Kreikka Parga – Turkoosia merta ja menneiden aikojen tunnelmaa.

Kävimme Pargassa heinäkuussa 2023 pariin otteeseen viettäessämme viikon läheisessä Ammoudian kalastajakylässä. Pargaan tutustuminen epäonnistui ensimmäisellä käyntikerralla, mutta vahingosta viisastuneena muutin retki-strategiaamme. Loppulomasta pääsimmekin nautiskelemaan ihastuksen vallassa Pargan historiasta ja turkoosista merestä. Matkoilla kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan, mutta usein näistä kokemuksista muodostuu kultaakin kalliimpia, muistelemisen arvoisia tarinoita. Tässä “Kreikka Parga – Turkoosia merta ja menneiden aikojen tunnelmaa” – postauksessa jaan näitä muistelmia.

Urheilua 40 asteen helteessä pienillä kujilla. Ja maitojunalla takaisin Ammoudiaan.

Vieraillessamme Ammoudian lomamme alussa Joonan meren rannalla, lähellä Albanian rajaa sijaitsevassa Pargassa meillä ei ollut vielä omaa vuokra-autoa käytettävissä. Tarkoituksena oli käydä syömässä rennossa tavernassa ihmisvilinää tiiraillen, sekä samoilla pienillä, idyllisillä kreikkalaisilla kujilla kuvan kauniissa postikorttimaisemissa. Pargaan pääsi kätevästi ja ongelmitta bussilla Ammoudiasta. (Bussi tosin oli n. 30 minuuttia myöhässä, mutta kärsivällisyys palkittiin.) Jäimme kyydistä pois paikallisella linja-asemalla, jonka reunoilla istui muutamia matkaajia rinkkoineen ja matkalaukkuineen.

Lähdimme kävelemään kohti rantaa ja keskustaa hikisissä sissitunnelmissa. Siinä missä Ammoudia oli pohjanmaalta kotoisin olevalle sopivan tasaista ja laakeaa, oli tunnelma Pargassa eri. Kadut olivat kapeita ja maasto vuoristoiselle seudulle tyypillistä. Tämähän olisi muutoin ollut juuri sitä idylliä, jota lähdin hakemaan, mutta kovassa helteessä, tuulen vireen puuttuessa, kujista muodostui melkoisia pätsejä.

Turkoosi meri – niin lähellä, mutta kaukana

Meillä ei ollut mukana rantavarusteita, joten haikeina kävimme vain istuskelemassa Pargan Town Beachin laidoilla. Meri kimmelsi turkoosina ja kristallinkirkkaana. Tiedättekö sen tunnelman, kun jokin on niin lähellä, mutta kaukana? Teki melkein mieli itkeä, ja hetken jopa harkitsin menenkö pokkana vain alusvaatteilla uimaan. Mutta, tunnelmasta ja rannasta oli toki kuumana päivänä nauttimassa “muutama” muukin ihminen, joten kuhina oli melkoinen. Jätin siis alusvaateuinnin väliin tällä kertaa.

Kävimme parissa minimarketissa vilvoittelemassa ja hakemassa juotavaa. Tuossa vaiheessa verensokerit olivat jo melkoisen alhaalla. Kaikkihan me tiedämme, että siitä ei seuraa mitään hyvää. Tulikuumilla kaduilla samoilusta ei tullut kertakaikkiaan mitään, joten päädyimme ottamaan taksin takaisin Ammoudiaan.

Taksin löytäminen sinänsä oli operaatio, koska kaupungin kujilla ei autoja ymmärrettävästi juuri liiku. Löytämällämme taksitolpalla oli kovin hiljaista. Onni olikin suuri, kun paikalle kurvasi ikivanha ja tietenkin ilmastoimaton mersu. Sen kyydissä matkustimme 15 km:n matkan maitojunalla takaisin Ammoudian rauhaan ja halvempien ravintoloiden äärelle.

Uusi strategia ja ihastuminen Pargaan.

