Kirjavinkit elokuun pimeneviin iltoihin
En ole koskaan pelännyt sateisia päiviä, tai hetkiä, jolloin voivotellaan olevan niin mahdottoman huono sää. Minusta tuolloin on ihan parhautta heittäytyä sohvan nurkkaan kirja kädessä, ja uppoutua toiseen maailmaan, kokemaan asioita, joita tosielämässä ei tule koskaan kokeneeksi. Loman aikana luin parisen kirjaa viikossa. Ajattelin jakaa pohdinnat sinullekin, ja ehkä löydät tästä vinkkejä omaan kirjastoosi.
1. Laakson varjo, Viveca Sten. (Dekkari)
Vivecan kirja kuuluu Åren murhat sarjaan, jossa talvisessa ympäristössä rikoksia ratkoo eron kokenut, epäonnistuneeksi itsensä kokeva Hanna, sekä hänen tiiminsä tuore perheenisä Daniel. Åressa talviloman vietto keskeytyy, kun paikallisen laskettelijakuuluisuuden ruumis löydetään lumen keskeltä. Rikoksen ratkomisen rinnalla kulkee tarina nuoresta Rebecasta, joka täynnä haaveita avioituu uskonlahkon pastorin kanssa.
Mielenkiintoisinta antia kirjassa on mielestäni juuri Rebecan tarina, jossa käsitellään uskonlahkon ja yhteisön vaikutusta yksilön arvoihin ja valintoihin. Naisen paikka on kotona ja hoitaa kotia. Erityisen arvokas hänestä tulee synnyttäessään jälkeläisiä. Mutta, mitä tapahtuu, jos tähän ideaaliin ei päästäkään?
Tuntuu karmaisevalta ajatella, että edelleen on yhteisöjä, joissa naisen asema on kirjassa kuvatun kaltainen (ellei sitten vielä huonompi). En pysty ymmärtämään logiikkaa, jolla voi perustella olevansa arvokkaampi tai ylhäisempi kuin joku toinen. Miten? Toinen kirjassa hieman kulmien nostoa herättänyt teema liittyi Danielin perheeseen, jossa äiti syyllisti työlleen omistautunutta puolisoaan töiden tekemisestä. Saa nähdä miten tarina kehittyy tulevissa Åre -murhat kirjoissa, jos niitä tulen lukemaan.
Suosittelen Laakson varjo -kirjaa tasalaatuista pohjoismaalaista dekkarisarjaa etsivälle ja sinulle, jota kiinnostaa erityisesti naisen asema ja uskonlahkot. Murhaajan selvittäminen ei ole mielestäni tässä se olennaisin, vaan tarinan kehkeytyminen tuohon karmivaan ratkaisuun. Pisteytän tämän omassa genressään 8/10.
2. Epäilys, Tina Frennstedt. (Dekkari)
En ole aikaisemmin törmännyt Tina Frennstedtin tuotantoon, mutta yllätyin positiivisesti. Epäilys on osa Cold case -sarjaa, joka perustuu Ruotsia ravisuttaneisiin todellisiin rikoksiin. Kirjassa “superkyttä” Tess johtaa Cold case -ryhmää, joka ryhtyy tutkimaan viisitoista vuotta vanhaa, selvittämättömäksi jäänyttä nuoren muusikon murhaa Etelä-Ruotsissa. Triggerinä toimii tunnetun taiteilijan löytyminen murhattuna majakan juurelta.
Cold case – konseptina ja ryhmänä kiehtoo minua. Omaisten tuskan täytyy olla valtava, kun esimerkiksi läheinen katoaa jälkiä jättämättä, tai murha jää selvittämättä ja syyllinen vapaalle jalalle. Arvostan siis investointeja myös vanhojen tapausten tutkintaan, joskin tässäkin kirjassa ryhmälle haastetta tuo lakkautamisuhan tuoma aikapaine.
Kirjassa murhatutkinnan rinnalla kulkee tarina naisesta (Vaimo), joka tarkkailee miehensä käytöstä ja alkaa tekemään omia johtopäätöksiään tämän käyttäytymisestä. Vaimo kuvailee menneissä vellovaa ja katkeroitunutta miestään uskottavin sanankääntein. Tunnelma raskaasta henkilöstä välittyi lukijalle varsin tehokkaasti. Lessons learnt -tyyppisesti voisi todeta, että katkeroituminen ei tosiaankaan kaunista ketään.
Suosittelen Epäilystä erityisesti Murha.infon syövereissä vanhoja tapauksia tutkiville tai kadonneita etsiville. Entisenä rikostutkijana kirjailija Tina Frennstedt osaa varmasti tuoda realismia tapahtumiin ja tapauksen tutkimiseen. Pisteytän tämän(kin) 8/10, koska voisin kuvitella lukevani koko viisiosaisen Cold case -sarjan.
3. Prinsessa, Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala. (Tositarina)
Kellokosken mielisairaalan Prinsessasta kertova tositarina oli mielenkiintoista ja opettavaistakin luettavaa. Prinsessa joutui hoitoon skitsofrenian vuoksi 1930-luvulla, ja vietti lähes koko aikuisen elämänsä mielisairaalassa aina kuolemaansa saakka vuonna 1988. En ole nähnyt muutamia vuosia sitten ilmestynyttä fiktiivistä elokuvaa Prinsessasta, mutta lukenut joitakin uutisia tästä erikoisesta persoonasta.
