Kaidanojan Kartano – jotain erilaista matkalla valaan

Vanhempi poikani palvelee parhaillaan armeijan harmaissa Dragsvikissä Raaseporin kaupungissa. Viime viikolla alokkaat vannoivat valansa, joten luonnollisesti halusimme mennä paikalle todistamaan jännittävää tilaisuutta. Vaasasta ajaa Raaseporiin viidessä tunnissa. Kymmenen tunnin ajelu saman päivän aikana ei innostanut, joten lähdimme matkaan jo edeltävänä päivänä. Majoituksen etsiminen osoittautui antoisaksi muistutukseksi siitä, että aina ei tarvitse noudattaa samaa kaavaa.

Miksi aina pitäisi yöpyä toisiaan toistavissa konseptihotelleissa?

Katselin majoitusta matkan varrelta, hieman puolivälin jälkeen. Toiveena oli, ettei töiden jälkeen tarvitsisi ajella yömyöhään. Löysin itseni etsimästä tuttuja ketjuhotelleja. Pian totesin, että reitille ei oikein suoraan osunut yhtäkään Scandic, Sokos, Hilton, Holiday Inn tms. turvallista vaihtoehtoa. Samalla sain itseni kiinni kaavoihin kangistumisesta!!! Miksi aina pitäisi yöpyä toisiaan toistavissa konseptipaikoissa?

Yksityisten hotellien joukosta voi löytää todellisia helmiä, (tai sitten jotain ihan muuta). Muistan mm. ikuisesti erään ns. mökkimajoituksen matkalla Helsinkiin. Mökit olivat suunnilleen leikkimökin kokoisia lautamajoja. Naapuritupaan majoittuneet virolaiset työmiehet mölysivät koko yön, ja nukuin tuskin silmällistäkään. Toisaalta kokemusta löytyy myös ihanan sympaattisista hotelleista. Tutustu vaikka postiini: Runni – Hyvien ihmisten paikka. Epävarmuudesta johtuen olen luvattoman usein valinnut tuttua ja turvallista.

Edullinen Kaidanojan Kartano Pöytyältä löytyi sopivasti matkan varrelta

Googletuksen lopputulemana varasin meille 100 euron huoneen Kaidanojan Kartanosta, Pöytyältä. Itsepalveluperiaatteella toiminut hotelli lähetti minulle viestillä ovikoodit ja saapumisohjeet. Tämä sopi mainiosti, koska en olisi halunnut vaivata ketään iltamyöhään saapuessamme. Aamupalan sai halutessaan ostaa 5 euron lisähintaan. Yrittäjä ei saanut aamuksi ketään paikalle järjestelemään aamiaista, joten saimme luvan napsia mahdollisesti edellisten vieraiden aamupalakattaukselta yli jääneitä tuotteita. Tämä kuulosti ihan loistavalta, koska huoneen hinta oli muutenkin kohtuullinen.

Saavuimme Kaidanojan Kartanoon iltamyöhään, hieman ennen kymmentä. Pihalla meitä vastaanotti kunniakujan omaisesti rivi pihalamppuja jo pimenneessä elokuun illassa. Tunsin ensi kertaa syksyn lähestyvän. Kaikkialla oli ihan hiljaista.

Itsepalvelukonsepti oli mahdottoman kätevä, vaikka henkilökunnaton hotelli sai mielen laukkaamaan

Näppäilimme sisäänkäyntiin ovikoodin ja astuimme ammoin vanhainkotina toimineeseen kartanoon. Hipsuttelimme hiljaa ensimmäisen kerroksen kodinomaisiin yleisiin tiloihin, josta löytyi myös aamupalat. Totesimme ilahtuneena, että sieltä löytyisi kaikille jotakin, joten ei tarvitsisi herätä aikaisemmin huoltoasema-aamupalan vuoksi.

Jokaisen huoneen ovessa oli koodilukko, joka alkoi myös piippaamaan, mikäli koodittomana seisoi oven takana turhaan patsastelemassa. Paikalla oli varmasti myös kameravalontaa turvallisuutta takaamaan. Mukana olleet vanhempani majoittuivat toiseen kerrokseen, josta olisi löytynyt myös käsittääkseni varaussauna. Itse saimme huoneen ensimmäisestä kerroksesta.

Hiljaisessa ja hämärässä kartanossa mielikuvitus lähti laukalle. Tyhjät käytävät saivat ajattelemaan Hohdon kaksosia. WhatsAppin perheryhmästä kuului kommentti, että eikös ne kauhuleffat yleensä ala siten, että yksinäiset turistit majoittautuvat syrjäisiin, erikoisempiin hotelleihin.

