Sunnuntai Blues

Sunnuntait eivät ole suosikkipäiviäni. Sunnuntaita vaivaa päättymisen ja odottamisen tunnelma. Se on hieman kuin kesäloman viimeinen päivä. Ongelma on siinä, että vihaan sekä loppuja, että odottamista. En ole kummassakaan hyvä.

Minun täytyy aktiivisesti suunnitella “agenda” sunnuntaille, jotta vältän lopunajan tunnelmat, tai huomisen odottamisen. “Ei tänään enää kannata mitään tehdä, pitää valmistautua jo huomiseen“…Tällainen ajatuskela kun pyörähtää päälle, niin päivä on auttamattomasti pilalla.

Huomista ei ole luvattu kenellekään meistä

Huomista ei ole luvattu meistä kenellekään. Joten, ei! Ei todellakaan tarvitse valmistautua. Aina on aikaa. Käännät vain sen katkaisijan päässäsi oikeaan asentoon.

Even if a room has been in darkness for 1000 years, it only takes a moment to switch on the light.

Paradoksaalista on, että haluan viikonloppuna olla vapaa kuin taivaan lintu. En halua agendaa, tai karttaa minne lentää.

Miksi ylipäätänsä poden lievää sunnuntaiahdistusta?

Hyvä kysymys. Asiaa lienee pohtia ainakin kolmen pointin verran.

Minulla on mahtava ja mielenkiintoinen työ. Fakta on kuitenkin se, että kun kalenteri on jo viikon alussa varattu täyteen kokouksia, niin tietää joutuvansa myllytykseen. Tästä tekemisestä on flow on kaukana.

Entisaikojen johtamisoppaat ja way of working teoriat pitäisi päivittää nykypäivään. Työelämä on muuttunut niin radikaalisti viimeisten vuosien saatossa, että vanhat opit eivät vain toimi nykykulttuurissa. (Tai sitten alan täytyisi hengähtää, ja kalibroida itsensä toimimaan kokonaisvaltaisemmin. En ymmärrä mihin on kadonnut ihmisten kyky ottaa asioista itse selvää, ja hoitaa asioita myös sähköpostitse. Kaikesta pitää järjestää aina kokous, ja keskustella. Ei pidä. Asioita voi hoitaa myös kirjoittamalla – muutakin kuin chattia.)

Toinen syy ahdistukseen saattanee löytyä siitä, että viikonloppuisin on mahdollisuus syventyä omiin projekteihin. Vapaa-ajalla on suhteellisen helppoa päästä mahtavaan flow tilaan omia projekteja värkkäillessä, etenkin, kun lapsosetkin ovat jo isompia. Ikäväähän se omasta inspiraatiopallerosta maan päälle laskeutuminen on.

Kolmantena, olen sitä ikäluokkaa, jonka lapsuudessa ja nuoruudessa kaupat olivat oikeasti kiinni sunnuntaisin. Kaikkialla oli hiljaisempaa. Ehkäpä se odottava tunnelma on osin kaikua tuolta ajalta. Historian värinää.

Miten välttyä sunnuntai bluesilta?

Tekemällä itselle mieluisia asioita. Niin. Kovin itsestään selvää. Jopa sillä tasolla, että melkein hävettää kirjoittaa moista.

Parhaita sunnuntaita minulle ovat päivät mökillä, urheilemassa, jännittämässä katsomossa, kyläilemässä, opiskelemassa, kirjoittamassa, uuden projektin äärellä puuhastellessa, ja ylipäätänsä asioihin uppoutumassa. Tärkeintä kuitenkin tehdä ainoastaan asioita, joita itse aidosti ja oikeasti haluaa. Tuntematta huonoa omatuntoa.

Dokkareita tiedonkaipuuseen

Tänään olen mm. ehtinyt katsoa (osin puolella silmällä) Yle Areenasta dokumentit Jope Ruonansuusta, Kaija Koosta, 107-vuotiaasta Hiljasta ja Lapsena myydyistä huutolaisista.

Jopen ja Kaijan tarinat kiinnostivat, koska molemmat ovat eräänlaisia kansantaiteilijoita. Toiselta jäi vain monta asiaa kesken elämässä ennenaikaisen poismenon vuoksi.

107-vuotias Hilja eli omaa elämäänsä hoitokodissa, nauttien liköörikaramelleista, konjakkihörpyistä ja purutupakasta. Hän ei turhista valittanut, eikä omannut mitään perussairauksia. Lieneekö positiivinen asenne siivittänyt pitkään elämään? Tai sitten geenit. Olihan hänen 99-vuotias siskonsakin edelleen elossa ja samassa hoitokodissa.

Historiallinen lyhytdokumentti huutolaislapsista kosketti. Koiran asemassa olevat huutolaislapset myytin tarjousten perusteella, ja joutuivat usein tekemään ankarasti työtä. Mieleeni jäi etenkin kuvaus kylmästä syksyisestä päivästä, jolloin huutolaislapset joutuivat tekemään pitkää päivää perunapellolla muiden lämmitellessä sisällä. Tai tarina Ilmarista, joka joutui vain jatkuvasti tekemään pelkkää työtä, ilman lepotaukoja. En oikein ymmärrä miten ihmiskauppaa on käyty vielä melko lähihistoriassa, ja vielä 1900-luvullakin. Miten vajaa empatiakyky täytyykään olla ihmisellä, joka lähettää huutolaislapsensa ilman vaatteita, talvipakkasella matkaan seuraavalle ostajalle?

Sunnuntai löntystelyä ja tavallisia puuhia

Sunnuntaisin on myös mukava käydä labbiksemme kanssa lenkillä. Tänään tähystin koko päivän taivaalle. Auringon pilkottaessa lonkerotaivaan nurkasta lähdimme pitkälle ulkoilulle. Sunnuntaisin ei sekään haittaa, että menossa on mukana maailman hitain koira (koska hänen pitää tietenkin haistella ihan kaikkea.)

Lenkin päälle kävin tekemässä tulevan viikon ruokaostokset. Paljon tomaattimurskaa, appelsiineja, papuja, Alpron jogurtteja, jälkiuunileipää ja kylmäsavutofua. Noin niin kuin esimerkiksi ruoista, joita yleensä syön.

Tänään oli myös keittopäivä. Tein Muu-jauhiksesta, perunoista, sekavihanneksista ja täysjyväspaghetista ihan parasta keittoa. Isosta kattilallisesta riittää annoksia vielä parille seuraavallekin päivälle.

Loppuillasta ajattelin vielä hieman lukea kirjaa elosta Islannista ja luultavasti kuunnella Insight Timerista jotain kivaa. Ehkä. Kuka tietää.

Onko sinulla ikinä sunnuntai bluesia? Miten sinä ennaltaehkäiset sitä? Vai onko koko sunnuntai blues sinulle ihan vieras konsepti?