Kreikka Olympos – elävä folklore museo ja suloinen mummolandia.

Apollomatkojen kautta oli mahdollisuus osallistua Karpathoksen lomallamme oppaan johdolla järjestettävälle retkelle Olympoksen vuoristokylään. Kylä rakennettiin aikoinaan korkealle eristyksiin suojaan merirosvoilta. Se on ollut vaikeasti saavutettavissa aina viime vuosikymmeniin saakka, kunnes tie perille asfaltoitiin. Eristyneisyydestä johtuen piskuisessa kylässä elää perinteet vielä vahvasti, vaikka kyläläiset ovatkin löytäneet turismista modernin elinkeinon. Kansanperinteisiin tutustuminen on mielestäni matkustamisen suolaa, joten ilmoitin meidät retkeilemään oppaan johdolla Olympokseen.

En vierasta järjestetyille retkille osallistumista ja koluan aina pakettimatkoillamme kohteen retkitarjonnan läpi. Etenkin kulttuurihistoriallisiin kohteisiin tutustuminen on mielestäni mukavaa oppaan johdolla, joka kertoilee leppoisasti valmista tarinaa paikallisesta historiasta ja tavoista. Meillä oli auto käytössämme lomalla, mutta en usko, että olisimme saaneet omatoimisesta vierailusta irti yhtä paljon.

Matka maailman ääriin

Aloitimme tutkimusmatkamme varhain aamulla, kun bussi vei meidät Pigadian satamaan. Auringosta, turkoosista merestä ja tuulen vireestä nautiskellen matkasimme veneen aurinkokannella Diafanin satamaan 1,5 tunnissa. Veneessä oli asiaankuuluvasti WC-tilat ja mahdollisuus ostaa juotavaa.

Perillä ehdimme hetken istahtaa ja nautiskella viilentävät juomat rannan kahvilassa ennen bussikuljetusta ylhäälle Olympoksen kylään. Fiilistellessäni minulle tuli vahva mielikuva, että Diafanin kaltainen kyläpahanen toimisi varmasti täydellisesti pako- ja lepopaikkana hektiseltä maailmalta.

Luulen, että mielikuvaan vaikutti keski-iän ylittänyt hollantilainen (?) rouva, joka sininen mummo-uimalakki päässään asteli korkeammalta kylästä alas rantaan kylpytakissaan, ja ryhtyi matkauimaan rantaa poikittain. Treenin tehtyään hän poistui hyväntuulisena takaisin jutusteltuaan ensin paikallisen tavernan pitäjän kanssa. Jokin tuossa rouvan olemuksessa vain toi mieleen maailman äärissä asustelevan mystisen kirjailijahahmon. Olisi melkein tehnyt mieli udella rouvan kuulumisia, mutta näin introverttien kuningattarena en tietenkään kehdannut.

Mummolandia ja vahvojen naisten kotikylä

Olympoksen kylässä saapujaa tervehtii naisen patsas. Patsas katsoo kylää hivenen huolestuneen näköisenä, ja sen voi ajatella symboloivan kylän vähentynyttä väkilukua. Lapsia kylässä on ainoastaan yhdeksän tällä hetkellä. Nuorempi polvi muuttaa töiden perässä mantereelle tai isommille saarille. Ihan kuin meilläkin koto-Suomessa, maaseutu autioituu ja tuvat rapistuvat.

Yllätyin, kun kuulin, että perinteisesti naisten asema on ollut kylässä vahva. Vanhempien kuollessa talo siirtyi vanhimmalle tyttärelle, ei siis suinkaan länsimaissa aikoinaan vallinneen vanhemman pojan oikeuden mukaan. Naiset ovat muutoinkin määränneet kylässä miesten viettäessä pitkiä aikoja merillä tai muuten elantoa hankkimassa. Joissakin maissa kauppiaat ovat pääosin miehiä, mutta Olympos on varsinainen mummolandia. Suurin osa lukuisten käsityöläispuotien pitäjistä oli auringon ahavoittamia vanhempia rouvia uniikeissa perinnepuvuissaan.

Olympos on kuin elävä folklore museo

Perinnepukuja näkyi siis paikallisten päällä edelleen. Asukokonaisuuteen kuuluivat huivi, hame ja paikallisen suutarin valmistamat kengät. Naimattoman naisen tunnistaa valkoisesta huivista, naimisissa olevan musta-kukallisesta ja lesken mustasta huivista. Törmäsimme kylän kujilla kaikkiin kolmeen versioon. Sinkuille on varmasti sekä siunaus, että kirous julistaa noin näkyvästi olevansa naimaton. Vierailimme myös maailmankuulun perinnekenkien valmistajan puodissa. Suutari valmistaa kenkien pohjat auton kumista ja muun osan vuohen nahasta. Käsityötaito on periytynyt isältä pojalle, ja toivottavasti perinteelle riittää jatkaja.