Suuri osa tämän kartanon asukkaista oli myös kuollut paikassa, koska kyseessä oli entinen vanhainkoti. Henkiä ja energioita varmasti vielä viipyili paikassa, mutta toisaalta emmehän me niille mitään pahaa olleet tehneet :). Joo, kaikkea hullua sitä välillä ajatteleekin. Ei ole kyllä moisia tullut miettineeksi niissä ketjuhoteilleissa.

Huoneessamme oli parisänky, sohva ja jääkaappi, sekä oma kylpyhuone (mikä ei ole välttämättä aina itsestäänselvyys tällaisissa majoitusvaihtoehdoissa). Kaikki oli siistiä, enkä keksi mitään moitittavaa paikasta. Suurin ennakkopelkoni liittyi hajuhaittoihin. Olen ärsyttävästi hieman herkkä ns. vieraille hajuille. Onnekseni moista ongelmaa ei todellakaan löytynyt tästä kohteesta.

Aamiaishissuttelua kotoisissa yhteistiloissa

Sain hyvin nukuttua, ja heräilin jo kuudelta. Kävin lainaamassa yleisistä tiloista hiustenkuivaajan, koska en ollut ymmärtänyt ottaa omaani mukaan. Olimme sopineet vanhempieni kanssa, että näemme aamupalalla kahdeksalta. Olin kuitenkin valmis hyvissä ajoin, joten menimme mieheni kanssa laittamaan kahvit tulille, sekä lukemaan aamun uutisia aamiaistilaan. Tunnelma oli ihanan kotoisa, eikä vastaavaa millään saavuta hälyisissä, isojen hotellien aamupalatiloissa. Totesin, että pienemmät hissutteluhotellit sopivat kyllä hyvin itselleni ja aisteille, vaikka joskus onkin kiva sulautua anonyymina isoon massaan.

Vanhemman polven laskeuduttua kimpsuineen yläkerran huoneestaan söimme yhdessä aamiaista. Sain hotellinpitäjän mainitsemista ns. ylijäämästä muodostettua itselleni varsin standardin hotelliaamupalan. Ketään blogiani aktiivisemmin lukenutta ei siis yllätä, että keitin itselleni puurot (mikrossa) appelsiinimehun kylkeen. Vegaanina arvostin kovasti myös kylmäkaapista löytynyttä kauramaitoa! Muutoin tarjolla olisi ollut leipää, muroja ja sen sellaista perinteistä.

Off-topic aamupalakeskustelun inspiroimana – miksi maksan veroja mielelläni?

Aamupala sujui mukavia poristen, mm. päivitellen sanomalehden uutista isojen yritysjohtajien ansiotuloista. Itse ajattelen, että jos olet “myynyt elämäsi” yrityksen käyttöön, niin siitä kuuluu saada kunnon kompensaatio. (Isompien) johtajien vastuunkantoa, ja kaikkea mitä siihen liittyy voi olla varmasti osalle haastava ymmärtää, koska työ voi näyttäytyä ulospäin kevyeltä toimistohommalta illallisineen. Usein myös unohdetaan, että progressiivinen verotus tasaa tehokkaasti käteen jäävät ansiot.

Itse kyllä makselen mukisematta veroja, että saan asua jatkossakin kansalaisistaan huolehtivassa yhteiskunnassa. Ehkä elämme tällä hetkellä vaikeampia aikoja, mutta matkustaessa olen oppinut katsomaan asioita perspektiivistä. En todellakaan kaipaa tänne slummeja, kastijärjestelmää, epätasa-arvoa, kodittomuutta, vaihtoehdottomuutta, sotaisaa tai keskenään riitelevää kansaa, olematonta infrastruktuuria, saastunutta luontoa, koulutusmahdollisuuksien sitomista rahaan jne. Kaikkeen edellä mainittuun olen törmännyt matkoillani, eikä siinä ole ollut mitään kaunista.

Kartanon kukkaistutukset ihastuttivat

Takaisin asiaan. Aamupalan jälkeen ehdin vielä hetken ihastella Kaidanojan Kartanon erilaisuutta suhteessa ketjuhotelleihin. Kalusteet olivat vanhaa perua, ja siellä täällä ovistoppereina toimivat hauskat kissasäkit. Ulkoistutuksiin oli selkeästi panostettu, enkä ole nähnyt moista kukkaistutusten runsautta muualla. Voin vain kuvitella, että istutusten, ja vehreän tontin hoitamisessa saattaa vierähtää tovi, jos toinenkin. Selkeästi paikkaa hoiti viherpeukalo, sillä ympäristöstä huokui välittäminen.

