Vähän hauskaa – Rytmit korjattu

Olen yrittänyt purkaa turhan lokoisaa hermit-moodiani tämän vuoden pimeämmällä puoliskolla tekemällä enemmän asioita tutun ympäristön ulkopuolella. Ettei elämätön elämä kaduttaisi, koska ei uskaltanut tai viitsinyt. Kaiken ei pitäisi olla vain pelkkää samaa ja velvollisuutta. Tämä syksy on ollut melkoisen synkkä meidän korkeuksilla. Vastalääkkeeksi olen piristänyt itseäni mm. Helsingin kirjamessuilla, syyslomareissulla etelään, Kotiteollisuuden keikalla ja pikkujouluilla.

Seinäjoelle rokkaamaan

Olen kiitollinen firmani tarjoamasta Epassi-edusta. Hankin sillä liput Seinäjoen Rytmikorjaamolle kuuntelemaan Kotiteollisuutta. Varasimme huoneet tutusta Scandic Seinäjoesta, joka sijaitsee mukavasti ihan keskustassa. Hotelli on kyllä hieman parhaat päivänsä nähnyt. Mitä nyt aulaa oltiin remontoitu sitten viimeisen käynnin, mutta muuten miljöö on kivan retroinen. En valita. Huone oli siisti ja hiljainen, joten se riittää minulle vallan mainiosti.

Street 15 testattu

Saavuimme Seinäjoelle sisäänkirjautumisaikaan. Lähdimme kapsäkkien purkamisen jälkeen aikaiselle illalliselle Street 15 ravintolaan. Sieltä kehutaan löytyvän mm. kylän parhaat vegaanisapuskat, joten olin innoissani. Kerrankin minulle(kin) oli kokonainen menu ruokalajeja, joista valita. Annoksista oli siis tarjolla sekä vegaani-, että lihaaniversioita.

Tilasin listalta Streetin ribsit tofulla (ilman sipuleita). Annos täytti ja jopa ylitti kaikki odotukseni. Se oli juuri sopivan kokoinen. Tosin, alkuruuan kera olisi voinut tehdä hieman tiukkaa mahduttaa kaikkea kitusiini.

Ravintolan rennossa tunnelmassa aika vierähti nopeasti. Paikka ei sinänsä ollut suuren suuri, joten luultavasti pöytävaraus olisi tarpeen, mikäli mielisi syödä perinteisempään aikaan lauantaiehtoona. Muu asiakaskunta koostui tuolloin rennon hipsteri- ja fiftarihenkisistä ihmisistä, joten kenenkään ei tarvinnut pönöttää puvun kaulukset ojossa.

Poistuimme lämmintä henkeä porisevasta ravintolasta vatsat täynnä paikalliseen Hellun baariin vielä yhdelle ennen illan keikkaa Rytmikorjaamolla. Hellun screenillä pyörinyt Evertonin matsi sai osan porukasta iloisen yllättyneeksi. Itse fiilistelin enemmänkin paikan jukeboxia.

Niiden kuuluisien yksien jälkeen kävimme vielä hotellilla laittamassa tukkaa hieman parempaan kuosiin, ja hurautimme kahdeksan aikaan taksilla keikkapaikalle. Yleensä keskustan ja Rytmiksen väliä kulkee bussi, mutta tällä kertaa se ei ollut vuorossa. Hyvällä ilmalla keikkapaikalle kyllä reippailee helposti n. parin kilometrin matkan kävellenkin. Takaisin tullessa emme jaksaneet odotella taksia, joten lompsimme iltalenkin pimeässä marraskuussa Seinäjoen kaduilla.

Rytmikorjaamo on rock-henkisten mekka

Perillä mustiin pukeutuneet rokkarit valuivat hiljalleen yleisöön päivän lämppäribändiä kuuntelemaan. Itselleni täysin uusi tuttavuus, eli Vaasa Palaa soitti alternative rokkia ja metallimusaa. Olen ärsyttävän orientoitunut lämpenemään keikoilla vain tutuille biiseille, joten istuskelimme Mr:n ja veljeni kanssa odottamassa illan varsinaista pläjäystä rauhallisesti pöydässä. Kaksoissiskoni miehineen jäi laittamaan jalalla koreasti Vaasan Palaessa, joten joku meitäkin edusti.

Kotiteollisuuden rehellinen melankolia nyt vain toimii

Kotiteollisuus alkoi soittamaan puoli kymmeneltä. Tämä on oikein passeli aika, sillä muistelisin keikkojen alkaneen joskus hämärässä menneisyydessä vasta puoliltaöin. Uskon muunkin yleisön arvostaneen melko aikaista ajankohtaa, sillä ikäluokaltaan hekin edustivat keski-iän laitamia.

Soittolista koostui 7 albumin biiseistä muutamilla lisäyksillä. Bändi itsessään ei tällä hetkellä liitele ihan siellä uransa huipulla, joten yleisökin kuunteli esitystä varsin maltillisesti. Välispiikit eivät lentäneet entiseen malliin, mutta eipä sitä aina voi jaksaa. Illan parasta antia tarjosi mm. Vieraan sanomaa, Murheen mailla, sekä Syli, joka kuulosti (tai enemmänkin tuntui?) livenä yllättäen huomattavasti paremmalta, kuin levyllä. Näinhän se on että “Syvissä vesissä unelmat kuolevat, Ja maailma on kuin Perkeleen syli“. Joten, käykäämme sitten vaikka keikoilla, jotta ei tarvitse upota sinne syviin vesiin.

Kotiteollisuushan ei ole varsinaisesti tunnettu kauniista ja vireisestä laulamisesta. Olen ennenkin kirjoittanut, että musiikissa itselläni sanoitukset toimivat melodiaa voimakkaammin. Hyvät biisit ovat kuin runonlaulantaa parhaimmillaan. Sanat voivat tehdä sinusta jonkun ihan muun, viedä vieraisiin paikkoihin, antaa samaistumisen tunteita, tuoda voimaa ja uskoa, eli siis käytännössä ihan mitä vaan. Melodia auttaa vain muistamaan tarinan paremmin.

Pidän Hynysen melankolisista lyriikoista. Ne resonoivat rehellisyydessään ja arkirealismissaan sanomatta kuitenkaan mitään itseään selittävästi. Jossakin “Minä Olen” kaltaisessa tuttuakin tutummassakin biisissä jokin ei koskaan vanhene. On inhimillistä olla ristiriitainen, vähän rikki, mutta avoin. Hieman vastapainoa instan kiiltokuvamaailmalle.

Kiitos Kotiteollisuus!