Dubain painajainen

Tervehdys lukijani! On ilo olla takaisin täällä, kirjoittamassa blogia, turvallisesti sohvannurkasta.

Radiohiljaisuus johtui jumittamisesta Dubaissa keskellä Lähi-Idän konfliktia. Olin kuvitellut tässä vaiheessa jakavani ihania reissukuulumisia, mutta ne vaihtuvat nyt lennosta sotakirjeenvaihtoon.

Viisi tuntia ennen kotiinlähtöä alkoi tapahtumaan…

Kolme viikkoa sitten olimme päättämässä hiihtolomaamme pilvenpiirtäjien keskellä Dubaissa. Laukut oli melkein jo pakattu, vietimme viimeisiä hetkiä auringossa hotellin altaalla – lentokentälle lähtöön olisi viisi tuntia aikaa. Tarkoitus oli palata takaisin koti-Suomeen sunnuntaiaamuksi, ja junailla sieltä sitten kohti lakeuksia, ja maanantain työpäivää.

Yhtäkkiä jossain kaukaisuudessa kuului kaksi kumisevaa pamahdusta. Samassa Mr riensi pakkailupuuhiltaan allaskerrokseen, ja kertoi Israelin ja Yhdysvaltojen hyökänneen 150-200 km merimatkan päässä sijaitsevaan Iraniin. Tästä alkoi piinaava painajainen Dubaissa.

Ohjukset ja droonit lentelevät, lennot eivät

Räjähdyksistä ei mennyt kauan, kun jo Finnairilta tuli tieto, että lentomme on peruttu. Lentotila oli suljettu konfliktin vuoksi. Lähes samantien saimme heiltä uudelleen reititetyt lennot Milanon kautta Suomeen tiistaille, voucherit viiden tähden Grand Hyatt Dubai hotelliin ja takseihin. Tässä vaiheessa kehuin Finnairin ripeää toimintaa. Kaikki tuntui toimivan erinomaisesti.

Pakkasimme laukkumme ja jätimme meitä hiihtolomaviikon erinomaisesti palvelleen Staybridge Dubai Financial Center hotellin siirtyäksemme lentokentän kupeeseen, Finskin sponsoroimaan kohteeseen. Hamstrasin mukaan kaiken saatavilla olevan veden. Järjettömän painavaa vesikassia kantaessani kauhuskenaariot yhteiskunnan ajautumisesta kaaokseen pyörivät mielessä.

Jos korona sai suomalaiset tyhjentämään lähimarketin ruokahyllyt ja vessapaperivarastot, niin sotatila yhdessä maailman turvallisimmaksi kehutussa kaupungissa aiheuttaisi varmasti pahempaa paniikkia.

Grand Hyattin vastaanotto täynnä hämmentyneitä ihmisiä

Loisteliaan Grand Hyattin vastaanotossa vallitsi pienimuotoinen kaaos. Ihmiset yrittivät pidentää yöpymisiään peruuntuneiden lentojen vuoksi. Lentokentältä valui lisää porukkaa aulaan matkalaukkuineen. Kaikkien kasvoilta paistoi puhdas hämmennys ja epätietoisuus. Tilanne ei ollut vielä täysin rekisteröitynyt pääosin länsimaalaisilta vaikuttavien lomalaisten, tai henkilökunnankaan tajuntaan.

Saimme kaksi vierekkäistä huonetta väliovella varattua itsellemme keskiviikkoon saakka. Varasin vahingossa huoneet yhdeksi ylimääräiseksi yöksi suhteessa uusiin lentovarauksiin. Oli vaikea keskittyä, kun ulkona kumisi epämäärisesti ja tunnelma sai kehon oksennusreflektin partaalle.

Kahden huoneen kokonaishinnaksi respa ilmoitti n. 800 euroa Finnairin alennetulla hinnalla, mikä kuulosti korvaani kolmelta yötä erittäin kohtuulliselta. Samaan syssyyn työntekijä vielä iloisesti hymyillen vahvisti ensimmäisen yön olevan Finnairin maksama.

