Runni – Hyvien ihmisten paikka

Vein ylivirittyneen mieleni vanhanaikaiselle Suomi-lomalle kesän parhaana viikkona heinäkuussa 2025. Aurinko helotti kirkkaan siniseltä taivaalta 28 asteen voimin, kun autoilimme Pohjanmaalta kohti Pohjois-Savoa. Kohteena oli tällä kertaa Runnin kylä ja siellä Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut Runnin kylpylä. Tiedossa oli loma kirjaimellisesti keskellä ei mitään – juuri kuten olin suunnitellut ja haaveillutkin.

Lämmin vastaanotto ja ilmastoinnin viilentämä lepokeidas

Saavuimme Runniin iltapäivällä. Meidät otti vastaan iloinen, murretta puhuva vastaanottovirkailija. Mukana matkustanutta lemmikkiämme muistettiin omalla herkkupussilla. Hännän heilumisesta päätellen elettä arvostettiin.

Tilavassa kahden hengen huoneessa parasta oli helteellä varsin käyttökelpoinen ilmastointilaite ja koiralle “oma” sohva. Virkistäytyminen viileässä keitaassa toimi oivana piristeenä päivän touhujen keskellä. Helle oli ihan liikaa labbiksellemme, joten hän jäi välillä varsin tyytyväisenä itsekseen pötköttelemään viilennettyyn huoneeseen.

Onneksi hölmöläisemme osaa olla nätisti yksinkin “kotona”. Hän ei jää haukkumaan perään, tai tuhoamaan huoneistoa tms. Ainut poikkeus on ruuat! Labbisten tapaan kaikki näkyville jäänyt katoaa mystisesti pohjattomaan mahaan, roskiksia myöten. Jäljelle jää vain hävityksen kauhistus ja viaton tapitus.

Ihmeparantumista odotellessa

Perille saavuttuamme suuntasimme käyskentelemään leppoisasti joenvarrelle. Kuvittelin viereeni terveyskävelylle Runnin entisiä kävijöitä: Mannerheimin, Eino Leinon, Akseli Gallen-Kallelan ja Aino Ackten. Siinä minä tallustelin – hiljaisessa, mutta varsin kultturellissa seurassa.

Runnista on aikoinaan tullut kuuluisa sen ehtymättömän ja ihmeitä tekevän lähteen vuoksi. Maine Pohjois-Savolaisesta terveysvesilähteestä kiiri Suomessa 1700-luvulta alkaen piirilääkäri Elfvenbergin kirjaamien havaintojen, ja Turun akatemian professori Porthanin julkaiseman artikkelin avustuksella. Lähteen veden avulla huhuttiin vaivaisten parantuneen kivuista ja säryistään, ja jopa kuuromykän saaneen kykynsä takaisin.

Terveyskävelylläni löysin joen pientareelta juomamajan, jossa vielä tänäkin päivänä saa maistella tuota ihmelääkettä. Majassa oli tarjolla kuppeja janoisille. Ilmassa tuoksui erikoisesti rauta, ja luolamainen hähmy. Tämä ei varsinaisesti houkutellut maistelemaan solisevan lähteen vettä.

Keväällä sairastettu, Intian työmatkalta mukanani tuoma erittäin raju vatsatauti kummitteli vielä mielessä. Olin lähellä jänistää, ja jättää ihmeparantumisen väliin. Juomamajan seinällä matkalaista muistutti kuitenkin virka-Suomi raportoituine mittaustuloksineen, joten tsemppausten kera kippistelin mahdollisille myöhemmin vierailevalle yrjölle ja ripsakalle. Ei tullut (ehkä) ihmeparannusta, mutta ei myöskään ylimääräisiä vieraita kylään :).

Saarikosken kanava ja koski

Juomamajalla törmäsimme vanhempaan herrasmieheen päiväkävelyllä. Hän taivasteli kuumuutta, ja pohti jaksaisiko lähteä käymään läheisellä Saarikosken kanavalla. Kohtaamisesta inspiroituneena päätimme vetää lenkkivermeet niskaan, ja samoilla katsastamaan kyseinen koski ja kanaali. Jätimme jo läähättävän labbiksen kiitollisena huoneeseen viilentymään.

Museovirastokin on noteerannut alueen arvon: Runni ja Saarikosken kanava kuuluvat valtakunnan merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Perille vei hiekkatie, läpi perisuomalaisten peltomaisemien. Kaikkialla oli ihan hiljaista ja tyyntä. Kaksi pikkupoikaa polki ohitsemme pyörällä onget matkassa. Tuntui, kuin olisi keskellä Suomi-filmiä.

Itse koski oli suhteellisen lauhasti virtaava. Kosken reunustoilla istuskeli ohi ajaneiden pikkupoikien lisäksi muitakin kalastajia viettämässä aurinkoista kesäpäivää.

Koskesta n. 200 metrin etäisyydellä metsäpolun päässä sijaitsi Saarikosken kanaali. Sen rakennukset olivat jo rapistuneet, ja kanavan päällä kulkeminen oli kielletty sortumisvaaran vuoksi. Aikoinaan vilkasta toimintaa oli vartioinut kanavanhoitaja, jonka työsuhde-etuihin kuului myös jo sittemmin purettu kanavankaitsijan virka-asunto. Miettikääpä kadonneita ammatteja: Miten hienoa olisi ollutkaan repostella menemään virkapukuisena ja -asuntoisena kanavankaitsijana!

