Espanja Kanariansaaret – Retkeilyä ja tekemistä rantaloman lisäksi

Kerroin aikaisemmin “parantola”-matkastani Kanariansaarille. Rentoutumisen, varpaistelun, mini-golffaamisen, herkuttelun ja Inglesin alueeseen tutustumisen lisäksi teimme viikon lomallamme myös pari ohjattua retkeä. Tässä postauksessa esittelen tarkemmin retkien kohokohdat, joista voit poimia vinkit mahdollisesti myös omalle lomallesi.

Arehukaksen rommitehdas

Retkiohjelmistojen aatelia on tutustuminen paikalliseen kulttuuriin, käsityöläisiin, ja pienyrittäjiin. Aurinkomatkojen ohjatulla retkellä pääsimme vierailemaan heti aamutuimaan Arehukas rommitehtaaseen. Tehtaan viileät ja tammelta tuoksuvat varastotilat tulvivat rivitolkulla tarkoin päivämäärin merkittyjä rommitynnyreitä. Vanhimmat käymistynnyrit olivat itseänikin iäkkäämpiä! Osaa koristivat julkimoiden signeeraukset, joista tunnetuimmat lienevät Espanjan kuninkaalliset ja Shakira. Olisipa ollut hienoa signeerata itsekin oma tynnyri ja odotella eläkeikään sen kypsymistä.

Varastotilojen lisäksi pääsimme kurkistamaan itse tehtaan puolelle, jossa koneet puristivat sokeriruo’oista mehua valtaviin metallisäiliöihin edelleen fermentoitavaksi ja työstettäväksi. Pääsimme tirkistelemään myös pullotustilaan, jonka liukuhihnalla pullotetaan Kanariansaarten arvostettua rommia omaan käyttöön, mutta myös kansainvälisille markkinoille. Rommin lisäksi 1884 perustettu tehdas valmistaa myös liköörejä.

Tällä tehdasvisiitillä oli mukava nähdä itse raaka-aineenkin käsittelyä, eikä pelkästään isoja koneita ja metallisia säilytysasioita. Kenelleköhän on tullut mieleen yrittää valmistaa sokeriruo’oista mehua ja myöhemmin rommia? Sen verran googlasin, että rommin valmistus liittyy sokeriruokoviljelmiin ja karibialaisiin plantaaseihin. Mehuna ja lääkkeenä sitä on tosin käytetty jo ennen ajanlaskumme alkua.

Tehdaskierros huipentui rommi- ja liköörimaistiaisiin. Saimme yhteensä kahdeksaa eri laatua maisteltavaksi omien mieltymystemme mukaan. Rommit tai liköörit eivät oikein uppoa itselleni normaalielämässä. Baileys taitaa olla ainut likööri, jota olen voinut ongelmitta maistella. Tämäkin reippaasti yli 10 vuotta sitten, ennen vegaaniutta.

Maistelukierros osui aamupäivään, joten oli hassun outo tunnelma irvistellä ennen lounasta (sisäisesti tietenkin, koska kohteliaisuus ennenkaikkea) Kanarialaisella rommitehtaalla “liian vahvalle” tai makealle alkoholille.

Arucasin kaupunki ja San Juan Bautistan laavakivikirkko

Rommitehtaalta suuntasimme Arucasin kaupunkiin ihailemaan valtavaa San Juan Bautistan laavakivikirkkoa. Rakennus edustaa uusgoottilaista tyyliä, vaikka onkin suhteellisen uusi vuodelta 1977. Sen rakentamisessa tosin vierähti hurjat 70 vuotta.

Kirkkovierailun jälkeen ehdimme nauttimaan pikaiset kahvit ja teet kaupungin siirtomaahenkeä huokuneella kujalla. Pieni kahvila oli suosittu, ja monet toimistotyötekijät hakivat sieltä lounaaksi voileipiä.

Palvelu oli espanjalaiseen tyyliin leppoisan kiireetöntä, joten jouduimme ottamaan osan eväistä mukaan bussiin nautittavaksi. Olen oikeastaan hieman kateellinenkin näiden asiakaspalvelijoiden kyvylle olla niin totaalisen välinpitämättömiä palvelun nopeutta kohtaan.

La Recompensan banaanifarmi

Arucasin kaupungilta matka kulki perheomisteiselle La Recompensan banaaniviljelmälle. Pääsimme vaeltamaan viljelmien väleissä ja opin, että banaanit eivät kasva puussa, vaan ovat itseasiassa yrttejä. Banaanin kasvamiseen menee n. vuosi, ja tertut tuotettuaan kasvi leikataan alas. Banaanien kasvattaminen ei ole siis erityisen nopeaa puuhaa.

Banaanit tarvitsevat menestyäkseen ravinteikkaan maan, suotuisan substrooppisen ilmaston, sekä runsaasti kastelua. La Recompensan tilalla pyritään kehittämään ympäristöystävällisiä villjelymenetelmiä, ja optimoimaan mm. vedenkulutusta tippakastelujärjestelmillä.