Loppulomasta annoimme Pargalle uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa meillä oli vuokra-auto alla, ja ajoimme Valtos Beachille nauttimaan aamupäivän auringosta. Pargassahan parkkipaikan löytäminen voi käydä työstä. Onneksi saavuimme rannalle sen verran aikaisin aamulla, että rannan parkkipaikalta löytyi vielä tila pikkuruiselle Peugeotillemme.

Pargan kaupungin kujat ovat suljettu autoilta, ja alueesen voi tutustua kätevästi kävellen. Jos suunnitelmissa on pääosin nautiskella vain Pargan tunnelmasta, niin et tarvitse vuokra-autoa. Myöskään taksimatkoihin ei tule menemään rahaa.

Vuokrasimme rantatuolit n. 20 euron hintaan (kaksi varjoa ja neljä rantatuolia) glitterpaitaiselta rantavahdilta. Vesi oli todella kirkasta ja lämmintä kuin linnunmaito. Meressä uimisessa on jotain äärimmäisen rauhoittavaa. Aaltojen vietävänä oleminen, tähyileminen ulapalle ja ulkomaailman poissulkeminen rentouttaa ja maadoittaa matkailijan sielua.

Venetsialainen linnoitus urheillen huiputettu

Rauhoittumisen jälkeen nuoriso päätti jäädä vielä uimaan ja me urheilimme puoliskon kanssa läheiselle Venetsialaiselle linnoitukselle, joka on Pargan kenties tunnetuin nähtävyys. Pargahan kuului Venetsiaan vuodesta 1401 vuoteen 1797 asti , joten tarkka voi löytää sieltä italialaisvaikutteita. Venetsialainen linnoitus on rakennettu n. 1300-luvulla ja sieltä puolustettiin aikoinaan aluetta ottomaanien ja merirosvojen hyökkäyksiltä. Linnan alueella oli muureja, torni ja sisäpiha, jonka voin hyvin kuvitella toimineen alueen sydämenä. Linna itsessään oli jo rapistunut, mutta näkymät olivat henkeäsalpaavan kauniit Pargan kaupunkiin, ympäristöön ja kimmaltavalle merelle.

Alueen liepeillä oli viehättäviä kujia tavernoineen, mutta ohitimme ne strategisesti ja palasimme alas Valtos Beachille, jossa karistimme kiipeilyn ja linnoituksen pölyt kirkkaassa meressä. Edellisestä Pargan vierailusta oppineena emme lähteneet enää kuumille kujille, etenkään kun shoppailu ei ole oikein kenenkään erityisenä mielenkiinnon kohteena. Tutkimme hetken lähialueen ravintolatarjontaa, mutta päädyimme syömään vasta tukikohdassamme Ammoudiassa, koska siellä oli yksinkertaisesti vain edullisempaa ja rauhallisempaa.

Pargaan voisin kuitenkin ehdottomasti tutustua syvemminkin, mutta valitsisin vain rauhallisemman kuukauden tutkimusajankohdaksi. Parga tarjoaa rutkasti kimmeltävää turkoosia merta ja menneiden aikojen tunnelmaa. Suosittelen kohdetta erityisesti kirkkaista vesistä ja pienistä, perinteisistä kreikkalaisista kujista nautiskeleville.

Loman aikana, ulapalle tähyillessä silmiin osuivat lukuisat purjeveneet. Siellä ne köllöttelivät rannan tuntumassa. Iltasella veneisiin syttyivät valot. Voin vain kuvitella, että siellä tehtiin iltapuuhia Välimeren vaimean aallokon tuudituksessa. Tästä täsmentyi oma unelmani päästä purjehtimalla valloittamaan Välimerta, ja erityisesti Kreikan rannikkoa, sekä saaria. En ole purjehtimisen saloihin perehtynyt, mutta ainahan sitä saa unelmoida.

Ja Psssst…

• muita vastaavia haaveitani voit muuten lukea täältä Matkustushaaveita.
• Jos olet kiinnostunut lukemaan lisää Kreikan matkoistani, niin tsekkaa Kreikka -kategoriani.