Kreikka Kreeta – Vaaleanpunainen laguuni, perhetilakierroksia ja muuta taivaan alla.

Vaikka vuokraamme useimmiten auton reissuillamme, fanitan myös perinteisiä retkiä oppaan johdolla. Sellaisia, joissa kuljetaan ryhmänä kuin lampaat konsanaan, agenda, sekä aikataulu mietittynä. Sen lisäksi, että tutustuu uusiin kohteisiin, voi parhaassa tapauksessa oppia uutta myös matkaseurueelta. Lomaillessani lasten kanssa Kreetalla, perehdytin myös heidät retkeilyn saloihin ilmoittamalla meidät parille kokopäivän retkelle. Alla tarjoilen mansikat ja omat suosikkini.

Biolean oliiviöljytilakierros opetti paljon

Kreetan reissutarjonta on jäänyt erittäin positiivisena ja monipuolisena mieleeni. Kiitollisin olen mahdollisuudesta vierailla perheomisteisella, luonnonmukaisella Biolean oliiviöljytehtaalla. Opin tuon reissun jälkeen tuijottamaan oliiviöljyjä uusin silmin. Tilalla on käytössä vanhanaikaiset valmistusmenetelmät, jossa öljyä puristetaan mekaanisesti myllykivien avulla kemiallisen uuttamisen sijaan. Menetelmä on hitaampi, mutta tuottaa laadultaan ja ravinto-arvoiltaan parempaa tavaraa. Tilan pelloilla ei myöskään työskentele raskas kalusto, eikä käytössä ole kemiallisia torjunta-aineita tai lannoitteita, joten valmistusmenetelmät olivat bulkki-kamaan verrattuna ympäristöystävällisemmät.

Kreetalaiset ovat oliiviöljyn suurkuluttajia ja ruokaa valmistettaessa öljyä pakkaa olla kasarin pohjalla aimo annos. Mikäs siinä, koska kylmäpuristetun oliiviöljyn sanotaan sisältävän runsaasti polyfenoleja ja muita antioksidantteja, jotka voivat auttaa vähentämään tulehdusta ja suojaavat soluja vaurioilta. Välimeren ruokavaliohan on tunnetusti terveellinen. Kreikan Ikaria kuuluu ns. siniseen vyöhykkeeseen, jossa väestö elää normaalia vanhemmaksi. Siellä erikoisuutena on juurikin erittäin runsas oliiviöljyn käyttö.

Karavitakisin viinitilalla maistiaisia ja pikkupurtavaa

Pistäydyimme myös niinikään perheomisteisella Karavitakisin viinitilalla Kolimbarin kukkuloilla. Saimme tutustua valmistusprosessiin ja ihailla valtavia terästankkeja, joissa viinit olivat käymässä. Vierailuun kuului myös tilan tuotteiden esittely ja viininmaistelu pikkupurtavan kera. Lapsille oli viinin sijaan tarjolla mehua. Viininmaistelu oli itselleni hieman kuin helmiä sioille elämys, koska en oikeastaan viinejä nauti. Vaihdan jopa illallisilla ehkäpä hieman junttimaisesti (?) viinit olueen. Oli kuitenkin todella kiinnostava kuulla esityksiä, joista paloi halu säilyttää perinteitä ja omistautuneisuus viinikulttuuriin. Sellainen on aina äärimmäisen inspiroivaa.

Kuulut Falassarnan ranta ja Elafonissin vaaleanpunainen laguuni

Retkiemme etappeihin kuuluivat myös vilvoittelutauko Falassarnan ja Elafonissin rannoilla. Näistä erityisesti Elafonissin laguuni on kuuluisa vaalenanpunaisena väreilevästä rantaviivastaan. Väri tulee kotiloiden kuorimassasta, ei siis suinkaan hiekasta. Ranta oli toosi matala, joten se sopii erityisen hyvin lasten kanssa rantapäiviään viettävälle.

Luultavasti tunnettuudestaan johtuen Elafonis oli ihan tupaten täynnä, joten en erityisemmin nauttinut elämyksestä. Falassarnan rannalla olikin väljempää, joten se miellytti näin introverttiä enemmän. Siellä oli myös tuulisempaa ja syvempää, joten vilkkaiden lasten kanssa sai olla erityisen tarkkana.

Agia Sofian luola

Matkalla Elafonikselle pysähdyimme Agia Sofian tippukiviluolille. Reitti luolille kulki läpi mahtavan Topolian rotkon, ja olin onnellinen, että kerrankin sain nautiskella maisemista tukevasti bussin kyydissä. Agia Sofian luola oli yllättävän suuri ja sieltä sanotaan löytyvän Pyhän Yrjön hevosen kavionjälki. Luolalle oli jonkun verran kipuamista, joten se ei sovellu ehkä kaikkein huonojalkaisimmille.

Olin lapsena suuri Viisikko-intoilija, ja tunsin kateutta, kun he tuntuivat aina pääsevän seikkailemaan luolissa. Nyt aikuisena olen päässyt tutkimaan useampiakin luolia, ja jännittäviähän ne ovat omalla mikroilmastollaan. Erityisen jännittäviksi (lue kammottaviksi) niistä tekevät lepakot, jotka luokittelen lentäviksi hiiriksi.

Olen saanut ikuisen lepakkokammon. Kerran mökillä ollessani kylmän takan pesään tupsahti piipusta alas musta möykky, joka lähti lentoon. Luulin jo tovin tulleeni hulluksi, kunnes tajusin sen olevan lepakko, joka jumittui riippumaan katon nurkkaan. Olen yleensä omatoiminen, mutta tunnustan, että tuossa tilanteessa oli pakko hälyttää kotijoukot apuun. Vasta jälkikäteen sain järjen käteen ja aktivoitua “ei se mitään ulkonäölleen voi” -moodin.

Gonian luostari

Aikaisemmista posteista olette ehkä lukeneet luostari-intoilustani, joten olin varsin iloinen mahdollisuudesta vierailla Gonian luostarissa. Näimme ihka oikeita munkkeja viipottamassa mustissa kaavuissaan luostarin alueella. Olin itsekin osittain mustan kaavun verhoama luostarivierailun ajan, koska sain lainaksi portilta polvet peittävän harson varmistamaan asianmukainen pukeutuminen.

Kukkulalla sijaitsevasta luostarista oli kerrassaan henkeäsalpaavat näkymät. Henkeä tosin salpasi ehkä liikaakin nuorimmaisen innostuttua maisemista (tai tarkemmin sanottuna kaiteista). Eipä ole äidin korkeanpaikan kammosta periytynyt näemmä mitään nuorimmaiselle.

Paleohoran kaupunki

Viimeisenä erikoismaininnan saa Paleohoran kaupunki, jossa oli tilaisuus nauttia lounasta. Emme ehtineet oleilla piskuisessa kaupungissa pitkään, mutta jotenkin tuon kylän energia sykähdytti kyseisellä hetkellä. Aistin aitoa kreetalaista tunnelmaa, rentoa fiilistä, ja luonnonläheisyyttä turkoosin meren äärellä. Tavernoita tuntui olevan kylliksi ja hintataso oli edullisempi kuin esimerkiksi Haniassa. Jos joskus vierailen vielä Kreetalla, niin olisi kiva päästä testaamaan aiheuttaako Paleohora vielä samanlaisen lämpimän tunteen. Ehkäpä sinullakin saattaa olla paikka, jossa vaan tuntuu jostain selittämättömästä syystä erityisen hyvältä?