Millaista on Helsingin kirjamessuilla?

Mikä on intohimoisen lukijan ja kirjailija-ammatin fanittajan vuoden päätapahtuma? Helsingin kirjamessut tietenkin! En ole aikaisemmin vieraillut kyseisessä tapahtumassa, mutta tänä vuonna olin varannut kalenteriini jo hyvissä ajoin reissun tuonne jokaisen kirjanörtin mekkaan.

Aamujunalla Pasilaan

Herätyskello soi lauantaina 26.10. jo aamuneljältä tarkoituksena suunnata kohti vuosittaisia kirjamessuja. Todellisuudessa heräsin innoissani kolmen jälkeen, enkä olisi malttanut millään nukkua. Junamme lähti jo 5:45 kohti etelää ja Pasilan asemaa. Väsymys ei kuitenkaan painanut, koska olimme matkalla hyvän asian puolesta – metsästämässä inspiraatiota vuosittaisessa kirjallisuuden ja kulttuurin ystävien kokoontumisajoissa. Tai siis, ainakin erityisesti minä olin :).

Pasilaan saavuttuamme kävimme heittämässä laukut täyteen varatun Scandic Pasilan varastohuoneeseen. Sijainti oli mitä parhain, sillä Messukeskukseen käveli vain noin kymmenessä minuutissa.

Messupäivän avauksessa oli tungosta

Porteilla meitä oli vastassa väentungos, mutta itsepalveluautomaatit söivät ihmisiä messukeskuksen uumeniin ripeällä tahdilla, joten ihmispaljoudesta huolimatta jonossa ei tarvinnut seistä kauan. Tässä kohtaa täytyy antaa kunniamaininta suomalaisille. Rakastan meidän yleistä solidaarisuutta, ja kykyä odottaa jonossa kiltisti omaa vuoroaan. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin kulttuuri, jossa kyynärpäätaktiikalla eteneminen ja äänekäs oman edun ajaminen on normi.

Hallin täydeltä kulttuuria ja kirjallisuutta

Kirjamessut olivat levittäytyneet laajalle alueelle. Kirjapinoja löytyi tutkittavaksi kokonainen hallillinen. Eri kustannusyhtiöt olivat tehneet parastaan, ja kutsuvat standit kuhisivat kirjojen ystäviä. Lukuisten kustantamoiden pisteiden lisäksi alueelta löytyi mm. hengellisen kulttuurin edustajina Lintulan ja Valamon luostarit, tähtitieteellinen seura URSA, WWF, Filatistiliitto, antikvariaatteja, Numismaattinen yhdistys, Suomen World Vision jne.

Pääpaino vierailullani oli tällä kertaa kirjailijapuheenvuoroilla, joita järjestettiin samanaikaisesti pitkin päivää usealla eri lavalla. Onneksi nappasin mukaani aulasta tarjotun ohjelmalehtisen karttoineen, sillä alkuun lavojen löytäminen oli hieman haasteellista.

Olin tutustunut hengästyttävään agendaan jo kotona, ja tehnyt meille tarkan suunnitelman “must see” ja “nice to see”-esityksistä. Aikataulussa oli myös pari väljempää kohtaa varattuna samaan aikaan alueella järjestettäville Ruoka- ja Viinimessuille.

Olimme saapuneet paikalle heti porttien avautuessa kello 10, ja ehdimme hetken plarata houkuttelevan edullisia tarjouskirjoja. En päätynyt kuitenkaan tällä reissulla ostamaan mitään. Monilla oli selkeästi suunnitelmana hankkia kirjailijan allekirjoituksella varastettu painos. Erityisesti Antti Tuiskun signeerausta odotti valtava määrä ihmisiä. Toivottavasti jonon viimeisimmätkin saivat haluamansa.

Joonas Konstig ja kulmien kohotus

Päivän ensimmäinen esitys oli markkinoinniltaan harhaanjohtava, ja totesin jo alkuun, että tämä ei ehkä ollutkaan ihan meikäläisen kauraa. Joonas Konstigin “Hyvät naiset ja herrat” intro lupaili vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin “Miten nouset uudelle tasolle elämässä?” tai “Kuinka olet tylsistymättä seuraasi?”.

