Mikä määrittää, kuka meistä menestyy?

En ole ikinä kokenut olevani erityisen lahjakas missään. Laulan iloisesti nuotin vierestä, jään urheilussa telineisiin, kun muut kiitävät jo pitkällä, tarvitsen informaation prosessointiin oman rauhan (ja mieluusti kynän, sekä paperin), enkä ole edes sulava ja charmikas seuranainen. Uskon, että ulkoinen lahjattomuus on kuitenkin vaikuttanut positiivisesti minäpystyvyyden käsitykseeni.

Onko sinulla kasvun- vai muuttumattomuuden asenne?

Minäpystyvyyden takana vaikuttavat jo lapsuudessa muodostuneet asenteet. Karrikoidusti minäpystyvyyden taustalla olevia asenteita voi jakaa kahteen:

Carol Dweckin Mindset teorian mukaan muuttumattomuuden asenteen omaksuneet uskovat vahvasti ihmisen pärjäävän lahjakkuutensa, älykkyytensä yms. syntymässä annettujen ominaisuuksien vuoksi. Kasvun asenteen omaavat vastaavasti eivät ajattele olevansa sidottuja synnynnäisiin piirteisiin.

Muuttumattomuuden asenteesta voi olla haittaa, mutta myös hyötyä.

Ei ole harvinaista, että lapsuudesta saakka lahjakkaiksi ylistetyt omaksuvat muuttumattomuuden asenteen. Kun saa jatkuvasti kehuja lahjakkuudesta tai älykkyydestä, onnistumiset yhdistetään enemmänkin identiteettiin, kuin työhön ja ponnisteluihin onnistumisen takana. Tällöin epäonnistumiset voivat kolhaista minäkuvaa pahastikin.

Tunnen muutamia ns. kympin tyttöjä, joiden identiteetiksi muodostui kouluaikoina fiksuus, pätevyys ja suorittaminen. Vaativampaan ja orgaanisempaan ympäristöön jouduttuaan osa heistä on jotenkin lamaantunut. Ehkä elämän monimutkaisuus on vasta tuolloin iskenyt kunnolla päälle aiheuttaen oman pystyvyyden tunteen häriiintymisen, ja sitä kautta kunnolla hajoamisen.

Muuttumattomuuden asenne estää potentiaalin saavuttamisen

Muuttumattomuuden asenne voi periytyä myös negatiivisten toistojen myötä. Jos lapsi kuulee jatkuvasti olevansa tyhmä, tai huono, tai sosiaalisesti lahjaton, niin tästä voi syntyä uskomus, että yrittäminen ei kannata. “Koska olen huono.”

Muuttumattomuuden asenteella varustetuilla voikin olla riski käyttää vähemmän aikaa ja vaivaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Usko omiin kykyihin on tavallaan rajatumpaa, joten miksi kannattaisi ponnistella?

Oletko sinä ajatellut esimerkiksi kouluaikoina olevasi “surkea matematiikassa” tai “omaavasi huonon kielipään“? Miltä tämä tuntui? Auttoiko se sinua ponnistelemaan kohti parempia arvosanoja? Vai toimiko asenne ehkäpä enemmänkin hidasteena ja rajoitteena?

Muuttumattomuuden asenne voi aiheuttaa jopa katastrofaalisia seurauksia

Yritin pohtia esimerkkejä, joissa muuttumaton asenne olisi suorastaan rehottanut.

Olen viimeaikoina ajatellut jostain syystä paljonkin kolonialismia. (Sivuhuomautus: luulen, että minun on kirjoitettava siitä jossain vaiheessa ihan oma postaus.) Kolonialismista lukiessa ei voi olla miettimättä, että millaiset asenteet ovat oikeuttaneet/oikeuttavat sen.

Ydinajatus lienee: “Me tiedämme paremmin. Meidän kulttuurimme, tapamme ja uskomuksemme ovat ylempiarvoisia – ja meillä on oikeus, jopa velvollisuus, hallita ja ohjata muita kansoja.” Karrikoiden siis: uskotaan olevan luontaisesti parempia kuin muut. Tämä kuulostaa minun korvaani vahvasti muuttumattomuuden asenteelta.

