| | |

Kreikka Kreeta – Oliiviöljyn, timjamihunajan ja rentoutumisen saari

Syyslomalla moni saattaa suunnata Ageianmerelle, kohti Kreikan suurinta saarta Kreetaa. Ajattelin jatkaa Kreikka -sarjaani jakamalla kokemukseni tuosta oliiviöljystä ja timjamihunajasta kuulusta saaresta. Olen vieraillut Kreetalla kolmeen otteeseen: Agios Nikolaoksessa, Plataniaksessa ja Geranissa. Tässä postauksessa keskityn Geranin reissuun, jonka tein lasten kanssa vuonna 2018 heinäkuussa.

Loma totaalisen rentoutumisen tarpeessa olevalle

Olimme tuona kesälomana pintaremontoineet entisen rivitalokolmiomme, ja muuttaneet nykyiseen kotiimme. Teimme pitkää päivää, koska tarkoituksena oli pyhittää loman kaksi viimeistä viikkoa puhtaasti rentoutumiseen. Olin totisesti loman tarpeessa tuon rykäyksen jälkeen, sillä tapetointi, maalaaminen, lattioiden laittaminen saati listoittaminen eivät ole lainkaan ominta osaamisaluetta. Onneksi isäni oli auttamassa työvälineineen.

Kävin paikallisessa K-Raudassa tuolloin jopa hävettävän paljon, koska unohtelin aina jotain. Olen valitettavasti sitä tyyppiä, joka unohtuu pohtimaan miten jonkun suorittavan toimenpiteen voisi optimoida, vaikka samassa ajassa olisin jo tehnyt sen sataan kertaan. Aina välillä romantisoin remonttipuuhia muiden blogeja lukiessani, mutta onnistun palauttamaan itseni tehokkaasti maan pinnalle tuota kesää muistellessa.

TUI Blue Caldera Creta Paradise – monipuolisesti aktiviteetteja ja helppoakin helpompi All Inclusive

Perheen loma-ajat menivät tuolloin osin ristiin, mutta matkaintoilijana en antanut asian häiritä. Löysin superhyvän äkkilähtötarjouksen TUIn kautta itselleni, ja kahdelle lapselle (8- ja 12-vuotiaat), suoraan kotikentältämme! Yövyimme pohjoismaalaisten suosimassa TUI Blue Caldera Creta Paradise hotellissa, joka sijaitsee Geranin pikkuruisessa kylässä Plataniaksen kupeessa.

Huoneemme oli resortin rauhallisemmalla puolella, eli ns. Olympuksessa, ihan uima-altaan ääressä. Tämä osoittautui oikein onnistuneeksi valinnaksi lasten kannalta, koska altaalta oli helppo hipsiä käymään tarvittaessa huoneessa, ja jatkaa sitten uintiharjoituksia. Hotelli sijaitsi hienohiekkaisella rannalla, ja siellä oli tunnelmallista käydä kuvaamassa etenkin iltaisin.

All-inclusive tarjonta oli monipuolista ja lapset ihastuivat erityisesti Olympoksen puolen altaalla sijainneeseen snack-pisteeseen. Sieltä sai hakea mielin määrin pehmistä, sämpylöitä, hedelmiä, ranskalaisia, kakkuja jne. Varsinaisia vegaaniruokia ei tuolloin tainnut olla tarjolla, mutta söin paljon pastaa ja tomaattikastiketta, grillattuja vihanneksia, sieniä, hedelmiä ja ihania sämpylöitä. All-inclusive tarjonnasta johtuen emme tutustuneet paikallisiin tavernoihin.

Hotellilla oli valtava määrä erilaisia aktiviteetteja ja uima-altaita. LesMills konseptin ja jumppien fanina ilahduin suunnattomasti, kun huomasin hotellin järjestävän aamulla ja iltasella LesMills tunteja. Testasin CXWorx, BodyCompat ja BodyBalance tunnit. Tunnit järjestettiin rannalla meren ääressä, joten maisemat eivät olisi voineet olla juuri paremmat. Lapset odottelivat jumpan ajan nurmikolla loikoillen ja viereisessä leikkipuistossa.

Jumppien lisäksi kävimme lähes päivittäin vilkkaamman Afrodite-puolen altaalla järjestettävissä vesijumpissa. Varasimme myös hotellin tenniskentän, ja kävimme lätkimässä siellä palloa. En todellakaan osaa tennistä, joten oli ihan kiva testata itselle uutta lajia. Loma oli siis varsin aktiivinen ja liikunnallinen. Lapset olisivat voineet osallistua myös kerhoihin, tai uimakouluun, mutta aika ei vain riittänyt kaikkeen.