Valitettavasti esitys jäi kovin pinnalliseksi. Mieleen painui ohje olla olematta oma itsesi, koska suurin osa ihmisistä ei ole luonnostaan herttaisia ja hurmaavia, vaan vaativat tsemppaamista. Tämän lisäksi olisi suotavaa pukeutumisessa panostaa vähän ekstraa muihin nähden. Sen sijaan, että laittaa tavallisen t-paidan, niin “pukeekin päälle vähän pikeepaitaa#, “pikkutakin kaveriksi olisi hyvä laittaa neulesolmio”, jotta jättäisi hyvän vaikutelman. Kaikkia pitää katsoa silmiin reippaasti ja ottaa tila haltuun hyväntahtoisuudella.

Kirjailijalla oli varmasti oikeasti hyvä sanoma, ja tarkoitus tuoda esille yhteisöllisyyden voimaa, sekä muiden kunnioittamista. Itseä kuitenkin häiritsi valtavasti näkökulma, jonka mukaan oletusarvoisesti olemme huonoja. En myöskään välitä erityisesti koodin mukaisesta pukeutumisesta, vaikka sitä sujuvasti itse noudatankin. En missään maailmankaikkeudessa kokisi pukukoodin noudattamista niin tärkeäksi asiaksi, että pitäisin aiheesta esityksen tai vaivautuisin kirjoittamaan asian teemoilta kirjan. Mielestäni “Ei ole koiraa karvoihin katsominen” -sananlasku on yksi parhaista ohjeista mitä meidän suomalaisten kansanperinteeseen kuuluu.

Toivo Sukari aiheutti sisäisen ristiriidan

Poistuin esityksestä sisäisesti silmiä pyöritellen valmiina lisäpyörityksiin, sillä seuraavana listalla oli Maskun- ja Ideaparkin suuromistaja, yrittäjä Toivo Sukarin tarinaan tutustuminen. Sukari on viimeaikoina ollut mediassa esillä kirjassaankin kuvattujen raikulivaiheidensa vuoksi, jotka eivät varsinaisesti imartele häntä.

Yllätyin kuitenkin positiivisesti, sillä hänen tarinansa vaikutti mielenkiintoiselta. Eteemme piirrettiin kuva Toivosta, jonka lapsuus ei ollut helppo. Kiusaamista, riman alittamista koulumaailmassa, sekä ihmispelkoa. Tätä oli todella hämmentävä kuulla, sillä lavalla esiintyvän Toivon ja median maalaaman kuvan välillä oli ristiriita. Kirjoitin jo blogini ensiesittelyissä, että rakastan tuhkimotarinoita. Luulen että Sukarin tarina sisälsi näitä elementtejä riittävästi herättääkseen mielenkiintoni.

Inspiroiva Jenni Kokander ja sairaankallis lounas

Toivo Sukarin esityksen jälkeen agendallamme oli tyhjää, joten jäimme kuuntelemaan samalla lavalla jatkanutta ihastuttavaa Jenni Kokanderia. Hän on valloittava komedienne- ja näyttelijä, mutta en ollut lainkaan tietoinen, että hän on myös julkaissut kolme teosta. Kirjamessuilla hän oli promoamassa uutta romaaniaan “Äidit palaavat aina”, jossa seikkailee aikaisemmasta teoksesta tuttu kriminaalipsykologi Kaisa Halla.

Jenni Kokander oli kirjamessujen esiintyjistä helpoiten lähestyttävä ja samaistuttava. Hän kertoi, kuinka rakastaa yli kaiken taustatutkimuksen tekemistä kirjojansa varten, ja ideoissa haahuilua. Taivaanrannan maalarina sain täysin kiinni tunteesta, jonka hän kuvaili liittyvän tähän vaiheeseen. Hän kertoi myös hyödyntävänsä osin näyttelijäntyöstä oppimiaan metodeja kirjoitustyössään, ja näkevänsä kirjojensa kohtaukset vahvasti visuaalisina, ja tulemalla yhdeksi henkilöhahmon kanssa. Jennin esitys kiinnosti sen verran, että laitoin lukulistalle hänen Kaisa Halla kirjasarjansa.

Kokanderin jälkeen oli lounaan paikka. Kävijäennätyksiä rikkoneen tapahtuman ravintolat ja kahvilat olivat äärillään. Monilla, kenties messuilla useamminkin vierailleilla, näytti olevan omia eväitä mukanaan. Päädyimme ruokailemaan isossa Fair Buffet by Pihkassa, koska siellä oli tarjolla vegaanille sopivia muu-pyöryköitä. Hinta oli suolainen lähes 18 eurollaan, mutta jaksoimme buffetin voimin hyvin illalliseen saakka.