Siirryimme neljännen kerroksen huoneisiin. Vielä tässä vaiheessa ajattelin, että kotiinlähtö koittaisi hyvinkin pian. Puitteetkin olivat enemmän kuin kunnossa.

Olikohan viisasta majoittua lähelle lentokenttää?

Kuvasin koti-Suomeen maisemia uuden hotellimme ikkunasta saatetekstillä “ei tässä mitään hätää ole“, kun alkoi paukkua. Hävittäjien ja/tai droonien äänet kaikuivat paksujen ikkunalasien läpi. Jostain rakennusten takaa nousi musta savupilvi. Siellä suunnassa oli lentokenttä. Olo oli jotenkin irrallinen. Oksetti.

Dubain kaduilla ei liikkunut jalkaisin juuri ketään – paitsi ruokalähetit ja pohjalaiset turistit

Paukkeen hiljennyttyä kävimme katsastamassa Grand Hyattin ravintolatarjontaa iltapalan merkeissä. Itselläni ei ollut lainkaan nälkä, mutta nuorisojaoston kollit kaipasivat täydennystä tankkeihin.

Viiden tähden hotellissa kaikki oli tietenkin törkeän kallista. Pelkästään tuoppi olutta maksoi 15 euroa. Pienen googlauksen jälkeen päätimme jalkautua läheiseen Kcal ravintolaan ja kauppaan.

Useita vegaaniannoksiakin tarjoilevasta Kcal ravintolasta muodostuikin Subwayn ohella oivallinen illallispaikka tulevien päivien saatossa. Kaduilla ja ravintoloissa ei liikkunut meidän lisäksemme kukaan muu kuin ruokalähetit. Ulkona liikkumista oltiin kehotettu välttämään, joten näiden kohteiden lisäksi pysyttelimme muutoin visusti hotellin alueella.

Tunnelma oli aavemaisen hiljainen. Tuntui, kuin olisimme kävelleet kotikyläni raitilla maaseudun rauhassa. Urbaani ympäristö loi dystopian kaltaisen kontrastin, jollaista en usko pääseväni kokemaan enää myöhemmin.

Yhtenä päivänä osa seurueesta päätti navigoida jalkaisin hieman kauempana sijaitsevaan isompaan markettiin. Tämän yrityksen päätti järkyttävä pamahdus, muistutuksena siitä, että suosituksia ulkonaliikkumisen välttämisestä olisi todellakin viisasta noudattaa.

Usko mediaan rapisi koettelemuksen myötä

Koto-Suomen uutisissa korostettiin maltillisesti (ja todella isolla viiveellä) lähinnä iskuja Iraniin, (ja hehkutettiin UMK:ta). Ero omaan todellisuuteen Dubaissa tuntui lähes surrealistiselta.

Tuntui, kuin Suomen media ei olisi oikeasti aluksi ymmärtänyt tilanteen vakavuutta tai laajuutta. Konfliktin alueella oli tuhansia suomalaisia, ihan tavallisia turisteja, jotka olivat jääneet sodan jalkoihin.

Mediassa meitä suunnilleen rinnastettiin huonoja valintoja tehneisiin huumeiden käyttäjiin (Hesarin pääkirjoitus). Oi sitä jälkiviisauden ja moralisoinnin iloa, jonka tilanne mahdollisti. Mitäs matkustitte sinne riistomaahan?

Ryhdyin etsimään muita keinoja saadakseni tilanteesta, ja sen kehittymisestä paremmin ajantasalla olevaa tietoa. Tutuiksi tulivat mm. Dubai News, Gulf News, BBC, CNN, Reuters, Hindustan, Associated Press ja Reddit.

Paras ja konkreettisin apu tuli kuitenkin yllättävältä taholta, eli Auri Kanasen ja miehensä perustamasta Suomalaiset Dubaissa WhatsApp ryhmästä.

Kokemuksen jälkeen olen karsinut urakalla ns. uutislähteitä. Suomalaisesta mediasta seuraan enää YLEn uutisia, jotka onnistuivat kuvaamaan konfliktia objektiivisimmin.