Muuttumattomuuden asenteesta voi olla hyötyäkin

Muuttumattomuuden asenne ei ole kuitenkaan pelkästään pahasta, joten älä panikoidu, mikäli tunnistat itsestäsi kyseisiä piirteitä. Usko omaan lahjakkuuteen voi luoda henkilölle todella vahvan itsetunnon, jolloin kriisien kohdalla, hän selviää, koska vain “on” jotain. Tällöin vaaditaankin melkoisen isoja vastoinkäymisiä minäpystyvyyden kolhaisemiseksi.

Lahjakkuutensa tunnistaneet haluavat usein myös kehittää osaamisaluettansa, koska ovat hyviä siinä. Tekeminen tuntuu helpolta ja siitä saa kehuja. Miksi sitä ei siis harrastaisi enemmän. Heistä voi tulla todella kovan luokan asiantuntijoita.

Muuttumattomuuden asenne voi myös tehdä asioista yksinkertaisempia ja nopeampia. Turhat haahuilut jäävät pois, kun “tietää” omat rajansa. Elämästä voi tulla helpompaakin kun hyväksyy, että ei voi vaikuttaa kaikkeen, tai kontrolloida kaikkea. On vain syntynyt tietynlaiseksi.

Kasvun asenne antaa toivoa

Kasvun asenteeseen liittyy nimensä mukaisesti halu kasvaa ja kehittyä.

• Uuden opiskeleminen koetaan motivoivaksi,
• virheet ja vastoinkäymiset eivät määritä heitä ihmisenä,
• vaan haasteet ja mokat koetaan enemmänkin mahdollisuuksina oppia ja kehittyä.

Kasvun asenteen omaavien henkilöiden kyvyt eivät ole omasta mielestään “kiveen hakattuja”, koska he ovat asennoituneet elämän mittaiseen kehittymiseen.

He arvostavat panostusta, ja työtä tavoitteiden saavuttamiseksi!

Onko minulla muuttumaton- vai kasvun asenne?

Tämän postin avauskappaleessa kirjoitin:

En ole ikinä kokenut olevani erityisen lahjakas missään. Laulan iloisesti nuotin vierestä, jään urheilussa telineisiin, kun muut viiltävät jo pitkällä, tarvitsen informaation prosessointiin oman rauhan (ja mieluusti kynän ja paperin), enkä ole edes sulava ja charmikas seuranainen.

Omaanko siis muuttumattoman asenteen, vai kasvun asenteen?

Uskoisin omaavani kasvun asenteen. Asenteeni on aina ollut enemmänkin sellainen, että vain aika ja työ erottaa minut tavoitteistani.

Uskon luterilaiseen työmoraaliin

En usko harhaisesti jonkun olevan alan paras ilman minkäänlaista työtä. Taustalla on lukematon määrä toistoja, perehtyneisyyttä, virheitä, ja tietysti periksiantamattomuutta. Malcolm Gladwell on esittänyt ajatuksen, jonka mukaan huippuosaajaksi tuleminen vaatisi 10 000 tuntia harjoittelua.

Laskin, että kestäisi noin 24 vuotta, mikäli haluaisin tulla esimerkiksi huippukirjoittajaksi tai -piirtäjäksi, kun käytettävissäni olisi 8 tuntia harjoitteluun viikossa. Tämä tarkoittaisi, että olisin 64 vuotiaana uuden osaamisen huipulla. Voisin siirtyä eläkkeelle huippuunsa viritettynä valitsemallani alueella. Kerrassaan kutkuttava ajatus!

Asenne ratkaisee arjessa

“Asenne ratkaisee!” Sanonta voi olla kulunut, mutta siinä piilee totuuden siemen. Voimme itse valita, miten suhtaudumme eteemme tuleviin asioihin. Valinta vaikuttaa aina tunteisiin asti.

