Jumppa, kalorit ja mielensäpahoitus
Jouduin nieleskelemään hetken, kun silmiini sattui artikkeli Ilta-Sanomissa: Perheenäiti tyrmistyi Elixian liikunnanohjaajan puheista ryhmäliikunnassa. Otsikon perusteella kuvittelin, että ohjaaja oli törkeästi haukkunut kyseistä rouvaa läskiksi tms. Kävi ilmi, että cycling-tunnin pitäjä oli yleisesti puhunut kalorien polttamisesta. Hän oli kannustanut osallistujia palaamaan ruotuun jouluherkuttelujen jälkeen.
Uutisen otsikossa mainittu perheenäiti oli tällaisesta puheesta pöyristynyt. Artikkelin mukaan moinen puhe voi laukaista syömishäiriöitä, vahingoittaa positiivista kehonkuvaa, ja on kaiken kaikkiaan vain toksista (muotisana). Ei ole suotavaa todeta, että saa syödä enemmän, kun urheilee. Median pyynnöstä Elixia kommentoi, että sanavalinnoilla on väliä, ja puhe kaloreista ei ole heidän arvojen mukaista.
Motiiveja jumppailla on yhtä monta kuin asiakasta
Tosiasiassa liikuntakeskustojen toiminnan ytimessä on palvelujen tarjoaminen erilaisille asiakkaille. Osa kohderyhmästä saattaa käydä jumpissa nimenomaan siksi, että se polttaa kaloreita JA auttaa nousemaan sohvalta kohti aktiivisempaa elämää. (Palaamaan ruotuun.) On myös kiistaton fakta, että liikkuminen polttaa kaloreita, ja edistää terveellisiä elämäntapoja (joiden vastakohtana voitaneen pitää yletöntä joulumässäilyä, sekä sohvaperunointia.)
Toinen puoli salien kohderyhmistä käy jumpissa, koska se on yksinkertaisesti kivaa, puhdistaa mieltä, sekä tarjoaa jonkin verran yhteisöllistä toimintaa. Heille kalorien polttaminen tai ns. ruotuun palaaminen on vain sivutuote, jopa yhdentekevää. Motiiveita liikkumiseen on siis kymmenittäin. Luonnollisesti myös tapoja kannustaa kohderyhmiä, eli asiakkaita on useita. Cycling-tunnin ohjaajaparka joutui aikamoiseen myrskyyn vesilasissa kannustaessaan jumpassaan erityisesti niitä asiakkaita, joiden tarkoitus on kenties laihtua.
(Saakohan laihduttamisestakaan enää puhua?)
Sananvapauden nimissä jokaisella on oikeus sanoittaa ajatuksensa
Perheenäidillä on sanavapauden nimissä oikeus tyrmistymiseen ja sen ilmaisemiseen. Yritin miettiä hänen näkökulmaansa, kovastikin. Ehkä hän oli pohtinut, että jos yleisesti kaikissa kuntokeskuksissa toitotettaisiin kaloreiden tienaamisesta liikkumalla, niin se saattaisi vääristää aivoratojen yhteyksiä. Voisi olla ahdistusta herättävää, mikäli kokisi, että syödäkseen täytyy aina ensin ansaita kalorit liikkumalla. Tähän ajatuskuvioon ihmiset saattaisivat helpommin ajautua, mikäli aiheesta kaikkialla toistuvasti saarnattaisiin.
Tämä on pelkkää arvailua, mutta ehkä jotenkin noin voisin kuvitella jonkun perustelevan närkästystä. Tai sitten vain kyseessä oli totaalinen kyllästyminen ulkonäkökeskeisyyteen ja mihinkään siihen vähääkään viittaavaan. Silleen että “hittoakos mun/kenenkään nyt tarvii mitään kuluttaa, pitäkää tunkkinne…”
Jokaisella pitäisi olla myös vastuu kriittiseen ajatteluun
Itse ajattelen, että meidän pitäisi vastuuttaa itsemme entistä enemmän itsenäiseen, kriittiseen ajatteluun. Ei ole maailmanloppu, mikäli koko valtakunta (tai jumppaohjaaja) ei ole kanssamme samaa mieltä, tai ei kommunikoi juuri meitä puhuttelevasti. Kaikkeen humpuukiin ei ole myöskään tarpeen tarttua, saati antautua tunteiden vietäväksi pienimmästäkin kuprusta.
Olisi mahdottoman hienoa, mikäli pelkkä jumppaohjaajien puhe saisi minut(kin) kuin taikaiskusta lopettamaan herkuttelun tyystin. Auktoriteettien puhe vain valuisi ultimaattisena totuutena tajuntaani ja suoraan toimintaan. Elämä mahtaisi olla helppoa ja yksinkertaista. (sarkasmia…)
Median päätehtävä tuntuu välillä olevan tunteiden hämmentäjä, ei tiedon objektiivinen välittäjä
Ihmettelen tapauksessa eniten sitä, että nykypäivänä media (tai some) tekee yksittäisistä purnutuksista hirveän haloon. Tämän seurauksena kaikkea “pitää” aina pahoitella jokaiseen ilmansuuntaan. Ylitunteellinen lähestymistapa vie energiaa ja hankaloittaa tärkeisiin asioihin keskittymistä.
Olen miettinyt, että olisiko nykypäivän pöyristymisille ja tolkuttomalle canceloinnille yhtenä syynä algoritmit? Koodinpätkät, joiden ansiosta ihmiset voivat rauhassa tuudittautua juuri omanlaisen kuplansa sisään, toinen toisiaan vahvistamaan. Algoritmit plokkaavat tehokkaasti pois kaiken “juuri sinulle” epäkiintoisan, onhan yksi niiden päätehtävistä personoida “juuri sinun” kokemustasi optimaaliseksi.
Ehkäpä yllä mainitusta syystä osalle on haastavaa ymmärtää, että motiiveja (kaikelle) on useita. Altistuminen säröille, ja kannustaminen kysymään “miksi” voisi auttaa ymmärtämään erilaisuutta paremmin.
Pyrkimys jatkuvaan ilmaisun kontrolloimiseen tekee meistä pelko-ohjautuvaisia. Tämä on väistämättä edessä, mikäli haluaa miellyttää kaikkia. Voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että liiallinen mukautuvaisuus jäytää ihmisen sielun rikkipilalle. Tästä syystä allekirjoitan bloginikin ylpeästi nimikkeellä,
Unfiltered M.
PS. Pohdin samaa teemaa aikaisemmin postissani George Orwellin 1984 dystopia. Kurkkaa manifestini täältä.