Puhelin alkaa puskemaan ohjusuhka (!) viestejä

Ensimmäisenä iltana kävin stressaantuneena nukkumaan Ulkoministeriön uhista varoittelevien tekstiviestien saattelemina. Järkytys oli suuri, kun keskellä yötä puhelimet alkoivat huutaa ohjushälytystä.

Olen saanut vastaavanlaisen, ns. pakotetun, hälytyksen kerran aikaisemmin puhelimeeni, joten ihan uudesta asiasta ei ollut kyse. Olimme tuolloin nauttimassa Orlandon Universal teemapuiston viihdykkeistä, kun tornadovaroitus välähti puhelimeeni. Sen aiheuttamaa tunnelmaa ei kuitenkaan voi hyvällä tahdollakaan verrata ohjusvaroitukseen, joka sai kehon pysyvän stressireaktion partaalle.

Ihka ensimmäisen hälytyksen saapuessa Dubaissa puhelimeen kukaan muu perheestäni ei juurikaan reagoinut asiaan. Itse olin saada paskahalvauksen, kun tuo järkyttävä ääni kajahti tajuntaani.

Luultavasti ääntä on hiottu huolella, jotta se olisi mahdollisimman herättelevä. Tähystelin keskellä yötä hotellin käytäville, ja yritin kurkkia mitä muut asukkaat tekivät. Hiljaista oli, joten ei auttanut muu kuin käydä takaisin nukkumaan. Ei sillä, että uni olisi tullut silmään.

Tulevan viikon aikana keräsin melkoiset univelat taakakseni.

Tunnelma kuin Titanicissa

Aamulla pauke oli hiljentynyt ja hipsimme aamiaiselle alakertaan. Järkyttyneen ja väsyneen näköisiä asukkaita laskeutui alas aulaan. Henkilökunta ei sanallakaan kommentoinut tilannetta, vaan piti pokerina jäykkää hymyä kasvoillaan. Aamiaispöydissä selattiin uutisia puhelimista, ja päät kääntyivät kuulostelemaan taivaalla lentäviä hävittäjiä, ja mahdollisia uusia paukahduksia.

Viereisessä pöydässä aasialainen lapsiperhe otatti turistikuvia itsestään tarjoilijan avustuksella, toisella puolen vakavahenkinen vanhempi pariskunta istui hiljaisina kahvikuppien ääressä. Tunnelma oli latautunut.

Kullan ja marmorin keskellä tuli mieleen Titanic. Siellä me istuimme muina miehinä syömässä luksusluokan aamupalaa glamoroosin yhteiskunnan tuhoutuessa ympärillä.

Poiskaan ei päässyt, joten orkesteri jatkoi soittamistaan. Jos posahtaisi, niin ainakin puitteet olisivat kunnossa.

Eurooppalaiset lentoyhtiöt tekivät oharit

Seuraavien päivien aikana kävi entistä selvemmäksi, että tiistain uudelleenreititty lento ei todennäköisesti lähtisi matkaan. Lentoja peruttiin jatkuvasti. Onnekkaimmat (pääosin muunmaalaiset) taisivat päästä kotimaihinsa ns. evakuointilennoilla tai “relief”-lennoilla.

Pääsimme liittymään Auri Kanasen masinoimaan Suomalaiset Dubaissa ryhmään. Tämä ryhmä osoittautui kultaakin kalliimmaksi tulevina päivinä.

Opin, että monella oli taktiikkana varailla jopa useampia lentoja plakkariin. Tämä siksi, että oli melkoista arpapeliä mikä lento lopulta nousi ilmaan. Onnekkaimmilla sukulaisetkin osallistuivat lottoamiseen.

Tilanteen kehittyessä huomasimme, että varmimmin ilmaan pääsivät Emirates ja FlyDubai. Onneksemme olimme saaneet uudelleenreititykset Emirates yhtiön kautta. Finnair, Turkish Airline, British Airways ja muut eurooppalaiset yhtiöt eivät lentäneet isojen riskien vuoksi.

