Erika Vikman – Manse Rock Goes Female

Kukapa ei olisi imitoinut Kultakenkiä? Tai Carolaa?

Tykkään seurata Euroviisuja. Euroviisuihin liittyy paljon muistoja keväisiltä kuukausilta. Muistan, kun kelasimme Herrey’sin Diggi-Loo Diggi-Ley videota repeatilla siskoni ja ystävämme kera. Ennen jokaista play-näppäimen painallusta jaoimme hahmot, ja esitimme show:ta intohimoisesti päivästä toiseen. Carola Häggkvist oli mahdottoman kaunis ja karismaattinen pienen tytön näkökulmasta. Myös hänen videoita tuli kelattua loputtomiin. Abbaa olen “diggaillut” aina, vaikka he ehtivätkin voittaa ennen syntymääni.

Onhan Suomi-esityksistäkin jäänyt joitain muistikuvia

Myöhäisemmiltä Euroviisu vuosilta muistan CatCat yhtyeen Bye Bye Baby esityksen, jota hoilasimme teineinä Kauhajoen Kasinolla varmoina sen menestyksestä. Lordin voiton aikaan olin tukevasti raskaana ja muistan, kuinka vaikeaa oli pysyä hereillä jännittävästä illasta huolimatta.

Blind Channelin uhmakas tunnelma puri ihan täysin metallisydämeeni. Viron Elina Bornin ja Stig Rästan Good Bye to Yeasterday on vieläkin soittolistallani. Kappaleessa on vain jotain yksinkertaisen sympaattista. Käärijälle lämpenin hitaasti, mutta varmasti. Muistan, kun olin työmatkalla Helsingissä, ja rautatieasema oli puettu Käärijän tunnelmaan. Toinen sija kirpaisi ja kovaa. Vähän kuin olisi hävinnyt jääkiekossa 6-5 Ruotsille.

Hurraa demokratia

UMK:sta on kasvanut vuosien varrella suomalaisen mittapuun mukaan iso ja näyttävä tapahtuma, jossa valitaan Suomen edustaja viisuihin. Olen iloinen viime vuosien kehityssuunnasta, jossa demokratialle annetaan sananvaltaa ammattiraatien sijaan.

Tänä vuonna Suomea Euroviisuihin lähtee edustamaan karismaattinen Erika Vikman kappaleella Ich Komme. Hänen esiintymistaitonsa ja lavan haltuunottokykynsä olivat UMKn karsinnoissa ihan omaa luokkaansa, eikä laulutaidossakaan ole moitteen sanaa. Kappale itsessään ei ole ihan ominta kauraani, mutta voin hyvin kuvitella sen nostattavan tunnelmaa yleisössä Baselin areenalla.

Erika Vikman kirvoittaa mielipiteitä – jopa kohtuuttoman paljon

Erika on räjäyttänyt somen, ja kirvoittanut kansan kommentoimaan esitystään. Ajattelin kantaa korteni kekoon, koska mielestäni hän on saanut osakseen kohtuuttoman paljon lastia kantaakseen. Erikan esityksestä huokuu Manse Rock Goes Female -tyyppinen asenne, jota osan ei ole selvästikään helppo niellä. Mielestäni juuri tämä twist tekee Erikasta staran.

Itse en ikimaailmassa laittaisi moisia lateksipukuja päälleni, tai kekkuloisi puolipersettä ja -rintamusta paljaana mikrofonistandin kanssa. En myöskään lurittelisi seksuaalissävytteisiä kappaleita kaiken kuorrutteeksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuomitsisin ne, jotka eivät ole yhtä puritaaneja kuin minä. Mutta, en myöskään oikein lähtisi pakottamaan tästä mitään erityistä liikekannallepanoa naisten seksuaalisuudesta ja voimaantumisestakaan (vihaan koko sanaa itseasiassa).

Politisointi pilaa kaiken ja voi johtaa itsesensuuriin

En ota haudanvakavasti viihde-esityksiä. Madonna teki aikoinaan (ja vieläkin) mitä halusi ja myöhäisemmät starat seurasivat perässä. Kikka oli minun (ja todella monen muunkin) suosikki kultaisella 80-luvulla. Hän sai ihan varmasti arvostelua osakseen, mutta en usko, että hänen tekemisiään tuolloin politisoitiin mitenkään erityisesti.

Nyt Palestiina-aktivistit ovat ottaneet jälleen Euroviisut ja Erika Vikmanin henkilökohtaisesti kohteekseen. He yrittävät vedota Erikaan. Toiveena on, että hän ei osallistuisi viisuihin, koska Israelin edustajan sallitaan esiintyä kisoissa.

Mielestäni tämä on kohtuutonta. Erikan unelmana on ollut Euroviisuihin osallistuminen, ja nyt häntä syyllistetään joka suunnasta. Jos ei liiallisesta härskiydestä, niin ainakin Palestiinan kärsimyksistä. Erikan tarkoituksena ei ole ollut aiheuttaa kenellekään mitään pahaa. Onko tämän ymmärtämisellä ja sisäistämisellä enää mitään merkitystä loputtomassa lynkkauskulttuurissa?

Aina, siis todellakin aina, löytyy asioita, joista voimme syyllistää toinen toisiamme hamaan tappiin saakka. Olen ihan varma, että löytäisin helposti vähintään viisi aiheitta, joilla voisin iskeä takaisin syyllistämisen linjalle lähteneitä. (Esimerkiksi näiden aiheiden ympäriltä saisi todella helposti kasattua megaluokan väittelyt aikaiseksi: Eläinten oikeudet, Halpamaista ostaminen, Kestämätön kulutus, Itsekkyys, Huolimaton ajattelu. Mutta, auttaako se todella mitään?)

Kehotan kaikkia malttamaan mielensä. Nykyinen lynkkauskulttuuri voi helposti johtaa itsesensuuriin ja ilmaisuvapauden menettämiseen. Mustavalkoinen tuomitseminen ei kehitä kriittistä ajattelua, ja johtaa helposti jopa faktojen vastaisiin yleistyksiin. Kehotan jokaista harjoittamaan skenaario-peliä. Esimerkiksi: Mitä jos tuomitsen Erika Vikmanin Euroviisuihin osallistumisen johdosta kansanmurhaajaksi? (Näitä kommentteja viime vuoden Windows95 oli oikeasti saanut!) Miten minun tulisi ajatella samalla logiikalla Gazan ihmisoikeusrikkomuksista? Puolin ja toisin? Kohtuutta siis kaikkeen!

Pidähän lippu korkealla Erkki!

En pysty näkemään Erikan tilanteessa oikeasti mitään erityisen mullistavaa. Ainoastaan mahtavalla manse-rock goes female asenteella vedetyn shown, jonka toivon räjäyttävän Baselin lavan. Pidähän lippu korkealle Erkki!