Megatähti Satu Rämö veti katsomon äärilleen

Lounaan jälkeen oli vuorossa Hildur sarjastaan kuuluisa, 2023 eniten myynyt suomalaiskirjailija, Satu Rämö. Satu Rämö oli kuin rokkistara, joka täytti Senaatintorin katsomon äärimmilleen. Islannissa pikkuisessa kylässä perheineen asuva Satu Rämö kertoi, kuinka julkisuus tuntuu paikoin hämmentävältä, mutta toistaiseksi mukavalta, koska palaute on ollut pääosin positiivista.

Hän kertoi olevansa puolet vuodesta itsekkäästi kirjoittamiseensa syventyvä erakko, joka antaa vain parin valitun lukea raakaversioitaan. Toisena vuosipuoliskona hän suuntaa ulospäin, kiertueille ja tapahtumiin puhumaan tuotannostaan ja tapaamaan lukijoitaan. Hän kertoi Jennin tavoin astuvansa hahmojensa saappaisiin, ja ajattelevansa mitä ne tekisivät. Kääntäjän kysyessä mistä kaupasta hahmo ostaa munkkipussinsa, hän oli miettinyt pari päivää vastaustaan, kunnes oli valinnut halvemman kaupan, koska piti hahmoansa hintatietoisena ladynä.

Tuottelias Elly Griffiths oli uusi tuttavuus

Satu Rämöstä tuli mieleen hiukan myöhemmin samalla lavalla vieraillut brittiläinen rikoskirjailija Elly Griffiths. Hän on julkaissut eri nimillä markkinoille jopa 30 teosta, joten varsin tuottelias kirjailija kyseessä. Rämön tavoin myös Elly täytti katsomon. Hän jopa saavutti Suomen dekkariseuran äänestyksessä toisen sijan ulkomaisten kirjailijoiden sarjassa heti Agatha Christien jälkeen.

En kirjoittanut muistiinpanoja esitysten aikana, ja näin jälkikäteen on vaikea muistaa kumpi kirjailijoista sanoi ja mitä kirjoittamisprosessistaan. Tämä on varsin hämmentävää. Tunnustan, etten ole tutustunut kummankaan tuotantoon, joten lukulistani kasvoi jälleen pidemmäksi. Aloitin urakan purkamisen tänään Satu Rämön Hildur-kirjalla, joka vaikuttaa erittäin kiinnostavalta tuttavuudelta.

Keskustelua herättänyt Lauri Nurmen Sanna Marin kiinnosti messuväkeä

Satun Rämön ja Elly Griffithsin ohella vierailijoita kiinnosti valtavasti Lauri Nurmen esitys kirjastaan Sanna Marin. Kurkimme politiikan toimittajan esitystä ihmismassan perältä. Emme ehtineet kuunnella koko esitystä, mutta hän puhui varsin arvostavasti Marinista, ja siitä, kuinka poikkeuksellisen kunnianhimoinen tämä on. Marinin ansioksi laskettiin puolueen ohjelmakirjan rakastaminen, ja varhainen oivallus siitä, kuinka systeemiä pyöritetään. Hänen mukaansa Marinissa luultavasti elää sisällä halu julkistaa maailmalle, että “katsokaa kuinka olen pärjännyt – lähtökohdista huolimatta”. Uskon, että tämä olisi varsin inhimillistä, ja varmasti saattaisi johtaa paljon puhuttuun ristiriitaan nykyisen julkisuuskuvan ja nuoren Marinin välillä.

Elämänkerran kohteen lisäksi huomiota on herättänyt lähdesuoja ja yksityisten keskustelujen siteeraaminen. Teosta ei ole tehty yhteistyössä Marinin kanssa, ja jopa JSN (Julkisen Sanan Neuvosto) harkitsee toimenpiteitä asian tiimoilta. Kysymyksiä herättää myös lähdesuojan kesto. Milloin sen voidaan katsoa raukeavan? Marinin henkilökuva on mielenkiintoinen, joten jo pelkästään sen vuoksi voisin kuvitella kahlaavani teoksen läpi ainakin pikaisesti.

Samalla lipulla pääsi vierailemaan myös Ruoka- ja Viinimessuilla

Kirjamessujen lisäksi vierailimme alueen “Ruoka- ja Viinimessuilla”. Halutessaan olisi voinut ostaa seitsemän euron hintaisen viinilasin, ja käydä vierailemassa lukuisilla pisteillä maistelemassa viinejä alkaen kolmen euron hintaan. Useat pisteet järjestivät noin puolen tunnin maistelu -kokonaisuuksia. Hauskin piste tuntui olevan Eckerö Linella. Vetäjä johdatti osallistujat risteilytunnelmiin ja hauskaa näytti olevan. Elimistöni ei jostain syystä nykyisin juurikaan siedä viinejä, joten jätimme maistelut väliin tällä kertaa.

Alueella oli myös herkkupisteitä, joista sai ostaa mm. käsintehtyä suklaata tai leivonnaisia. Usealla pisteellä tarjoiltiin maistiaisia, joka teki alueella kiertämisestä varsin miellyttävää puuhaa. Ihastuin erityisesti Foodin pisteeseen, josta mukaani tarttui raakasuklaamansikka -pussi ja pari lakritsi-taateli-suklaapatukkaa välipaloiksi ja evääksi kotimatkalle.

Olen maistanut Vappu Pimiän kurpitsapiirakkaa

Ruoka- ja Viinimessujen kohokohta oli hersyvän Vappu Pimiän osuus, jossa hän kertoi uudesta “Vappu jouluna” -keittokirjastaan. Vapulla oli mukanaan itse kirjan reseptillä pyöräyttämäänsä kurpitsapiirasta, josta mekin ehdimme saada pienet maistiaiset. Kiinnostus oli valtavaa, ja osa joutui jäädä nuolemaan näppejänsä. Onhan se nyt hienoa saada sanoa maistaneensa Vappu Pimiän tekemää kurpitsapiirakkaa :).

Ruokamessujen jälkeen kävimme nopsaan kirjautumassa hotelliin. Suunnitelmissa oli hyödyntää koko päivän messutarjonta aina ilta-kahdeksaan saakka, ja kipaista sitten sieltä suoraan illalliselle. En halunnut viivästyttää sisäänkirjautumista siis turhan pitkään ja makuuttaa tavaroitamme tarpeettomasti yleisessä varastohuoneessa.

Toiveena 3000 myytyä kirjaa

Kuuntelimme päivän aikana myös pari pienemmän ja rauhallisemman Töölö-lavan esitystä. Toisessa kaksi kirjailijaa vastaili lukijoiden kysymyksiin, ja toisessa pohdittiin onko sanomalehtikirjailijoita vielä olemassa.

Sanomalehtikirjailijan todettiin olevan terminä vanhanaikainen, ja tästä olen samaa mieltä. Keskustelussa hieman surtiin sitä, että nykypäivänä entisaikojen kolumnien ja esseiden sijaan syntyy vain pirstaloituja, pieniä somepostauksia, joita ihmiset (lähinnä kaverit/seuraajat) käyvät kommentoimassa. Keskustelijat toivoivat enemmän intellektuaalista dialogia. Voin yhtyä tähän toiveeseen. Toisaalta, meillä Suomessa ei ole oikein ikinä syntynyt vastaavanlaista suurien ajattelijoiden kulttuuria, kuin esimerkiksi syvemmällä, vanhemmassa Euroopassa.

Hauska huomio oli, että blogeja kutsuttiin vintage-kamaksi. Tämä pisti erityisesti aloittelevaa bloggaajaa hymyilyttämään. Taidan lanseerata tästä itselleni uuden tavan kertoa vapaa-ajastani, eli että harrastan vintagea :).

Kahden kirjailijan haastattelussa puolestaan tuli selkeästi esille, miten haastavaa kulttuurin saralla on elättää itseään. Elanto tulee usein apurahoista (onnekkaimmilla), ja irrallisista projektitöistä. Kumpikin kuitenkin sanoi olevansa unelma-ammatissaan, ja haaveili esimerkiksi 3000 kirjan myyntirajan rikkomista, Finlandia -palkinnosta, tai edes sen ehdokkuudesta. Tuo konkreettinen myyntitavoite sykähdytti sydäntä, koska se ei sinänsä kuulosta erityisen isolta. Toisaalta, Suomen markkinat eivät ole suuren suuret. Ei ole helppoa myydä kirjoja nykypäivän keskittymiskyvyn puutteesta kärsiville massoille.