Viljelytilakierroksen päätteeksi pääsimme maistelemaan banaaneita, ja banaaneista valmistettuja marmeladeja sekä hilloja. Tilan terassin näköalat merelle olivat henkeäsalpaavan kauniit kirkkaassa auringonpaisteessa.

Finca La Lajan kahvi- ja viinitila

Banaanifarmilta jatkoimme seuraavaan kohteeseen, eli Finca La Laja kahvi- ja viinitilalle. Saimme kuulla 200 vuotisen perheomisteisen tilan historiasta, sekä luonnollisesti kahvin ja viinin viljelystä, sekä valmistamisesta. Tilalla kasvatettiin rypäleiden lisäksi appelsiineja, mangoja ja avokadoja. Tilalla ilahdutti myös matkiva papukaija ja runsaat ruukkuistutukset.

Kierroksen päätti viininmaistiaiset juustojen ja keksien kera tutustuen samalla muihin retkeläisiin. Samassa pöydässä meidän kanssamme istui mm. vanhempi pariskunta, joka oli päässyt matkailemaan rouvan työn vuoksi runsaasti aina Afrikkaa myöden. Pojatkin pääsivät kertomaan harrastuksistaan, ja kuulimme vaihtovuoroisesti heidän, jo aikuisten lasten elämästä ja harrastuksista.

Jotkut karttavat järjestettyjä retkiä, mutta mielestäni yksi niiden hyvistä puolista on mahdollisuus tutustua erilaisiin ihmisiin. Tällöin kuulee tarinoita, joita ei oman sosiaalisen kuplansa sisällä välttämättä ikinä pääsisi kuulemaan ja kokemaan. Mielestäni tämä on ihan mahtavaa, vaikka äärimmäinen introvertti olenkin. Eihän näillä retkillä pakko ole kenenkään kanssa jutustella, jos ei niin tahdo.

Maistiaisten päätteeksi ostimme tältä tunnelmalliselta pientilalta tuliaisiksi pari pulloa punaviiniä tukeaksemme pientilatoimintaa ja paikallista yrittäjyyttä. Kokemusten täyteisen päivän päätteeksi oli kiva suunnata takaisin hotellille ja iltakävelylle rannalle. Tämä retki oli todellakin rahansa ja aikansa arvoinen. Ohjelmaa ja vierailuja tarjoiltiin tiiviissä paketissa koko päivälle. itse ei tarvinnut kuin seurata mukana, ja huolehtia, että nousee oikean bussin kyytiin ajoissa.

Skandinaavisella halpisretkellä

Inglesin kaduilla tallatessamme emme voineet olla törmäämättä eri katulamppujen jalustoille pinottuihin mainoslehtisiin. Tarkemman vilkaisun johdosta huomasin, että näissä mainostettiin 9 euron kokopäivän retkeä vuoristoon ja kuuntelemaan terveellisestä elämästä. Hmmm…”tämähän on juuri mun juttua”, ajattelin. Retket olivat tarkoitettu ruotsalaisille, norjalaisille ja tanskalaisille, ja kielenä oli ruotsi. Mainos oli sen verran kiinnostava, että ylipuhuin seurueeni hyppäämään bussin matkaan ilmoitetulta pysäkiltä eräänä aamuna.

En ollut tehnyt aiheesta mitään taustatutkimusta, joten ennakkokäsityksiä ei oikeastaan ollut. (Lukuunottamatta hämmästystä siitä, että miten reissu voi olla niin halpa!) Ilmoittauduimme ruotsia puhuneelle oppaalle, ja nousimme bussiin yhdessä enimmäkseen keski-iän ylittäneiden, reippaan näköisten skandien kanssa.

Matkalla ensimmäiseen kohteeseen opas nostatti henkeä pyytämällä matkustajia huutamaan ja nostamaan kätensä, kun tunnistaa oman “lajinsa”. Hän aloitti kyselemällä ketkä tuntevat olevansa norjalaisia (hienot hihkaisut), ketkä tanskalaisia (päivän kovaäänisemmät hihkaisut), ketkä ruotsalaisia (maltillisen vaimeat hihkaisut), ja viimeisenä, ketkä suomenruotsalaisia (ei pihahdustakaan :D). Suomenruotsalaisilla hän tarkoitti siis meitä. Hiljaisuuden päätteeksi hän vain totesi tomerasti mikkiinsä, että “on täällä suomenruotsalaisiakin siellä perällä, mutta taitavat olla hieman ujoja”. Nauratti ihan järjettömästi. Olimme odotelleet viimeisenä kysyttävän “ketkä ovat suomalaisia”, siksi hiljaisuus.

Mitä ihmettä! Myyntiesittelytilaisuus?

Ensimmäisellä pysäkillä pysähdyimme kanarialaiseen pikkukaupunkiin kuulemaan mainostettua terveysluentoa. Tarjolla oli mehua, punaviinipullot per seurue, ja tapaksia. Paikan päällä selvisi miksi reissu oli niin halpa. Kyseessä oli WoolBedin myyntiesittelytilaisuus, joka kesti melkein kaksi tuntia. Onneksi esittelijä puhui selkeää ruotsia, ja meidän nuorisokin ymmärsi kaiken kuulemansa kielikylpyvuosiensa ansiosta. Edustaja oli kolmenkympin paremmalla puolella ollut ruotsalaisnainen, joka kertoi asuneensa jo vuosikymmenen Kanarian lämmössä.