Prinsessa loi itselleen toisen todellisuuden, jossa hänen kuninkaallinen ylhäisyytensä ja arvonsa asusteli. Kellokoski oli hänen tiluksiaan, hoitajilla oli omat arvonimet (tai sitten olivat apinoiden kastia), ja aina oli tilaisuus pukeutua näyttävästi. Prinsessa rakasti esiintymistä ja ansaitsi taskurahoja hieronnalla.
Prinsessan pitkän laitosuran aikana hän joutui kokemaan koko joukon aikalaisia mielenterveyshoitoja aina lavantaudista sähköshokkihoitoihin. Kirja toi äärimmäisen hyvin mielestäni esiin tieteen merkityksen ja jatkuvan kehittymisen. Mitenköhän mahdetaan 50-vuoden kuluttua suhtautua nykyisiin mielenterveyden hoitokeinoihin?
En omaa minkäänlaista näkyvyyttä mielenterveyspotilaiden hoitoon nykypäivänä lehtitietoja ja mielipidekirjoituksia lukuunottamatta. Avohoito (tai hoitamattomuus) tuntuu olevan nykypäivän trendi, saamaan aikaan, kun vankilat ovat äärimmilleen täynnä. (En tiedä onko näiden välillä korrelaatiota, mutta voisin veikata jonkinmoisen yhteyden löytyvän.) Kirjaa lukiessani peilasin nykytilanteesta lukemaani, ja jotenkin mieleeni juolahti karmivistakin hoitokeinoista huolimatta ajatus “ennen oli paremmin”.
Kuvaukset järjestetyistä omaisten päivistä ohjelmanumeroineen, matkoista Lappiin ja jopa ulkomaille, sekä elosta kyläyhteisön keskuudessa vaikuttivat jotenkin kaukaisilta nykypäivän työelämän ja ainaisten säästöjen, sekä tehokkuuden näkökulmasta. Kirjasta huokui pyrkimys hoivata myös fantasiamaailmassaan elävää skitsofreenikkoa, hyväksyä ja välittää hänestä. Vastaavia nykytarinoita en muista lukeneeni. Tehdäänköhän nykyään vielä matkoja potilaiden kanssa kaukaisempiinkin kohteisiin?
Prinsessan tarina perustuu aikalaisten haastatteluihin ja potilaskertomuksiin. Mielen tutkiminen on yksi lempipuuhistani, samoin kulttuurin kehittyminen ajan saatossa. Tässä kirjassa sain katsauksen molempiin, joten kirja ansaitsee kelpo pisteet 7/10. Kattavammalla historiikilla ja taustoituksella se olisi noussut astetta ylemmäksi listallani.
4. Kukaan ei puhu tästä, Patricia Lockwood. (Moderni klassikko)
Kukaan ei puhu tästä -kirja lähti mukaani kirjastosta takakannessa mainitun modernin klassikon leiman vuoksi. Siinä keskitytään kuvaamaan tviittaamalla maailman tietoisuuteen noussutta naista ja hänen hajanaisia ajatuksiaan. Nainen elää vahvasti some maailmassa, ns. portaalissa. Elon rikkoo viesti tosimaailmasta, kun sisaren syntymättömällä lapsella todetaan vakava ja kuolemaan johtava sairaus.
Luin jostain, että kirja on kirjoitettu puhelimen muistioon. Mielestäni tämä näkyy selvästi lopputuloksesta. Tuntuu, kuin kirjailija brassailisi ylenpalttisilla metaforilla ja olisi vain parhaan kykynsä mukaan liimannut tarinan osaset yhteen. Ihan hienoja kielikuvia ja ilmauksia hän oli kyllä keksinyt, mutta tunsin itseni äärikonservatiiviseksi lukiessani pienistä pätkistä koostettuja hajatelmia ja kaivatessani old school-omaista tarinan kerrontaa.
Kirja sopii varmasti hitaaseen lukemiseen, esimerkiksi sivu illassa, kaksi toisena. Sellaiseen, jossa ei ole niin tärkeää päästä tarinan imuun, vaan voi nautiskella yksittäisistä kielen koukeroista. Omaan makuuni kokonaisuus oli turhan hajanainen, joten Kukaan ei puhu tästä saa arvosanan 6/10.
Kirja sopii varmasti hitaaseen lukemiseen, esimerkiksi sivu illassa, kaksi toisena. Sellaiseen, jossa ei ole niin tärkeää päästä tarinan imuun, vaan voi nautiskella yksittäisistä kielen koukeroista. Omaan makuuni kokonaisuus oli turhan hajanainen, joten Kukaan ei puhu tästä saa arvosanan 6/10.
Lisää jutustelua kesälomalla luetuista kirjoista löydät postauksesta Loman ensimmäinen viikko Suomessa – lukutoukkailua ja ikään kuin atleettista toimintaa.
Jaa toki mielipiteesi tai omat suosituksesi kommenttikentässä!
