Iisalmi – Panimomuseo ja pappilamiljöö

Pohjois-Savon Suomi-loman tarkoitus oli virkistäytyä länsirannikon kasvatille totaalisen vieraissa maisemissa. Uskon vakaasti, että möllöttämällä samassa ympäristössä, samojen ajatusten, tunteiden ja ihmisten parissa luomme tuttua todellisuutta. Välillä on kuitenkin hyvä tarttua tilaisuuteen ravistella liiankin mukavaksi tekeytyneitä hermoratayhteyksiä, ja heittäytyä mystiikan vietäväksi.

Juhani Ahon oli Suomen ensimmäisiä elantonsa kirjoittamisella tienanneita

En ole aikaisemmin vieraillut Iisalmen kaupungissa. Poikkesimme siellä Juhani Ahon lapsuudenkodissa, eli Brofeltin pikkupappilassa. Koljonvirran kauniissa joki- ja järvimaisemissa sijainnut, 1800-luvulta peräisin oleva pieni pappilamiljöö huokui pysähtynyttä aikaa.

Rakennusten pikkuruiset ovet ja hämärät huoneet saivat minut tuntemaan itseni lievästi klaustrofobiseksi jättiläiseksi. Aamulla pihapiirissä oli vielä hiljaista. Museon puisilla rappusilla paikkaa vartio nuori kesäopas. Voisin kuvitella, että museo-oppaana toimiminen olisi varsin jännittävä (kesä)työ. Saisi kertoilla tarinoita kiinnostuneille päivät pääksytysten. Jätimme maksullisen museovierailun tällä kertaa väliin, ja kävimme kiertelemässä vain ilmaisissa rakennuksissa.

Juhani Aho oli ensimmäisiä elantonsa kirjoittamisella tienanneita Suomessa. Hän eli yksityiselämäänsä epäsovinnaisesti kahden naisen kanssa samassa pihapiirissä. Toinen oli hänen vaimonsa, ja toinen vaimon sisar. Lapsia hänelle oli siunaantunut molempien kanssa. Tämä pieni kurioriseetti kertonee hänen olleen yhteiskunnan normien ulkopuolella omia polkujaan tallannut hahmo.

Muistan lukeneeni Juhani Ahon tuotantoa kouluaikoina kirjaesitelmää varten. Taisin lukea ja arvostella Rautatien (tai sitten Juhan). Tämä on jäänyt mieleeni, koska olin kirjoittanut kieli poskella positiivisen arvion. Äidinkielen opettajani kuitenkin tunnusti, että hänestä Juhani Ahon kirjat ovat mahdottoman tylsiä. “Eihän niissä tapahdu mitään.” Pitäisi melkein virkistää muistia nyt vanhempana, ja katsoa kumpaa mieltä on.

Kaunis Koljonvirran ympäristö

Juhani Ahon museon maiseman tienoilla kiersi kaunis ulkoilmareitti. Tallustelimme hellettä paossa puiden suojaamaa polkua pitkin joen varrella. Joen rannalla näkyi siellä täällä pieniä laitureita, ja ihmisiä vilvoittelemassa kuumana heinäkuisena aamupäivänä. Vastarannalla tönöttivät nätissä rivissä myös Koljonvirta campingin punaisen mökit.

Joen rannalta jatkoimme maisemakävelyä järven rantaan. Lukuisat soutuveneet makoilivat rannalla sulassa sovussa. Paikalla olisi ollut myös pieni uimaranta, mutta meillä ei ollut tällä kulttuurikierroksella uima-asuja mukana.

Maisemakierros jatkui metsän siimekseen, jossa oli muistomerkkejä Suomen sodan (1808–1809) aikaisista taisteluista. Tuon sodan seurauksena Suomi (itäinen Ruotsi) liitettiin osaksi Venäjää, jonka ikeestä vapauduimme itsenäisiksi 1917. Jännä juttu muuten, että en juurikaan muista koulun historian tunneilta Suomen sodasta mitään. Tuntuu, että mieleen ovat parhaiten jääneet Pähkinäsaaren rauha, maailmansodat ja sattumuksia antiikin Kreikasta.