Antti Tuisku oli illan fanitetuin kirjailija

Lauantain isoimman yleisön veti puoleensa entinen pop-tähti ja nykyinen kirjailija-terapeutti Antti Tuisku, seurassaan Esa Saarinen. Yleisön joukossa oli selkeästi Antin faneja kiertuehuppareissaan. He suikahtivat esityksen loppupuolella hurjaa vauhtia kohti kustantamon pistettä hankkiakseen tähden signeerauksen kirjaansa. Odotin mielenkiintoista ajatustenvaihtoa, mutta lopputuloksena olikin yllättäen hieman kiusallinen Antin pönkittämissessio. Rentoon oloasuun pukeutunut ruskettunut tähti oli paikoin hieman itsekin hämillään keskustelun kulusta.

Illan kruunasi presidentti Tarja Halosen asiallinen, mutta hauska esitys

Illan kruunasi yksi eniten odottamistani tilaisuuksista, kun lavalle nousi presidentti Tarja Halonen, sekä kirjailija Meri Valkama “Perinnönjaon” teemoilta. Puheenvuoro oli lähes koko esityksen ajan itseoikeutetusti kirjan kohteella, eli Halosella, joka oli juuri palannut Kreikasta yölennolla.

80-vuotias entinen presidentti tekee yhä aktiivisesti työtä Agenda 2030 aiheiden parissa. Hän edelleen matkustelee ympäri maailmaa tapaamassa avainhenkilöitä. Elossa olevista presidenteistä hän mainitsi tuntevansa paremmin Stubbin, kuin Niinistön. Hän kertoi jopa olleensa hiljattain Stubbin mukana New Yorkin vierailulla, ja käyneensä tämän kanssa teatterissa ilman puolisoita.

Varsinaisen elämänkerran kirjoittamiseen hänellä ei ole kuulemma aikaa, sillä kokee työtä olevan elämänkertaa tärkeämmäksi kokemansa kestävän kehityksen ympärillä. Toiveena oli elää mahdollisimman pitkään, jotta voisi vaikuttaa asiohin. Halonen osoittautui huumorintajuiseksi ja omalla tavallaan karismaattiseksi esiintyjäksi. Hänen sanelua olisi voinut kuunnella pidempäänkin.

Parivaljakkona Meri Valkama ja Tarja Halonen vaikuttivat jotenkin kiinnostavan epäsuhtaisilta. Nuorempi kirjailija, ja kokenut politikko. Ovat kuulemma tavanneet ensimmäisen kerran bussipysäkillä.

Meri Valkamasta tiesin entuudestaan ainoastaan sen, että hän on Silvia Modigin entinen puoliso, ja että hänen kolumninsa pettymyksestään Sanna Mariniin aiheutti vähintäänkin pienimuotoisen myrskyn. Valkama vaikutti puhuessaan Israelin ja Gazan tilanteesta kiihkeältä, osin järkyttyneeltäkin. Hänen mukaansa EU:lla olisi kansainvälisen politiikan paletissa vielä lukuisia keinoja hyödynnettävissä. Valitettavasti tyydymme kuitenkin vain katselemaan sivusta, kun Yhdysvallat rahoittaa miljardeilla Israelin holokaustin jälkipolvien uhriutumisen varjolla toteuttamaa kansanmurhaa Gazassa. Tässä esityksessä oli mukavasti ideologiaa ja intohimoa. Taidan laittaa lukulistalleni myös Perinnönjaon.

Päivän päätteeksi illallisen kautta hotelliin

Päivän viimeisen esityksen jälkeen olo oli haikea, sillä olisin mieluusti kokenut messut täysimittaisena torstaista sunnuntaihin. Olin tyytyväinen kuitenkin siihen, että onnistuimme maksimoimaan käytettävissä olevan ajan. Vietimme messualueella koko lauantain aamun kello kymmenestä aina illan kahdeksaan saakka.

Päivän päätteeksi suuntasimme vielä Triplaan etsimään syötävää. Luulen, että samoilla aikeilla oli matkassa muutama muukin messuvieras, sillä ravintolat olivat ihan täynnä. Eräässä paikassa keittiö ilmoitti jonojen olevan jopa puolitoista tuntia pitkät. Ihan niin kauan emme jaksaneet jonottaa. Päädyimme lopulta syömään pizzaa ja pastaa italialaiseen Ristorante Limone ravintolaan. Paikassa ihastutti erityisesti ystävällinen ja nopea palvelu. Ei tarvinnut odotella ruokaa tai laskua ikuisuuksia, vaan kaikki toimi tehokkaasti. Tykkäsin!

Messuista käteen jäi inspiroitunut mieli, ja pidentynyt lukulista. Olen varma, että palaan tilaisuuteen vielä tulevina vuosina.