Itse esitys pölypunkeista ja villan eduista oli ihan hauskaa ja mielenkiintoista kuunneltavaa. Show:n päätteeksi pöytiin tuotiin tilauskupogit ja tarjottiin mahdollisuutta kokeilla halvempia tuotteita (esim. villatossuja ja niskatyynyjä). Mitään ei tyrkytetty, joten yhtään ei ahdistanut poistua esittelystä tyhjin käsin.

Tämän jälkeen suuntasimme ylös vuoristoon näköalapaikalle pieneen ravintolaan, jossa tilasimme vilvoittavat juomat. Alueella oli myynnissä myös runsaasti Aloe Vera tuotteita, joita näkyi myös muualla Kanarian kaupoissa.

Roque Nublon kivipaadet

Maisemataukoilun päätteeksi matkamme jatkui kohti Kanariansaarten keskellä sijaitsevaa Roque Nubloa, joka on yksi saaren suosituimmista nähtävyyksistä. Kivimuodostelma kohoaa 1813 metrin korkeuteen, ja saattaa peittyä säästä riippuen pilvikerrostuman utuiseen huomaan. Näin kävi meidän vierailumme aikana. Emme reissanneet ihan kivipaasien juureen, joten kovin kummoisia kuvia ei tullut otettua vierailulla.

Alue on luonnonpuistona suosittu paikallisten retkeilijöiden keskuudessa. Matkalla näkyi mm. taukopaikka, joilla kokonaiset seurueet näyttivät nauttivan lounasta raikkaassa vuoristosäässä. Useilla reissuillani olen miettinyt, että Suomessa ei ole niin tavanomaista leiriytyä koko suvun ja ystävien kesken ulos aterioimaan, ainakaan kovin näkyvästi ja julkisesti. Meillä ehkä mökkikulttuuri korvaa tätä tapaa?

Paikallismarkkinat vuoristokylässä

Roque Nublon reissulla pysähdyimme myös pieneen vuoristokylään, jossa paikalliset pienyrittäjät myivät leipomuksia ja käsitöitä. Eräässä kojussa saimme maistiaiset anislikööristä, ja toisessa mantelileivonnaisia. Tunnelma oli täysin erilainen, kuin Inglesin rantakohteessa. Paikalla tepasteli vapaana kanoja ja aasejakin näkyi. Vähän kuin olisi tupsahtanut 40-luvulle.

Paikallismarkkinavisiitin jälkeen bussi suuntasi vuoriston liepeillä sijainneeseen El Mirador De Tunte ravintolaan, johon oli ollut mahdollisuus ennakkoon varata jo bussissa ateriaksi paikallista keittoa. Olimme jättäneet mahdollisuuden väliin. Onneksi, koska keitto ei ollut vegaanista ja siinä lillui isoja sipulinviipaleita. Osan porukasta ruokaillessa kiertelimme lähitienoolla maisemia katsellen.

Vuoristossa tuli yhdessä kohtaa jopa vilu, koska lämpötila laski n. +15 asteen tienoille. Olikin helpottavaa päästä retken päätteeksi takaisin Inglesin lämpöön. Paluumatkalla oli vielä mahdollisuus kuvata Maspalomasin dyynejä näköalatasanteelta ennen kuin bussi jätti retkeläiset omille pysäkeilleen.

Menisinkö järjestetyille retkille uudestaan?

Skandiretki oli todella halpa, joten siltä ei voinut hirveästi odottaa. Jos on säästölinjalla, haluaa nähdä saaresta muutakin kuin rantakohteet, eikä ole mahdollisuutta vuokrata autoa, niin jopa tuollaiselle myyntiedustusretkelle on ihan ok osallistua. Toisaalta, jos vertaan sitä Aurinkomatkojen hyvin organisoituun, järjestettyyn retkeen, niin ero on valtava Aurinkomatkojen eduksi. Päivä skandien kanssa oli pitkä, ja iso osa ajasta kului bussissa istumiseen. Tosin näkihän niitä maisemia siellä bussissa körötellessäkin.

Retkien ansiosta kuvani Kanariansaarista laajentui huomattavasti. Se ei olekaan vain umpitylsä rantalomakohde, vaan saarelta löytyy monipuolisesti luontoa ja pienyrittäjyyttä. Etenkin Aurinkomatkojen retkeä voin suositella lämpimästi, mikäli ei jaksa/halua itse järjestää vastaavia visiittejä. Pelkkiin luontokohteisiin puolestaan ehkä menisin mielummin vuokra-autolla, ellei sitten kyseessä ole järjestetty pidempi vaellusretki tms. Ilman retkiä tuskin olisin innostunut palaamaan tutkimaan saarta vielä uudestaan seuraavana vuonna vuokra-auton kera. Siitä lisää jossain vaiheessa myöhemmin!