Aloin selvittämään vaihtoehtoja ja tekemään plan b, c, d:tä hyvissä ajoin. Markkinatalous kukoisti. Neljän hengen lentoja olisi irronnut varalle n. 20 000 eurolla. (Huom. olin maksanut alunperin neljän hengen suorista lennoista meno-paluu 2800 euroa.) Tässä kohtaa meidän ei auttanut kuin toivoa parasta, ja passata kymppitonnien “tilaisuudet”.

Pingistä Finnairin ja Ulkoministeriön välillä

Tiistain koittaessa tilanne oli eskaloitunut, ja lentomme peruttiin – tietenkin. Soitto Finnairille pöyristytti. He ehdottivat ensisijaisesti ottamaan rahat takaisin, ja yhteyden Ulkoministeriöön. Lentoja olisi kuulemma tarjolla vasta maaliskuun lopulle!

Olin tässä vaiheessa jo viestitellyt UM:ään ja saanut sieltä standarikehoituksen selvitellä asiaa lentoyhtiöiden kanssa. Heidän kokemuksensa mukaan kaupallisia lentoja lennettiin, joten vaihtoehtoja oli. Lisäksi suomalaisiin ei ollut osunut mikään, joten varsinaista hätää ei ollut. (Suomalaisten ryhmässä kyseltiin mustan huumorin säestämänä, että kuka haluaisi uhrautua, jotta meidän hätämme otettaisiin tarpeeksi vakavasti.)

Ulkoministeriö ei huomioinut, että Finnair suosi etenkin alkuvaiheessa uudelleenreitityksiä erityisesti lentoyhtiöille tai reiteille, jotka eivät kertakaikkiaan lentäneet. He eivät myöskään olleet suostuvaisia etsimään lentoa mihin tahansa maahan. (Koska alkuperäinen lippu oli ostettu Helsinkiin…)

Melkoista pingistä ja byrokratiaa parhaimmillaan.

Elimistö reagoi

Tässä vaiheessa elimistö alkoi prakaamaan pahasti. “Tunnesienenä” imin itseeni koko ympäristön huolet. Omilla tekemisillä ei ollut juurikaan vaikutusta, joten kontrollin puute kävi hermojen päälle. Jatkuvat oksetus ja stressivatsa tekivät olosta tukalan.

Olimme harkinneet Omaniin lähtöä. En kuitenkaan halunnut ensisijaisesti lähteä pitkälle automatkalle aavikon halki stressivatsan kera. Jotain muuta olisi mieluusti keksittävä.

Sinnikäs yritys tuotti tulosta

Suomalaisten ryhmässä onnekaat jakoivat tarinoita aikaisemmista uudelleen reitityksistä. Otin missiokseni järjestää meidät pois kohteesta -mihin tahansa muuhun maahan.

Aloitin maanisen yhteydenpidon Finnairin asiakaspalveluun. Soittelin ja chattailin suomalaiselle ja englanninkieliselle linjalle. Sain lopulta lennot Arlandan kautta Suomeen 11.3., mutta tuossa tilanteessa jääminen Dubaihin 11 ylimääräiseksi päiväksi kokonaisuudessaan tuntui kertakaikkiaan kestämättömältä. Lisäksi Arlandaan ei ollut lähtenyt yhtäkään lentoa sulun jälkeen, joten emme jaksaneet uskoa tuon lennon toteutumiseen.

Lähetin lisää viestejä Ulkoministeriöön, otin yhteyttä työpaikkani security tiimiin, kirjoitin Finnairin engagement tiimille postia ja jatkoin asiakaspalvelun kontaktointia, sekä lentojen plaraamista. Missiona oli saada Finnair uudelleenreitittämään toiseen kertaan perutut lennot todennäköisesti lennettävälle reitille. Opimme selaamaan Dubain lentokentän lähtölistaa, ja laskemaan todennäköisyyksiä.

Pyysin poikaani tarttumaan hetkeksi tilalleni lentoyhtiölle menevän chatin puikkoihin, ja tuuraamaan minua. Hän kaivoi jostain lakipykälän, johon vedoten saimme kyseisen asiakaspalvelijan varaamaan meille kuin onnen kaupalla lennot 8.3. Varsovan kautta Suomeen. Muiden suomalaisten kokemusten perusteella uskoin, että tämä oli varmasti paras mihin Finnair tuossa hetkessä pystyi.

Piinaava odotus pysähtyneessä ajassa

Tästä alkoi piinaava viikko. Stressireaktiossa oleva elimistöni ei antanut minun nukkua lähelläkään ikkunaa, koska kuulin lasien läpi jatkuvasti ääniä. Tein pedin itselleni kylpyhuoneeseen, jossa äänieristys toimi paremmin. Olen monesti täälläkin kirjoitellut epätavallisia unikuulumisia, joten ei liene ihme, että uneni häiriintyi vakavasti tuolla.

Päivät valuivat eteenpäin äärettömän hitaasti. Välillä hotellin kellarit ja alakerrat tulivat tutuksi, kun hälytykset löivät päälle. Yritin rauhoitella hermojani chat gpt:n avulla ja todennäköisyyslaskennalla. Tämä auttoi hieman.

Nuokuin yöni kylppärin lattialla hätälaukku pakattuna, vaatteet päällä, valmiina säntäämään suojaan parkkihalliin. Pommisuojistahan tuolla ei ollut tietoakaan, joten parkkihallit olivat seuraavaksi parhaita vaihtoehtoja suojaamaan kehoa mahdollisilta paineaalloilta tai lentäviltä sirpaleilta.

Yhtenä iltana kävin hotellin spa/saunaosastolla tarkoituksena rentouttaa kehoa. Istuskelin rauhassa yksin höyrysaunassa, kun veret seisauttava jyrinä lamasi hengityksen. Säntäsin pyyhe päällä pukuhuoneeseen ja sieltä takaisin huoneeseen. Totesin, että olisipa ollut kammottavaa joutua lähtemään suojaan pelkissä bikineissä, erossa perheestä, mikäli jotain olisi oikeasti sattunut.

Näin sieluni silmin sirpaleet paljailla, verisillä jaloillani viileän yöilman jäädyttäessä kehoani. Tuo kylpyläkäynti jäikin sitten ainokaiseksi, vaikka huoneen hintaan olisikin kuulunut rajaton spa-osaston käyttö.

Aika ei ole koskaan madellut yhtä hitaasti kuin Dubaissa. Puitteet olisivat olleet kunnossa, mutta en kyennyt nauttimaan niistä lainkaan.

Siirtyminen ohjusuhan alla lentokenttähotelliin

Nukuimme ensimmäiset kolme yötä Grand Hyattissa, josta siirryimme pariksi yöksi Grand Hyattin Residence puolelle. Grand Hyattin hotellin puolelta poiskirjautuessa selvisi, että Finnair ei ollut maksanutkaan ensimmäistä yötämme. Näytimme respalle saamiamme vouchereita, mutta he totesivat vain, että laskua ei olla maksettu.

Huoneiden hintakin oli lähes triplat aikaisemmin ilmoitetusta. Mikään määrä vänkäämistä ei auttanut, joten lasku oli maksettava. Poiskaan ei voinut juosta. Sapetti ihan älyttömästi, koska olisimme muutoin valinneet edullisemman vaihtoehdon jo heti alkajaisiksi.

Grand Hyatt Residencen puoli oli itseasiassa mahtava. Kahden makuuhuoneen ja 150 neliömetrin asunnossa olisi voinut asuilla pidempäänkin. Asunnosta löytyi kaivattu pyykinpesukone ja kunnon keittiö.

Olin optimoinut loma-asusteet, joten oli mahtavaa päästä pesemään pyykkiä ja pukemaan puhdasta ylle. Parhainta kaikessa oli, että meillä oli ihan samat hotellin palvelut käytössämme, mutta hinta oli vain murto-osa aikaisempien hotellihuoneiden hinnasta.