Olympoksen kylä on arkkitehtuuriltaan perinteistä Kreikkaa valkoisine taloineen ja sinisine pieluksineen. Autoille ei ole sijaa, koska kujat ovat kapeita ja portaita on paljon. Ns. pääkatu oli kuitenkin suhteellisen helppokulkuinen huonojalkaisemmillekin. Kylän keskuksessa on pieni aukio ja Neitsyt Marian ortodoksinen kirkko, jossa pääsimme myös vierailemaan. Kirkossa tuoksui vanhalle kellarille ja sitä koristivat lukuisat freskot. Ehkäpä tunnelman hartaudesta kertoo erään retkelle osallistuneen naisen liikutuksen kyyneleet hänen astuttua sisään kirkkoon.

Kirkon aukiolla riittää vilinää ja juhlatunnelmaa vuosittain 15.8., koska tuolloin on Marian nimipäivä. Kreikassa kuulemma nimipäivä on arvostetumpi hetki kuin syntymäpäivä, joten kyläläiset haluavat juhlimalla kunnioittaa Neitsyt Mariaa hänen merkkipäivänään. Mahtaakohan kaikkien nimet löytyä pääosin almanakasta?

Kävelimme kylän läpi katsomaan myös vanhoja tuulimyllyjä. Tasanteelta oli mahtavat näkymät alas merelle. Matkan varrella löytyi myös yksi kylän puuleivinuuneista, joka on ollut kyläläisten yhteiskäytössä. Uunin äärellä vaihdeltiin entisaikaan kuulumisia ja pysyttiin perillä kylän tapahtumista. Jokaisella taloudella oli leivissä oma leimansa, jotta leipomukset eivät olisi menneet sekaisin. En tiedä ovatko uunit vielä käytössä, mutta kivan yhteisölliseltä elo on vaikuttanut Olympoksen kylässä. Jostain syystä tulee mieleen ihan Mauri Kunnaksen Koiramäki. Toisaalta, kaukana eristyksissä heillä ei ole ollut kuin toisensa, joten ihan selviytymisen kannalta on varmasti pakko ollut oppia yhteisöllisyyttä.

Retkeemme ei kuulunut lounasta. Parin tunnin omaan kiertelyyn tarkoitetulla ajalla kävimme syömässä tuulimyllyjen läheisyydessä olevassa ravintolassa, jonka kattoterassilta oli komeat maisemat. En kuollaksenikaan muista mitä söin, mutta ainakin puolisko testasi tuolla paikallista “makarounes” ruokaa eli käsin tehtyä pastaa, juustoa ja sipulia.

Kun Prisman muovipussi käsilaukkuna oli vähän liikaa

Ruokailun päätteeksi kiertelimme vielä puoteja. Olin luullut, että mukanani kuljettamat rantapyyhkeet olisi voinut jättää meitä kuskanneeseen bussiin, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Aamulla tuli hieman kiirus, joten tungin pyyhkeet vain alunperin likapyykille tarkoitettuun Prisman muovipussiin. Rantapyyhepussia ei kuitenkaan voinut jättää linja-autoon, joten jouduin kulkemaan suurimman osan retkestä tyylikkäällä “käsilaukulla” àla Prisma. Puotikierroksella silmäni osuivat Frida Kahloon, ja näin prisma vaihtui kivaan kangaskassiin loppuretkeksi. Kangaskassille minulla olikin sopivasti tarvetta kotimaassa, joten ihan ei mennyt ainoastaan turhamaisuuden piikkiin tuo ostos.

Diafoniksen satamassa meillä oli kierroksen päätteeksi vielä n. 1,5 tuntia aikaa ennen paluuta Pigadiaan. En ollut kantanut rantapyyhkeitä turhaan mukana, vaan hikisen kyläkierroksen jälkeen oli kertakaikkisen eufoorista kastautua virkistävään meriveteen. Venereissulla takaisin kotiin katselin loputonta merta ulkokannelta ja prosessoin koettua. Tuulisen saaren maine ei ole turha, sillä tyrskyt tuudittivat venettä tauotta. Jos olisi päässyt makuuasentoon, olisin varmasti nukahtanut välittömästi onnellisena päivän kokemuksista. Vahva suositus siis Olympoksen järjestetylle retkelle, mikäli vierailette Karpathoksella.