Pidempään vierailleille olisi pihan kodasta löytynyt erilaisia pelejä, sekä myös erillinen grillipiste. Stoppimme oli kuitenkin lyhyt, sillä meidän oli ehdittävä aamupäivällä alkavaan Dragsvikin valatilaisuuteen. Sää oli onneksi aamupäivällä aurinkoinen, vaikka etelään olikin povattu hirmuisia tuulia ja myrskyä.

Satumainen onni Dragsvikissä

Perilllä Dragsvikissä totesin, että olisi ehkä kannattanut saapua paikalle aikaisemmin. Parkkipaikat olivat ihan täynnä, ja jouduimme jonottamaan melkoisen kauan ennen pääsyä porttien läpi. Jokaiselta paikalle saapuvalta kysyttiin vielä erikseen henkilöllisyystodistus ja tarkastettiin, että nimi oli kutsulistassa. Tämä varmasti aiheutti hitauden.

Kasarmilla valtava yleisömassa oli jakautunut isosti aukion ympäri. Olimme saanet pojalta epämääräiset ohjeet, että hän seisoo eturivissä toisen rakennuksen kohdalla. Alueellahan on useita rakennuksia, ja parikin sisäänkäyntiä, joten meillä ei ollut hajuakaan missä pitäisi seistä näkyvyyden maksimoimiseksi. Meitä kohtasi kuitenkin satumainen tuuri, koska pojan komppanja seisahtui juuri eteemme. Jos olisimme päivystäneet kentän toisella laidalla, ei pojasta olisi näkynyt vilaustakaan.

Itse valatilaisuus kesti hieman vajaan tunnin. Suomenkielisenä iloitsin siitä, että ymmärsin oikeastaan kaiken. Esiintyjät (varsinkin toinen heistä) puhuivat ruotsia suomalaisella aksentilla ja kirjakielellä, joten sitä oli helppo seurata. Juu, pienistäkin kyvykkyyksistä on revittävä iloa! Ainoastaan alokkaiden laulamista veisuista en saanut kyllä hyvällä tahdollakaan yhtään mitään selvää. Kieltämättä ympärillä olevassa yleisössäkin naurahdeltiin hyväntahtoisesti epävireiselle kuorolaululle.

Sade ja myrsky yllätti – munkit jäivät sotkuun

Valatilaisuuden jälkeen pääsimme tutustumaan pojan tupaan, ja tietysti siihen säntilleen pedattuun petiin. Kaapin, sekä varusteiden esittely kuului luonnollisesti asiaan. Kumppareiden märät pohjalliset ja liruinen pyyhe eivät luoneet kovinkaan hehkeää kuvaa arjesta. Jopa YLE oli tehnyt kesällä juttua Dragsvikin kumppareissa marssittamisesta, mutta onneksi poika ei ollut moksiskaan moisesta. Extreme-introverttinä voisin kokea itse tiiviin yhteisasumisen luultavasti kuormittavana? En myöskään halua koskea aseisiin, joten armeijan taival olisi kyllä omalla kohdallani lyhyeen taputeltu :).

Olisimme kaipailleet sotkun munkkeja ennen kotiinlähtöä, mutta ulos asti polveileva jono ei houkutellut. Aurinkoinen sää vaihtui yhtäkkiä ennustettuun myrskyisään kaatosateeseen, joten turnauskestävyys ei vain kertakaikkiaan riittänyt. Odottelimme rankkasateen hiljenemistä tovin katoksen alla. Olin kiitollinen, että itse valatilaisuuden aikana aurinko oli vielä pilkottanut lämpimästi puolipilviseltä taivaalta, koska sadevarusteet könöttivät tietenkin autossa. Sateen laannuttua jätimme pojan haikein mielin vielä kahdeksi viikoksi palvelukseen ennen seuraavaa lomaa. Lukuisat sateenkaaret viitoittivat koti-matkaamme, kun lähdimme köröttelemään yhtä kokemusta rikkaimpina kohti lakeuksia.

Visiittiä viisaampana voin suositella itselleni (ja teille rakkaat lukijani) rohkeampaa asennetta kotimaanmatkailussa. Pienemmistä paikoista voi löytää persoonallisia helmiä, joista jää varmasti vahvemmat muistikuvat arkea ilostuttamaan.