Perjantaina luovutimme “kartanomme”, ja lähdimme ajelemaan taksilla kohti Premier Inn lentokenttähotellia. Matkan aikana pamahtivat jälleen hälytykset soimaan. Taksin GPS sekosi, ja kuskilla ei tietenkään ollut hajuakaan minne mennä. Ei tuntunut erityisen turvalliselta seilailla teillä, vastoin kaikkia ohjeita.

Pyysimme kuskia navigoimaan lentokentälle. Reiluna miehenä hän oli onneksi laittanut taksimittarin pois päältä. 10 minuutin taksimatka muuttui 45 minuutin savotaksi. Lentokentällä bongasimme hotellin kyltin, joten GPS:n toimimattomuudesta huolimatta pääsimme lopulta ihan ovelle saakka taksin kyydissä.

Tulen muistamaan tuon taksimatkan lopun elämääni.

Päivää ennen lähtöämme lentokentälle osuu taas…

Sain nukuttua Premier Inn lentokenttähotellissamme paremmin, sillä siellä ei ollut koko seinän peittävää ikkunaa. Heräsin kuitenkin lauantaiaamuna järkytykseen, kun korviahuumaava räjähdys pureutui korvakäytäviini.

Lentokentän kupeeseen oli osunut. Pian Emirates ilmoitti peruvansa kaikki lennot. Olin epätoivon partaalla ja valmis pakkaamaan tavarani Omanin reissua varten. Onneksi 30 minuutin kuluttua tuli uusi tieto, että Emirates lentää sittenkin rajoitetuilla vuoroilla.

Alkoi piinaavat tunnit. Lähtöömme olisi päivä aikaa. Mitä tahansa voisi tapahtua. Välillä puhelimet soivat taas ohjushälytystä, ja tämänkin hotellin parkkihalli tuli tutuksi.

Sanonta “niin lähellä, mutta niin kaukana” sai ihan uuden painoarvon. Sen sijaan, että olisin rentoutunut hotellin kattoaltaalla, jatkoin vaihtoehdoisten pakosuunnitelmien tekemistä hotellihuoneessa.

Päätin, että kun sunnuntaina lentokentälle astuisin, niin en sieltä enää poistuisi muuten kuin lentämällä. Maksoi mitä maksoi.

En ole eläissänäni kokenut Dubain kaltaista tunteiden vuoristorataa. Pystyin kyllä ajattelemaan ihan rationaalisesti, mutta keho ei seurannut perässä. Pahinta oli epätietoisuus, äärimmäinen ennustettavuuden puute, sekä päässä pyörivät tulevaisuuden skenaariot paniikkiin ajautuvan ihmismassan käyttäytymisestä.

Yli vuorokauden valvomisen jälkeen kentälle

Olin päättänyt lähteä kentälle hyvissä ajoin, kun 8.3. viimein koittaisi. Osa lennoista oli ylibookattuja, joten en halunnut riskeerata mitään. Tein online check-in:in heti, kun se vain oli mahdollista. Huomasin, että olimme saaneet paluuliput business luokkassa!

Lentomme lähti aamulla seitsemän aikaan, ja olimme jo ennen kolmea terminaalissa matkalaukkujemme kera. Business luokan turvin pääsimme loungeen odottamaan lähtöä.

En ollut nukkunut vuorokauteen oikeastaan lainkaan, joten olo oli sumuinen. En osannut nautiskella loungen tarjoilusta, sillä olin kadottanut ruokahalun jännitykseltä.

Malja onnistuneelle kotiinlähdölle

Etanan lailla vaeltelevien tuntien jälkeen pääsimme siirtymään koneeseen. Silmät ymmyrkäisinä ihastelin business luokan puitteita, ja kulautin tarjotun samppanjan hermojen lievennykseksi kitaani.