Hotellilla järjestettiin iltaisin kansainvälinen viihdeshow, jonne suuntasimme aina illallisen päätteeksi juomat kourassa. Show:t olivat ehkä enemmänkin lasten makuun, mutta kyllä aikuinenkin viihtyi. Tuolloin oli erityisesti flossaus muotia, joten muistan koko lapsikatraan innoissaan tanssineen ja flossanneen lavan reunalla. Shown jälkeen oli miellyttävä hipsiä rauhallisemmalle Olympos -puolelle koisimaan.

Venetsialaisaikojen tunnelmaa huokuvaan Haniaan kätevästi bussilla

Geranin pikkukylän aktiviteetit sijaitsivat päätien varrella. Sieltä löytyi muutama perinteinen turistikauppa ja taverna, eli resortin ulkopuolista toimintaa kaipaavan oli suunnattava toisaalle. Hotellilta oli lyhyt matka bussipysäkille, josta pääsi n. 15 minuutin välein Hanian kaupunkiin. Kyyti taisi maksaa alle kaksi euroa ja matka taittui noin 20 minuutissa.

Kävimme parina päivänä tutustumassa tuohon Länsi-Kreetan suurimpaan kaupunkiin. Kaupungissa on noin 60 000 asukasta, joten ihan hyvän kokoinen paikka on kyseessä. Haniassa viehätti aivan erityisesti vanha, venetsialaisaikainen satama, jonka reunusta koristivat pastellinsävyiset vanhat rakennukset. Satamassa kelpasi käydä vilvoittelemassa pienessä tuulen vireessä ja ihailemassa vanhaa majakkaa. Värikästä, venetsialaishenkistä tunnelmaa huokui myös vanhakaupunki kapeine, mukulakivisine kujineen. Noilla kujilla metsästimme erityisesti uruguaylaisen Luis Suárez:in jalkapallopaitaa, joka osoittautui melkoisen haastavaksi tehtäväksi. Messiin tyytynyt sai paitansa huomattavasti nopeammin.

Tunnelma Haniassa oli hurmaava. Satamassa hämmästyttivät performanssitaiteilijat ja maalarit, jotka asialleen omistautuneina jaksoivat esitellä taitojansa. Agoran kauppahallissa oli tarjolla jos jonkinmoista herkkua ja tuoksut löivät päälle.

Retket kruunasivat loman

Kreeta tarjoaa aktiviteetteja moneen lähtöön, joten kenenkään ei tarvitse potea pelkästään hotelli/allas/ranta-koomaa. Retkitarjonta oli ihailtavan monipuolinen, ja ilmoitinkin meidät kahdelle kokopäivän retkelle. Pääsimme kuulemaan Kreetan historiasta oppaan johdolla ja tutustumaan paikalliseen elämänmenoon. Retkillä teimme mm. seuraavaa:

  • Vierailimme luonnonmukaista oliiviöljyä valmistavalla oliiviölytilalla
  • Tutustuimme paikallisiin viineihin ja pikkupurtaviin perheomisteisella viinitilalla
  • Kävimme Paleohoran ihastuttavassa, kreetalaisuutta huokuvassa kylässä
  • Pistäydyimme Agia Sofian luolassa
  • Vierailimme Falassarna ja Elafonísi rannoilla
  • Tutustuimme Chrissoskalitissan luostariin

Retkikertomukset ja kuvat ovat ihan oman tarinan arvoisia, joten niistä lisää myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan Kreetan lomamme oli yksi parhaista. Ensinnäkin, hotelli tarjosi mahtavat puitteet helppoon ja aktiiviseen lomaan. Lähellä sijaitsi vilkas ja historiallinen Hanian kaupunki. Sää oli mitä parhain, ei liian kuuma. Retkitarjonta oli kuin suoraan unelmasta, yhdistelmä luontoa, historiaa ja perinteitä.

Lämmin suositus siis Kreetalle ja hyvää lomaa sinne suuntaaville!

PS. Tyyli vapaa. Tunnustan, että kuljin nuo vaaleanpunaiset, alle kympin puutarhakengät jalassa lähes koko loman :D. Mukavuus ennenkaikkea. Kuvien esteettisyydestä viis.

Jaa ystävillesi!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *