksia. Heihin verrattuna omat haituvani tuntuivat lähinnä vitsiltä.

Repsahdus hetken mielenjohteesta

Joten…pahimpana koronasulkuaikana, eräänä ihan tavallisena keväisenä tiistaina, ostoskoriin tarttui hetken mielijohteesta Lorealin Casting Creme Gloss 834 kevytväri. Ajattelin, että “tämä varmasti kuluu hienosti pois ja voin taas palata omaan sävyyn kokeilun jälkeen”. Eihän se niin mennyt! Juurikasvuhan siitä jäi. Ajauduin taas rasittavaan ylläpitokierteeseen kolmeksi vuodeksi, kunnes viime heinäkuussa (2023) päätin, että nyt saa riittää.

Projekti nro 2

Minulla on siis jälleen oman hiusvärin kasvatusprojekti käsillä. Arvioisin, että noin 1,5 vuoden kuluttua olen tavoitteessani. Ellen sitten pätkäise välissä lyhyempää polkkaa. Sallin itselleni sävytetyt hoitoaineet, joskaan ihan käyttöohjeidensakin mukaisesti ne eivät juuri tartu värjäämättömään hiukseen.

Alla olevasta kuvasta huomaa, että hieman alle puolet on omaa väriä ja pituudet värjättyä. Pahoittelut, että en jaksanut askarrella kuvaan havainnollistavaa linjaa. Oikeasti luonnolliset hiukseni eivät ole noin suorat. Kuivasin ne aamulla pyöröharjalla aikaisen menon vuoksi, joten siksi näyttävät silotellummalta kuin yleensä. Lisäksi väri näyttää huomattavasti punertavammalta, kuin luonnossa onkaan. Mutta, tämä on juuri oman hiusvärin hienous, eli se mukautuu ympäröivään valoon.

Oman hiusvärin kasvattamisen plussat ja miinukset

En ole projektini suhteen ehdoton tai ideologinen, joten joku kaunis päivä saatan taas löytää värjäämiselle enemmän plussia, kuin miinuksia. Tänään vaakani on kuitenkin kallistunut oman värin puolelle, joten kasvatuksella mennään.

Kasvatusprojektini ei ole ollut mikään urakka tai vaatinut erityistä mielenhallintaa. Ainoastaan tärkeimpiin tilaisuuksiin valmistautuessa käy toisinaan mielessä, että näyttäisin paremmalta ja huolitellummalta kivassa sävyssä. Tämän lisäksi vihaan kategorisesti loisteputkivaloja, joiden en usko kaunistavan oikeastaan ketään, vähiten tällaisella sekatukalla eläjää. Joten, toimistoissa/kaupoissa saattaa iskeä satunnainen ärsytys. Kokonaisuudessaan projekti on ollut kuitenkin äärimmäisen vaivaton.

Vinkit helppoon kasvatusprojektiin

Uskon, että oman värin kasvattaminen on ollut minulle toistaiseksi helppoa, koska…

• raidoitin hiukset ennen projektin alkamista. Näin kasvuun ei jää jyrkkää ja suoraa rajaa, vaan pehmeämpi “ombre” -tyyppinen häivytys.
• arvostan luonnollisuutta ja “ole sellainen kuin olet” -ideologiaa.
• minua motivoi terveellisyys (myös hiusten ja päänahan). Värjäämättömyyden lisäksi välttelen myös kuumakäsittelyä niin pitkälti kuin mahdollista. (Välillä hiukset on tosin föönattava, koska kuivumisen odottelu kestäisi liian kauan.)
• saan sisäistä voimantunnetta, kun minun ei “tarvitse” värjätä hiuksia.
• olen tehnyt paljon etätöitä, joten loistevaloilu on jäänyt vähemmälle.
• arvostan säästettyä rahaa. Olen voinut “sijoittaa” kyseiset rahat sen sijaan hyperpigmentaation hoitoon.

Poimi toki tästä listasta vinkkejä omalle listallesi, mikäli olet aloittamassa omaa projektiasi!

Vaikka puhun tässä oman värin kasvattamisen puolesta, ei minulla ole mitään värjäämistä vastaan. Hiusten värjääminen on mahtava keino itseilmaisuun ja itsensä piristämiseen.

Joten, annetaan kaikkien tukkien kukkia vaan!