Loman syvin olemus on olla vapaa. Unfiltered M:n 7 toivetta lomalle.
Elämme yhteiskunnassa, jossa on tehtävä työtä ansaitakseen elantonsa. Työtä tekemällä sitoutuu luovuttamaan aikaansa työnantajan käyttöön. Tässä on mielestäni hieman dramaattinen kalskahdus ottaen huomioon, että aikaa ei voi ostaa (takaisin). Omalta osaltani dramaattisuutta vähentää hyvin kohdennettu uravalinta. Saan tehdä työtä alati muutoksen syövereissä kuohuavalla IT -alalla. Tämä tukee syvältä kumpuavaa tarvettani uuden oppimiseen, kehittymiseen ja itsensä haastamiseen. Toisin sanoen, olen ollut onnekas. Työni tuottaa tuntemuksia, joita hakisin vapaa-ajallanikin.
Kaikesta huolimatta LOMA on se ajanjakso vuodessa, josta haaveilen. Out of Office -viestiä muotoillessani ja viimeisiä maileja naputtaessani tunnen suurta kiitollisuutta. Vapaus valtaa poikkeuksetta keuhkoni, sydämeni, mieleni ja ruumiini. Tuota hiprakkaa kestää vähintään ensimmäinen viikonloppu. Lomani alkoi tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin juhannuksena, ja kaksi päivää sitten maanantaina nautin ensimmäisestä virallisesta päivästä vapaudessa. Lomanalkajaisrutiininani on ollut (tietenkin) pommittaa lähipiiriäni ärsyttävillä loma (!) hehkutuksilla. Tämäkään vuosi ei ollut poikkeus ja yhtä varmasti kuin talven tulo, kilahti aurinkoinen WhatsApp viesti läheisten boxiin. Kuka muu kehtaa tunnustaa harrastavansa samaa? En voi kuin sivustakatselijana ihailla elegantin viileästi lomalle sujahtavien pokkaa (?).
Mitä tehdä lomalla? 7 teemaani kesälle 2024.
Tänä vuonna harras toiveeni on, että osaisin nauttia lomastani maksimaalisesti, tuhlaamatta aikaa asioihin, joita ns. “pitäisi” tehdä. Yleensä suunnittelen lomalleni teemoja ja listaan asioita, joissa haluan kehittyä. Kesälomallahan on kokonaiset 30 päivää aikaa puuhastella itselle merkityksellisten asioiden parissa. 30 päivää on varsin pitkä aika, kun miettii, että se on esimerkiksi kokonainen jääkylmä tammikuu. Kesällä 2024 aikomuksenani on:
- Nauttia auringosta ja D-vitamiinista pitkän ja pimeän talven jälkeen. Minulla ei ole vaikeutta palauttaa mieleeni niitä mustia helmikuun aamuja, kun lenkitin koiraamme auraamattomilla poluilla, polveen asti ulottuvassa lumihangessa, viimassa ja tuiskussa. Suomen kesä on kovin lyhyt, älkäämme unohtako sitä!
- Matkustaa. Mieluusti niin paljon kuin budjetti ja perhe sallii. Paras loman aloitus on matkustaminen ihan vieraaseen ympäristöön. Se on shokkihoitoa aisteille ja aivoille, ja “parantaa” vanhoista rutiineista. (Kuten esimerkiksi sähköpostin maanisesta kurkkimisesta.)
- Rentoutua kesämökillämme. Kesäpaikkamme on alkeellinen, hieman vino, mutta äärimmäisen sympaattinen punainen mökkeröinen valkeilla pitsikoristepäädyllä ja pikkuruisella saunamökillä meren rannalla. Meillä on sähkö, mutta ei juoksevaa vettä. Mökille ajaa n. 35 minuutissa kotoamme, joten siellä voi piipahtaa myös arkena hengittämässä. Mökkikauden avaan yleensä huhtikuussa, kun lumi ja sohjo sen vain sallii. Mökillä minun ei ole pakko suorittaa mitään, vaan toteutan itseäni varsin boheemisti.