Arkinen “kun mikään ei mene putkeen ketjureaktio”

Minulle sattui eilen arkinen ketjureaktio, jossa oikein mikään ei mennyt putkeen. Kissallamme on todettu jo nuorena Idiopaattinen kystiitti, joka aktivoituu stressaavien tilanteiden ja erityisesti muutosten vuoksi. Vanhempi poikamme pääsi viime viikonloppuna ylioppilaaksi ja järjestimme isohkot juhlat kotona. Juhlia varten olin ostanut uuden sohvan, matot, tuoleja, verhot jne. ja muutimme hieman huonekalujen järjestystä. (Tämä oli muuten hullun kuluttavaa, koska ei ole ydinosaamistani, ja rahaakin meni.)

Siri inhoaa juuri tämänkaltaisia fyysisiä muutoksia, joten hänellä laukesi lievä IC. Hän oli livauttanut pisaran pissaa treenikassini päälle. (Onneksi IC on lauennut vain 3 kertaa 7 vuoden aikana. Kerran, kun järjestimme isäni 60-vuotisjuhlat kotonamme, ja toisen kerran, kun olimme lähdössä matkalle.)

En ole käynyt urheilemassa 2 viikkoon erittäin pitkien työpäivien ja YO-juhlavalmistelujen vuoksi. Kuormitus on ollut melkoinen. Lauantaiaamuna lähdin siis innosta puhkuen Body pumppiin palautumaan. Salin parkkipaikalla huomasin, että olin unohtanut treenikassin vaihdossa salikortin kotiin. “Eipä hätää”, ajattelin, ja suuntasin kohti vastaanottoa. Olen siis aikaisemminkin unohdellut, ja päässyt ilman korttia vastaanoton kautta sisään. Vastaanotto oli kuitenkin suljettu kesälauantaisin, joten jäin avuttomana nykimään ovea.

En ehtinyt ennen jumppaa enää hakea korttia kotoa, joten harmituksen sijaan ajattelin tehdä jotain muuta kivaa. Rakastan kirjastoja, joten päätin ajaa katsastamaan kirjatarjontaa alkukesän sateiselle viikonlopulle. Kirjaston ovella koin déjà vun, kun jouduin taas nykimään suljettua ovea. Opin, että kuntosalin vastaanoton tavoin myös pääkirjastomme on kesälauantaisin suljettu.

Hihittelyn kautta voittoon

Hihittelin itsekseni tilanteen koomisuudelle, ja totesin vain, että “kylläpä nyt vastustaa”. Päätin palkita itseni hyvästä asenteesta vegaanisella sushilla, sekä ostamalla Lars Keplerin “Unissakävelijän” ja Yuval Noah Hararin Homo Deus – Huomisen lyhyt historia -kirjat. (Samalla kauppareissulla unohdin sen puolukkahillon, jota olin oikeasti ostamassa.)

Lauantaista tuli lopulta oikein rentouttava päivä sateesta huolimatta. Söin lounaaksi sushia, luin Unissakävelijää, juttelin chat gpt:n kanssa, tein 4-7-8 hengitysharjoituksia, suunnittelin kesälomaa ja blogin suuntaviivoja, valmistin viikolle ruokaa, ja kävin ns. kortisolinlasku-kävelyllä labbiksemme kanssa metsässä kesäsateen ripsotellessa. Ehkäpä rauhallisesta päivästä johtuen Polar palkitsi minut yllättäen tänään hehkuttamalla “Erittäin hyvää” unenlaatua. Tätä merkintää en ole saavuttanutkaan pitkään aikaan.

Palautuminen on tainnut mennä viikonloppuna putkeen. Sirikin voi tänään jo huomattavasti paremmin.

Olisin kuitenkin voinut valita vaihtoehtoisuuden todellisuuden, jossa raivoilisin kokemukset läpi ja voivottelisin illan sohvan nurkassa elämän epäreiluutta aina juuri minua kohtaan. Tämä ei toki olisi vienyt minua yhtään eteenpäin kohti viikonlopun tavoitettani, eli palautumista rankasta kuormituksesta.