Eerikkilä Sport & Outdoor Resort – Keski-ikäinen toimistohiiri larppaa urheilijaa

Pidän erityisen paljon liikunta- ja urheilukeskuksista. Ne tapaavat pursuta tervehenkistä energiaa, sellaista punaposkista reippautta. Samalla uskon vakaasti liikkumisen parantavaan voimaan. En ryppyotsaiseen suorittamiseen ja kilpailuun, vaan “jokaiselle jotakin” -tekemiseen. Pääsyy on se, että kehon liikuttaminen nyt vain saa yksinkertaisesti asiat virtaamaan. Ja virtaaminen on aina hyvästä. Hyvästä oli myös heinäkuinen vierailumme Eerikkilä Sport & Outdoor Resortissa.

Eerikkilään päädyimme kesän juhlasuman siivittäminä. Kesäkuussa vanhin poikamme ja hänen serkkuflikkansa juhlivat meillä lakkiaisiaan. Heinäkuussa vuorossa olivat nuorimman pojan rippijuhlat. Hän kävi jalkapalloilijoille suunnatun rippileirinsä Eerikkilässä, jonne matkustimme seuraamaan konfirmaatiotilaisuutta. Miksipä ei siis yhdistäisi pientä lomareissua pyhän toimituksen yhteyteen :)?

Eerikkilä sijaitsee kolmen suuren kaupungin kultaisessa keskiössä

Eerikkilä sijaitsee eteläisemmän Suomen asukkaiden kannalta oikein mukavassa paikassa. Tammela on nimittäin Tampereen, Turun ja Helsingin keskiössä. Vaasan periferiasta matkaa kohteeseen on 320 km, joten ei sekään mikään mahdoton etappi ole. Jos laittaa asiat perspektiiviin, niin esimerkiksi viikonloppulomanen Eerikkilään onnistuisi ihan mainiosti niin halutessaan.

Pysähdyimme matkalla Humppilan lasitehtaan keskuksessa, josta esimerkiksi Iittalasta tai Marimekosta innostunut olisi varmasti poistunut rapisevien ostoskassien kera.

Emme olleet vielä ostaneet tilaisuuteen ruusuja, joten poikkesimme mennessämme forssalaisessa kukkakaupassa. Tiedättekö, kun joskus tapaa ihan sattumalta toista henkilöä elävästi eleissään muistuttavan ihmisen? No, forssalaisessa kukkakaupassa meitä palveli rouva, joka muistutti olemukseltaan ihan edesmennyttä anoppiani. Terveiset sinne ylös vaan, kukat tulivat perille!

Jokaiselle majoittautumisvaihtoehtoja

Eerikkilässähän majoittautumismuodoissa oli valinnanvaraa. Olisi voinut varata huvilaa, lomahuoneistoa, joukkuemajoitusta, asuntoautomajoitusta tai hotellihuonetta. Me varasimme itsellemme tällä kertaa saunallisen hotellihuoneen. Tilavalla parvekkeella saattoi viilennellä saunan jälkeen. Ihan vain fiilistellä luonnon ääniä, imeä itseensä kesän vihreyttä, ja korkata virvoiketta omille eväille tarkoitetusta minijääkaapista.

Ja joo, pahoittelut….tälläkään kertaa ei tullut yhden yhtä kuvaa sisältä hotellihuoneesta. Mikähän siinä on, kun olen useassa blogitekstissä asiasta vielä oikein erikseen kirjoitellut, mutta siltikään en vain muista?

Majoittautumisen jälkeen lähdimme tutustumaan Eerikkilän alueeseen. Paikan ympäri kulkee n. 2 km:n kuntopolku, jota pitkin talsimme heinäkuun kuumuudessa. Automatkalla kangistuneet jalat vetreytyivät samalla, kun Folke Westin tyyliin tutustuimme paikan ulkoaktiviteetteihin.

Luonnossa liikkuessa elämä ja maaäiti tulevat ihan lähelle. Jos ei halua, niin ei tarvitse vetää hikipäissään menemään. Välillä on ihan hyvä keskittyä nauttimaan ympäröivästä luonnosta. Tosin, tunnustan…kävelimme sillä 2 km HYVIN merkityllä polulla harhaan minun opastuksella. Puolisko puhui keskittyneenä veljensä kanssa puhelimessa, ja navigaattorin ominaisuudessani opastin meidän ihan väärään suuntaan. Mikään sisäinen ääni ei toistanut “tee U-käännös, tee U-käännös”. Yllätys!

Tosin, tulipahan tehtyä kauniissa maisemissa pidempi kiekka. Suoritin ihan tarpeeksi istumista matkalla lakeuksilta Tammelaan.

Järvitunnelmia kuntoilijoiden paratiisissa

Eerikkilään majoittautuville asiakkaille avoinna ollut rantasauna ja -laituri huokuivat kutsuvaa lomatunnelmaa. Olin valitettavasti unohtanut uikkarit kotiin, joten järvipulahdus jäi tällä kertaa kokematta. Monet reippaan oloiset lapsiperheet sen sijaan hyödynsivät mahdollisuutta ahkerasti.

Hieman syrjämmällä sijainnutta pitkää ja idyllistä puulaituria pitkin pääsi kulkemaan kauempana sijainneelle uimarannalle. Iloinen kimotus vain raikasi, kun energiset lomalaiset ja leiriläiset nauttivat kesän kuumuudesta. Ilmassa väreili lempeä lämpö, järvellä kuiskaili pienoinen tuulevire, eikä huolia ollut olemassa siinä maailmassa.