Terveysloman henkeen kuuluu tietenkin kylpeminen…

Takaisin tullessa kävimme pesemässä matka- ja lenkkipölyt pois kylpylän puolella. Runni ei ole vesiliukumäillä varustettu lasten paratiisi, vaan enemmän aikuiseen makuun sopiva, rauhallinen hoitola. Allasalueelta löytyi yksi isompi allas, vesijumppanäyttö, pari hieroma-allasta, pieni lastenallas, sekä pihalla aurinkotuoleja ja poreallas.

Olin unohtanut kotiin uimalakin ja -lasit, joten vetreytin kehoa loman aikana erilaisilla vesijumpilla. Kävimme altailla epätyypilliseen aikaan, joten saimme jumppailessa roiskutella vettä ympäriinsä ihan rauhassa. Hotellihuoneesta löytyneet kylpytakki ja -tossut tekivät elämyksestä mahdottoman helpon. Sai vain tepastella omasta huoneesta suoraan kylpemään ilman turhia vääntämisiä pukukopissa.

…ja kehon vetreyttäminen

Terveysloman henkeen kuuluvasti päätin jokaisen päiväni Runnin liikuntasalissa rentouttavaan Yin-joogaan. Vastaanottovirkailija tuli pyynnöstä laittamaan 50 minuutin joogan pyörimään isolle screenille.

Tunsin olevani äärimmäisen etuoikeutettu rentoutuessani pitkissä asanoissa ylhäisessä yksinäisyydessä isossa, taivaansinisessä joogasalissa. Lantion seutu, ja lonkankoukistajani suorastaan heräsivät uuteen elämään lukkiutuneiden tuntemusten virratessa ulos kehostani. Joogan jälkeen hermosto kiitti, ja hyvänyöntoivotusten kera oli mukava tepastella unten maille.

Lenkkeilyn, vesijumpan ja joogan ohella kävimme myös testaamassa kylpylän kuntosalin. Tai no, ikuisena kardio- ja jumppatyttönä päädyin tekemään salilla kehonpainolla chat gpt:n ehdottaman HIIT ohjelman. Käytin pienintä mahdollista kahvakuulaa kyykky pystypunnerruksessa, eli saatoin poistua salilta siis ikäänkuin painoharjoittelun tehneenä :).

Salitumpelona en osaa arvostella välineitä, mutta kyllä sieltä näytti löytyvän ihan peruspainot, tangot, ja muut. Ja joo-o, tiedän, keski-ikäisenä pitäisi viimeistään alkaa huolehtia lihaskunnostaan. Saliharjoittelukin olisi enemmän kuin suotavaa. En vain jotenkin yhtään osaa kuvitella itseäni nostelemassa painoja (paitsi pumpissa, mutta se onkin enemmän lihaskestävyyttä). Kehoni on ehkä vain tottunut ennemminkin dynaamisiin, rytmikkäisiin ja virtaaviin liikkeisiin.

Ravintolan aamiainen ja illallinen ravitsivat kehoa myös sisältä

Olen aikaisemminkin kirjoitellut kaavamaisesta syömisestäni. Toteutin tuttua hotellirutiinia onnistuneesti myös Runnissa. Päiväni starttasi kaurapuurolla aikaisin aamulla ravintolan pihaterassilla linnunlaulun keskellä. Puuron painikkeeksi nautin vesimelonia ja vegaanista jogurttia.

Hotellissamme yöpyi samaan aikaan ryhmä Kiuruveden kuorotapahtuman laulajista. Heidän iloista puheensorinaa ja jutustelua kyseisestä kuorotapahtumasta oli mukava kuunnella toisella korvalla.

Testasimme yhtenä iltana myös hotellin illallisen. Valitettavasti à la carte-listalta tilaaminen ei onnistunut ko. päivänä, joten jouduin tyytymään terassimenun vegaaniburgeriin. Burgeri oli oikein maittava, mutta aiheutti samalla sisäistä tuskaa, koska olin jo suunnitellut tilaavani listalta kevyempää vaihtoehtoa. Osaan olla syömisten suhteen välillä hieman mahdoton, ja se ei ole aina pelkästään hyvästä…

Hyvien ihmisten paikka

Hyvästä ei myöskään ole uskomaton taipumukseni haahuilla omissa pilvilinnoissani ilman huoltakaan maallisesta omaisuudestani. Viimeisenä aamuna ajattelin purkaa edellisen päivän kuvia kamerastani, kun huomasin kameralaukkuni kadonneen. Mukana laukussa olivat pankki- ja etukorttini!

Yritin kuumeisesti kaivella muististani viimeistä havaintoa laukusta. Tulin siihen lopputulokseen, että olin jättänyt sen edellisenä päivänä jatkamaan ruokailua ravintolan tuolinnojalle.

Ravintolan aamiaisvastaava ei ollut tietoinen kadonneesta laukustani, mutta tarttui tomerana toimeen ja suuntasi kanssani respaan kyselemään laukun perään. Sieltähän se kadonnut omaisuuteni sitten löytyikin, yön yli respassa virkistyneenä. “Meiltä ei katoa täällä mikään” tuumasi aamiaisvirkailija iloisesti. Helpottuneena lähetin taas jälleen kerran sydämellisen kiitoksen kaikkeuteen ihmisten hyvyydestä. Heitä löytyy todistettavasti ainakin Runnin hoitolasta.

Olin kiitollinen, koska tätähän minä juuri lomaltani hain. Rentoutumista ja tervehtymistä hyvien ihmisten keskellä kuvankauniissa Suomi-leffan maisemissa.