Maisemakierros päättyi Koljonvirran kesäteatterin kulisseihin. Tänä kesänä 2025 siellä pyörii Kuusniemen kuntaan sijoittuva maalaiskomedia “Turvetta ja timantteja”. Olisin ehdottomasti mennyt katsomaan sympaattisia hahmoja, mutta valitettavasti reissuaikataulumme ei antanut myöden. Harmitti vietävästi, nimittäin lavasteista bongasimme mm. vanhan Saab-merkkisen poliisiauton, Kuusniemen kunnantalon ja poliisilaitoksen, Turpeisen korjaamon ja Violan salongin. Luvassa olisi varmasti ollut hauskoja hetkiä kauniissa kesäillassa.

Iisalmen Panimomuseo

Juhani Ahon kotiseutumuseosta jatkoimme ihan toisenlaisiin tunnelmiin kaupungin laidalle. Olen vieraillut reissuillani useasti viinitiloilla, mutta panimokulttuuriin en ole tainnut aikaisemmin perehtyä. Oluen ystävänä tämä aukko sivistyksessä kaipasi paikkaamista. Olvi-säätiön ylläpitämä, Suomen ainoa yleisölle avoin ja siten ilmainen Panimomuseo tarjosi tähän oivan mahdollisuuden.

Museon nettisivut kertovat, että Olvin panimon tarina alkoi vuonna 1878. Suomalaiset olivat tuohon aikaan kovia juomaan viinaa. Panimomestari William Gideon Åberg ja hänen vaimonsa Onni perustivat panimon ratkaisuksi viinanhimon riivamille suomalaisille. Tavoitteena oli poistaa juoppous miedompien alkoholijuomien avulla.

Museossa tutustuimme oluen valmistusprosessiin. Tässä teillekin lyhyt oppimäärä:

1. Raaka-aineet kasaan
2. Mäskäys
3. Keitto ja humalointi
4. Käyminen
5. Kypsytys ja pakkaus
6. Valmis!

Laitteita kuvatessani mieleeni juolahti, että miksiköhän tehtaiden koneet ja vimpaimet ovat aina niin kummallisen näköisiä? Toivon totisesti, että jokaisella muodolla ja ulokkeella on funktionaalinen käyttötarkoitus. Muuten saattaisin tuomita ne yli-insinööriyden voimaantumisen näytteinä :).

Museossa oli näytillä pulloja, ja etikettejä vuosien takaa. Uskon, että erityisesti nostalgiaa rakastavat pääsevät varmasti lämpimiin fiiliksiin eri vuosikymmenten design:iin tutustuessaan. Itselläni muutama etiketti herätti muistikuvia menneistä saari-juhannuksista. Tuolloin oli luksusta, kun lapsille oli tarjolla limsaa pulloista. Koria säilytettiin pihan maakellarissa.

Panimomuseossa saattoi visuaalisesti hahmottaa oman olutmieltymyksensä sukuhaarat. Jakauduimme selkeästi kahteen leiriin suosikkiemme kanssa. Itse olen vahvasti Lager sukulinjan kannattaja. En ole ns. hedelmäisten juomien ystävä, joten yleensä passaan ALEt.

Iisalmen satamassa olisi voinut nauttia eväitä tai ruokailla maailman pienimmässä ravintolassa

Panimomuseon ravintolassa oli mahdollista lounastaa, ja ostaa pieniä matkamuistoja. Mukaan olisi voinut toki ottaa omat eväätkin, ja nauttia ne kauniissa satamamaisemissa. Puiston penkillä istuskeli ainakin yksi työpuheluitaan hoitanut herrasmies. Voin kyllä hyvin kuvitella, että stressaavimmatkin palaverit hoituvat varmasti jouhevammin näissä maisemissa.

Vastarannalla vilahti maailman pienin ravintolakin. Ravintola Kuappissa mahtuu syömään kokonaista kaksi henkeä. Voisin kuvitella ahtautuvani pikkuruiseen mökkiin kylmänä talvipäivänä, mutta ajatus ruokailusta pienessä tilassa hirveässä helteessä tuntuu hieman haastavalta.

Ehkä tässä Iisalmen visiitissä kiteytyy Suomi-matkailun lumous. Pienet museot, ja pysähtyneet pihapiirit kertovat enemmän kuin ehkä osaamme kuunnellakaan.