- Lukea. Vapaus lukea mitä ikinä tahdon, vailla minkäänlaisia tavoitteita. Ihan parasta. Yleensä päädyn lukemaan nordic noir- genreä, leadership kirjallisuutta, energia- juttuja, elämänkertoja tienraivaajista ja hulluista nörteistä, sekä kertomuksia omituista ihmiskohtaloista.
- Urheilla. Tällä hetkellä olen hieman kadottanut urheilevan minäni ja rutiinit, joten lomalla on kokonainen kuukausi aikaa korjata kurssi ja nauttia terveyslomasta. Saan urheilusta äärimmäisen paljon positiivista energiaa, vaikka muistutankin koordinaatiokyvyiltäni lähinnä bambia jäällä.
- Kirjoittaa. Mitä tahansa, mistä tahansa, kunhan saan ajatukseni järjestykseen ja oman ääneni kuuluviin.
- Bongata jokin erikoinen projekti/kiinnostuksen kohde. Tätä olen harrastanut aina! Elämä on varsin tylsää, jos ei ole menossa mitään tutkimusprojektia. Tiedättekö sen hullun tunteen, kun voisi lukea tuhansia sivuja tai katsella loputtomasti YouTube videoita – elää, sekä hengittää aihetta X? Tämän kaltaisia rakkaudenkohteitani ovat olleet mm. vegaaninen ruokavalio, terveelliset elämäntavat, MBTI, ympäristötiede ja sen kanssa sulavasti ristiriidassa oleva matkustaminen.
Filosofiana virta. (Koska en osaa keskittyä moneen asiaan/tunteeseen yhtä aikaa.)
Minulla on toki olemassa To Do -lista itselleni loputtoman tylsistä asioista kuten: terassin/laiturin öljyäminen, pihan/puutarhan hoito ja “maisemoiminen”, syvä-siivoaminen, sisustaminen, ikkunoiden pesu, mattojen pesu, sohvan pesu, autotallin siivoaminen, maalaaminen jne., mutta filosofiani on ns. yhden tunteen maksimointi. Tämä tarkoittaa sitä, että tylsiä tehtäviä ehdin vallan mainiosti hoitamaan arjessa n. 250:n päivän aikana. Olenhan tuolloin jo valmiiksi tietynlaisessa suorittamisen moodissa, joten miksi en surffaisi samoilla aalloilla maaliin asti? Tuolloin en katkaise virtaa. Onnekseni olen siunattu erinomaisella sietokyvyllä arjen askareiden suhteen. Ne eivät aiheuta To Do listallakaan ollessaan stressiä. Siinä vaiheessa, kun itken leikkaamatonta nurmikkoa, minut voi kärrätä hoitoon suhteettomuuden tajun ja perspektiivin menetyksen johdosta.
Lomalla puolestaan keskityn hyvän olon maksimointiin, vapauteen ja ainoastaan, mikäli inspiraatio iskee, tartun To Do -listaani. Viime kesänä inspiraatio nosti päätänsä terassien öljyämisen ja syvä-siivoamisen suhteen. Tänä kesänä, ruhtinaallisen kahden päivän lomailun tuloksena olen saanut aikaiseksi (tylsää -listaltani) siivottua puu WC:n ja hankittua uuden vesisaavin räystään alle mökille. Edellinen saavi siirtyi ajasta ikuisuuteen pidätyskyvyn loppuessa. Toistaiseksi uusi hankinta kumisee tyhjyyttään ja hyvä niin. Säät ovat olleet mitä parhaimmat ensimmäisinä lomapäivinäni, ja kohta yksi listallani on toteutunut toistaiseksi täydellisesti.
Aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille! Lisää lomakuulumisia tulevissa posteissa 😉
Edit: Mitenkäs nuo 7 teesiä toteutuivat kesälomalla 2024? Voit kurkata kuulumiset täältä:
- Olympos – elävä folklore museo ja suloinen mummolandia.
- Ruotsi Uumaja – Wasalinen matkassa charmikkaaseen Västerbottenilaiseen kaupunkiin
- Kreikka Karpathos – Perinteistä kreikkalaista idylliä ja huikeita näköaloja.
- Loman ensimmäinen viikko Suomessa – Lukutoukkailua ja (ikään kuin) atleettista toimintaa.