Hullunkurinen lista: 10 arkista asiaa, joita pelkään
Sain yhtenä päivänä raivarin sinapille. Olin omasta mielestäni hyvin varustautunut, eli a) koskin pulloon paperin läpi ja b) ravistelin pulloa hullun baarimikon lailla, MUTTA pursotusvaiheessa sieltä lirahtikin lautaselle ainoastaan oksettavaa sinappinestettä. Kotijoukot katselivat jupisemistani Iltalypsyn silmienpyörittelyilmeellä, joten huomasin olevani ehkä “hieman” epänormaalin kohtuuton.
Tästä intoutuneena ajattelin listata teille viikonlopun ratoksi 10 ihan tuikitavallista asiaa, joita pelkään, tai jotka aiheuttavat suhteettomia kammotuksen tunteita. Saa inspiroitua vapaasti!
1. Ketsupin tai sinapin koskeminen kädellä. Pelkään ketsupin tai sinapin joutumista iholleni. En haluaisi mielelläni koskea ko. pulloihin, mutta joskus on pakko. Saan henkisiä yökötyskohtauksia, jos näen lautaselle jäänyttä ketsuppia tai sinappia. Ne haisevat mielestäni jotenkin inhottavan etikkaiselta. Vielä kammottavampaa on tuo kuuluisa sinappineste, jonka kunniaksi voi laskea tämän postauksen syntymisen.
2. Huovutetut asiat. En halua missään nimessä koskea huovutettuihin esineisiin, kankaisiin tai liinoihin. Saan kylmiäväreitä jo pelkästä ajatuksesta. Pumpuli kuuluu samaan kastiin. Lapsena oli painajaismaista, kun piti askarrella pumpulijuttuja.
3. Sipulit. Pelkään kuollakseni sipuleita. Koittakaahan muuten etsiä kaupasta, että montako valmisruokaa löydätte ilman jotakin sipulikasvia? Olen urputtanut sipuleista blogissani niin paljon, että en yksinkertaisesti kehtaa lisätä tähän enempää. Kyllä te tiedätte.
4. 90-luvun musiikki. En pysty hyvällä tahdollakaan kuuntelemaan ysäribiittejä. Olen tuon aikakauden nuori, mutta hyvät nostalgiahormonit eivät hyrähdä käyntiin Coco Jambon, Summer is Crazyn tai Mr. Vainin tahdeissa. Kumma juttu, sillä kasarin sentimentaalisia mahtiballadeja kuuntelen kuitenkin edelleen sujuvasti.
5. Jääkaapin haju. Inhoan jääkaappien ja mikrojen aukaisemista. Siitäkin huolimatta, että ne olisivat putipuhtaita. Teen sen aina hengittämättä. Jotenkin ajatus siitä, että niissä on säilytetty ja lämmitetty kaikenlaisia ruokia on oksettava. Tämähän on ihan hullua, koska molemmat on nimenomaisesti tehty ruokia varten. Luulen, että kammo juontaa juurensa hyperemesis gravidarumksen ajoilta. Raskauspahoinvointini oli siis aikoinaan niin paha, että haistoin aina jääkaapin aukaisemisen toiseen huoneeseen asti, huonoin seurauksin.
6. Villapaidat. En halua pukea päälleni villapaitoja. Ne ovat liian huokoisia ja eläviä. Tunnen itseni rakenteettomaksi ameebaksi villapaita tai neule ylläni. Ulkonäöllisesti niissä ei siis ole mitään vikaan, ja ihailen muiden villapaitoja sivusta. Siedätän itseäni parhaillaan sileämpikudoksista olevan neulepaidan avulla.
7. Reality show:t. En voi katsoa Selviytyjiä, Myyrää, tai Petollisia. En edes ns. normaaleja reality sarjoja, mikäli pelin henkeen kuuluu juonittelu, valehtelu, itsekkyys, ihmissuhteista vatvominen tai itsensä tyrkyttäminen ventovieraille. Myötähäpeän määrä vain nousee sietämättömäksi kestää.
8. Kotikaupungin kansanjuhlat. Tämä aiheuttaa läheisissäni hammasten kiristelyä, koska olen nihkeä lähtemään kotikaupunkini isompiin kulttuuririentoihin. Syykin on niin naurettava, että hävettää kirjoittaa se tänne. Vihaan small talkia yli kaiken, pinnallista jutustelua, sitä, kun aina kuuluu hyvää ja mahtavaa. Kotikaupunkini ei ole valtaisa, joten tuttuihin törmää aina.
9. Ravintolassa syöminen. Mietin hartaasti listaanko tämän. Totuus on kuitenkin, että en erityisemmin nauti muiden tekemästä ruoasta, koska en tunne reseptiä, valmistustapoja, -paikkaa tai tekijää sielujen syvyyksiin saakka. Lisäksi, on äärimmäisen kiusallista listata tarjoilijaparoille rajoitteitani. Se hävettää ihan perkeleesti. Aikuinen ihminen. Pikaravintoloiden itsepalveluautomaatit ovat taivaallisia! Ne eivät ajattele mitään.
10. Muovi. Ajatus muovikupista juomisesta, tai muoviaterimilla syömisestä vieläpä muoviselta lautaselta kuulostaa kammottavalta. Muovilelujen koskettaminen tuntuu ikävältä. En voisi kuvitellakaan erityisesti haistavani muoviastioita tai -leluja. Luultavasti oksentaisin. Ne vain tuntuvat jotenkin väärän synteettisiltä. Jännä juttu, koska muinoiset pillit tai kertakäyttöastiat eivät aiheuta samanlaisia reaktioita.
Hullunkurisessa listassani kyse on siis perinjuurin arkisista asioista, joita kammoan syvästi syystä tai toisesta. Mutta, älkäähän huolestuko: Olen oppinut sopeutumaan ja käyttäytymään seurassa tahdikkaan normaalisti. Useimmilla ei ole siis aavistustakaan kammoistani. Ainoastaan sipulit voivat saada pasmani niin pahasti sekaisin, että tekemiselle tulee totaalistoppi.
Nyt kiinnostaisi kovasti kuulla teidän hullunkurisista arkisista kammoista. Onko minulla yhtään sieluntoveria? Kuka muu tunnustaa vihaavansa sinappinestettä sydänjuuriaan myöden?

Ketsuppi alkaa haista pahalta, heti kun syömisen lopettaa. Eli sitä ei saa kyllä jäädä lautaselle ruuan jälkeen. Sinappivesi on vain ärsyttävä. Mutta ne purkin reunaan kuivaneet ketsupit tai sinapit on ällöjä. Sipulin kanssa olen oppinut pääosin elämään, mutta välttelen kyllä jos voin. Samoin tomaattia. Ketsuppi ja sipulijauhe on ihan fine. Ja reality tv:stä tulee kyllä myötähäpeä mutta joskus yksittäinen jakso on pikakelattuna ihan jees. Mutta lähtökohtaisesti en tarvitse sitä elämääni.
Mahtavaa! Siellä siis hieman samankaltaisia aatoksia. Vähemmän outo 😀
Hei!
Vaahtomuoviin koskeminen
Uima-altaassa uiminen, yök!!!
Noutopöytä
Paikat missä ihmisiä tungokseen asti
Pienet hissit
Joo, kiitos Nina! Voin allekirjoittaa täysin vaahtomuoviin koskemisen ja tukkoisat paikat. Uima-altaassa uiminen on hauska, vaikkei ehkä näin saisi sanoa :D. Onneksi itsellä ei ole sitä.