En osannut vieläkään uskoa poispääsyyn, sillä iskut tapahtuivat usein ilta-aamu-välillä. Minuutit kiitoradalla koneen rullaillessa kaikessa rauhassa massiivisella kentällä tuntuivat kuin Danten synkimmiltä kuvauksilta.

Mielessä pyöri edellisen päivän osuma. Tuolloin samaisessa Varsovan koneessa olleet suomalaiset ehtivät jo iloita kotiinpääsystä, mutta joutuivat lopulta odottelemaan koneessa ja kentällä tuntikausia epätoivoissaan ja -tietoisuudessan. Pelkäsin saman toistuvan, koska mikään ei ollut varmaa. Olimme helppoja kohteita drooneille avoimella kentällä.

Koneen kiihdyttäessä näpsäytin videon pyörimään. Kuvasin koko nousun. Ajattelin, että “jos nyt osuu, niin saanpahan tallennettua koko touhun” jonnekin pilven syövereihin. Vasta lentokorkeuden noustua tarpeeksi paljon, ja turvavöiden merkkivalon sammuttua, uskalsin uskoa “paon” onnistuneen.

Tilasin lentoemännältä Tigerin, laskin istuimen makuuasentoon ja kiitin universumia sydämeni pohjasta. Olen blogissanikin kirjoittanut tavoittamattomalta tuntuneesta unelmastani matkustaa business luokassa, makuuasennossa pitkää matkaa. Nyt tämä unelmani toteutui. Tavalla, jota en olisi ikimaailmassa villeimmissä unelmissanikaan uskonut käyvän toteen. Ei sillä, olisin ollut kiitollinen, vaikka olisin päässyt matkaan litistyneenä ruuman syyvyyksissä.

Meillä oli onni matkassa. Paria päivää myöhemmin lähtenyt Varsovan lento peruttiin.

Kiitokset

Mietin edelleen, että mitä kaikkea opin tästä kokemuksesta. Olen nähnyt kaksi viikkoa valveunta lentojen varaamisesta, ja jumissa olemisesta. Herätessäni on kestänyt tolkuttoman kauan tajuta, että onkin turvallisesti omassa makuuhuoneessa. Aivoratojen uudeelleenjärjestyminen ottaa aikansa.

Olen tehnyt himourheilusuunnitelman, sillä yleensä liikunta on ollut lääkkeeni tilanteessa kuin tilanteessa. Ainakin se tehoaa hyvin stressiin, ja negatiivisten tunteiden puhdistukseen.

Uskon, että tällä kaikella oli jokin merkitys elämässäni. Osaan asettaa asiat paremmin tärkeysjärjestykseen. Osaan kyseenalaistaa asioita. Ulkoisilla puitteilla ei ole yhtään mitään merkitystä, jos sisällä velloo.

En luota enää yhtä vahvasti viranomaisten apuun, ja näen selkeämmin, miten media voi ohjata kokonaisia kansakuntia haluamaansa suuntaan hienovaraisilla valinnoillaan. (Nämä seikat eivät ole välttämättä ihan positiivisia löydöksiä. Vähän kuin minulta olisi viety lapsenusko joulupukkiin.)

Kiitän erityisesti Auri Kanasta, joka käytti julkista asemaansa hyväkseen, ja yhdisti hädässä olevat suomalaiset Arabiemiraateissa. Vertaistuki oli äärettömän tärkeää.

Kiitän niitä rohkeita Emirates yhtiön lentäjiä, ja lentoemäntiä, jotka uskalsivat harjoittaa ammattiaan vaikeissa olosuhteissa. Ilman heidän rohkeuttaan emme olisi päässeet poistumaan maasta.

Kiitän myös kaikkia saamistani tsemppiviesteistä, tuesta ja yrityksistä auttaa kaukaakin omilla keinoillaan -ilman moralisointia.

Maailmassa on myös hyviä ihmisiä. Onneksi heitä on kertynyt lähelleni yllättävän paljon. En unohda teitä.

PS. Varsinaiset matkakuulumiset tulevat tuutista aikanaan. Pysykäähän kuulolla.