Eerikkilän keskiössä vihersi hyvin hoidettu jalkapallokenttä, jossa riparilaiset suorittivat päivän treeninsä. Huonomman kelin sattuessa pelit olisi voinut siirtää sisähalliin. Tosin eiväthän nuoret urheilijat ole sokerista tehty.

Maisemareitteillessä sivuutimme myös mm. hulppean näköiset huvilat ja sinipohjaisen padel-kentän. Kenttällä oli parikin perhettä pelailemassa. Hauskalta vaikuttavaa puuhaa! Rantalentopalloakin olisi päässyt pelailemaan.

Crossfittaajille oli polun varrella tyrkyllä mm. autonrengasta käänneltäväksi tai läpijuostavaksi. Olen itse testannut crossfittiä pari kertaa. Siinä miellyttää erityisesti ns. koreografittomuus. Ollaan todellakin toiminnallisen urheilun parissa. Miinuspuolena ainakin niillä tunneilla, joille itse osallistuin, oli turhan sosiaalinen ote. Pariharjoitukset tms. eivät hirveästi nappaa, jos ovat vähän väkisin väännettyjä. Eli please, en halua tehdä kottikärrykävelyä ventovieraan kanssa, tai pidellä kenenkään jalkoja vatsalihaksissa. (Apua, kuulostan ihan hirveältä 😀 tai sitten ihan vaan Very Finnish Problems:in prototyypiltä.)

Herkullista ja ravitsevaa ruokaa

Illalliselle vaihtoehtoina olivat joko buffet, tai sitten ruokalan alakerrassa sijainnut ravintola. Buffetin ruoka näytti terveelliseltä ja maittavalta, mutta sipulikammoiselle sienirisotossa kiiltelevät sipulinpalaset olivat pelkokerrointasolla liikaa. Päädyin siis tilaamaan kellarin aurinkoiselta rouvalta listalta salaatin – ilman mitään kasvista missä on sana sipuli.

Siirryimme nauttimaan illallista pienelle pihaterassille järven rantaan. Tässä vaiheessa vanhempani olivat liittyneet seuraamme. Kesäillassa aika kului rattoisasti kuulumisia vaihtaen, ja auringon lämmöstä nauttien. Muilla terassilla ruokailijoilla oli mukana karvalapsia, joiden nättiä käytöstä seurasin kaiholla. Meidän labbis olisi kerjännyt kyynelsilmin ja sydäntäsärkevällä ilmeellä viimeiseen muruun saakka. Hänelle kuuluisi kyllä Oscar-palkinto näyttelijän lahjoista. Labbisten omistajat kyllä varmasti tunnistavat ;).

Aamupalalle heräsimme varhain, jotta saimme tarpeeksi aikaa valmistautua juhlallisuuksiin. Aamiaisvalikoiman monipuolisuus yllätti positiivisesti. En aluksi huomannut sivussa sijainnutta vegaanikaappia, mutta sellainenkin oli ilokseni tarjolla! Oikeiden urheilijoiden keskellä aamupalaa nauttiessa tuli kiva fiilis, sellainen positiivinen “olenpas täällä harjoitusleirillä muina naisina” -olo.

Ihan mahtava kuntosali!

Illallisen jälkeen kävimme katsastamassa Eerikkilän kuntosalin. Urheilukeskuksessa kun oltiin, niin kuntosali oli luonnollisesti viimeisen päälle hieno. Pakotin iskäni testaamaan kasuaalisti ruutupaidassaan juoksumattoa. Huonojalkaisempana toki kävellen, mutta kuten alussa kirjoitin, “jokaiselle jotakin ja omaansa”.

Olin ottanut varmuuden vuoksi salivaatteet mukaan. Fiinistä salista innostuneina kipaisimme miehen kanssa hotellihuoneeseen vaihtamaan vaatteet, ja lähdimme tekemään vielä pienen iltatreenin. Tällä kertaa tämä salitumpelokin astui enemmän epämukavuusalueelleen, ja teki painoharjoittelua ikuisen kardion sijaan. Parastahan kaikessa oli, että saimme tehdä treenin isolla salilla ihan keskenämme! Salin jälkeen sauna rentoutti lihakset ennen pään painamista tyynyyn.

Lomanen huipentui rentoon rippijuhlaan

Itse rippitilaisuuden juhlallisuudet järjestettiin Jari Litmanen Areenalla. Siinä missä omissa rippijuhlissani kyläpahasessamme pappi toimitti pitkät saarnat, niin urheiluriparin tunnelma oli ihan toista maata. Jokaikinen nuori osallistui ohjelmaan jollakin tavalla. Pappi lähinnä vain avasi tilaisuuden, ja hoiti tietenkin muodollisuudet. Poikamme arpa oli kopsahtanut ehtoollispöydän valmisteluun parin kanssa kolehdin keruun aikana. Ja näin oli tosi hyvä, nuoret saivat tehdä juhlastaan oman näköisensä.

Tilaisuuden jälkeen suuntasimme takaisin kohti Vaasaa. Juhlahumu jatkuisi vielä seuraavana päivänä kotonamme sukulaisten ja ystävien kera.

Kokonaisuudessaan Eerikkilän energinen ympäristö imaisi urheilijaa larppaavan keski-ikäisen naisenkin mukaansa “Can do” -henkeen. Tänne palaisi ehdottomasti mielellään ilman juhlallisuuksiakin. Tästä lähtee siis vahva suositus kaikille ns. tavallisille kansalaisille. Testatkaa ihmeessä lähiympäristöjenne urheilukeskuksia. Ne eivät ole vain huippujen etuoikeuksia, vaan mukaan mahtuu jokainen, omalla tyylillään.